Kolmen maaottelun päivänä 18-vuotiaat pojat murskasivat Georgian Susi Training Centerissä loppunumeroin 99-44 (52-25). Lisäksi 16-vuotiaat tytöt nappasivat kotivoiton Ukrainasta, mutta 20-vuotiaat miehet hävisivät EM-kisoissa Sveitsille.
Suomen 20-vuotiaat miehet avasivat EM-kisat ryminällä, kun Sarajevon avauspelissä kaatui Georgia lopputuloksella 56-75 (32-44). Päävalmentaja Ari Tammivaaran mukaan tähänastisen maajoukkuekesän paras peli, mikä luo uskoa, että kaikki on mahdollista.
18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelasi tasaisen ottelun Liettuaa vastaan Nidassa, mutta muutama musta hetki ratkaisi voiton liettualaisille numeroin 76-63 (37-32). Suomella on mahdollisuus revanssiin huomenna, kun joukkueet kohtaavat uudelleen.
18-vuotiaiden poikien maaottelu voitti Kisakallion Susi Training Centerissä pelatussa ottelussa Hollannin numeroin 69-60 (33-31). 20-vuotiaat pojat taas joutuivat Latvian loistavan joukkueen jyrän alle Mãlplisissä 118-51 (61-31).
Sudenpentujen 18- ja 16-vuotiaat pojat pääsivät juhlimaan Pohjoismaiden mestaruutta, kun PM-kisat päättyivät Suomen poikien osalta kaksoismestaruuteen Solnassa. 16-vuotiaat tytöt taas voittivat Ruotsin päätöspäivänä, mutta joutuivat tyytymään hopeamitaleihin 18-vuotiaiden tyttöjen tapaan, jotka hävisivät mestaruuden ratkaisevan pelin länsinaapurille. Kokonaisuudessaan PM-kisat olivat Suomen nuorisomaajoukkueille menestys: Sudenpennut voittivat 18 peliä ja hävisivät vain kaksi.
Suomen Sudenpentujen 18-vuotiaat pojat ja tytöt sekä 16-vuotiaat pojat voittivat ottelunsa vauhdikkaasti ja riskialttiisti pelaavaa Islantia vastaan Pohjoismaiden mestaruuskisojen kolmantena päivänä. 18-vuotiaat pojat vastasivat illan jännitysnäytelmästä, kun Suomi onnistui taistelemaan 88-84 (46-42, 78-78) -voiton jatkoajan jälkeen.
Suomen 18- ja 16-vuotiaat pojat ja tytöt pelasivat kolmannen puhtaan päivän Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Solnassa. Sudenpennut selättivät Norjan neljästi ja täten koko turnauksen saldo suomalaisjoukkueille on 15 voittoa ja vain yksi tappio.
Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet peittosivat Pohjoismaiden mestaruuskisojen avajaispäivänä Tanskan neljästi Ruotsin Solnassa. Suomalaisten kova intensiteetti ja aggressiivinen puolustus olivat avainasemassa, kun Sudenpennut päättivät ensimmäisen pelipäivän voittamattomina.
Suomen 18- ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet päättivät Pohjoismaiden mestaruuskisojen toisen pelipäivän ensimmäisen tapaan: voittamattomana. Kun eilen Sudenpentujen tassujen alle jäi Tanska, niin tänään vuorossa oli Viro.
Suomen Koripalloliitto on kutsunut nuorten maajoukkueiden leiritykseen pelaajia. Leirit järjestetään Kisakallion Urheiluopiston SUSI Training Centerissä.
Kolmannelta sijalta Korisliigan puolivälieriin lähtevä joensuulainen Kataja Basket aloittaa pudotuspelit tähtäimessään tuttu tavoite – seurahistorian ensimmäinen Suomen mestaruus. Katajan kiusaajaksi puolivälieriin saapuu kuudennelle sijalle runkosarjan päättänyt Tapiolan Honka, jonka päävalmentaja Pekka Salminen sysää menestyspaineet Katajan harteille.
Korisliigan runkosarjakausi 2013/14 kiedottiin päätökseen tänään keskiviikkona kuudella liigapaikkakunnalla. Samalla kierroksella varmistuivat myös Korisliigan puolivälierien kolme viimeistä otteluparia. Runkosarjan voittaja Tampereen Pyrintö rikkoi Korisliigan runkosarjan voittoennätyksen hakemalla 44 ottelustaan 38 voittoa.
Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkue on tehnyt pelaajasopimukset kahden lahjakkaan oman kasvatin kanssa. Viime kaudella maineikkaassa turkkilaisessa Fenerbahcessa pelannut Anton Odabasi sekä seuran A-poikien kantaviin voimiin kuulunut Okko Järvi edustavat ensi kaudella Hongan miesten edustusjoukkuetta.
Kahden kauden tauon jälkeen Korisliigaan noussut Tapiolan Honka on solminut kaksi tärkeää jatkosopimusta. Viimeiset kaksi kautta Hongassa pelannut sentteri Tero Laitinen sekä 17-vuotias huippulupaus Henri Niemistö jatkavat espoolaisjoukkueen paidassa.
Suomen 16-vuotiaat pojat pelasivat tiensä PM-pronssille esittämällä turnauksen parasta puolustuspeliään ja kukistamalla Ruotsin pistein 62–51 (40–28). Suomi haki PM-kisoista mitalien värisuoran, sillä 18-vuotiaat pojat juhlivat PM-kultaa ja 16-vuotiaat tytöt hakivat PM-hopeaa 16-vuotiaiden poikien PM-pronssin lisäksi.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue upotti hurjat 19 kolmen pisteen heittoa PM-kisojen päätöspäivän aattona Norjaa vastaan. Suomi tykitti Norjan nurin loppupistein 101–66 (44–35) ja varmisti neljännellä perättäisellä voitollaan ikäluokan Pohjoismaiden mestaruuden. Myös kolme muuta suomalaisjoukkuetta nappasivat lauantailta voitot.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia