Suomen 20-vuotiaat miehet hävisivät jännitysnäytelmän Islannille Susi Training Centerissä PM-kisojen toisena päivänä 78-80 (38-38). Molemmat kävivät ottelun loppuhetkillä johdossa, mutta Islanti veti pidemmän korren, kun Suomen voittoheitto kolisi raudoissa.
Suomen 20-vuotiaiden miesten Pohjoismaiden mestaruuskisat alkoivat Susi Training Centerissä 55-76 (26-43) -tappiolla Tanskalle. Paikkaprässillä Suomen pelin sekoittanut Tanska pääsi juoksemaan ratkaisevan eron viemällä toisen neljänneksen 10-28.
Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkue on tehnyt pelaajasopimukset kahden lahjakkaan oman kasvatin kanssa. Viime kaudella maineikkaassa turkkilaisessa Fenerbahcessa pelannut Anton Odabasi sekä seuran A-poikien kantaviin voimiin kuulunut Okko Järvi edustavat ensi kaudella Hongan miesten edustusjoukkuetta.
Ray Ailuksen luotsaama Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue selviytyi B-divisioonan EM-kisojen sijoitusotteluista voittoputkessa kaadettuaan Portugalin kisojen päätöspäivänä pistein 69–60 (35–33). Kisojen syöttökuningas löytyi Suomen paidasta, sillä Kouvojen pelinrakentaja Tuomas Hirvonen jakoi peräti 7,5 namupassia ottelua kohden.
Ray Ailuksen valmentama Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue oli pahimmillaan 24 pisteen tappioasemassa Valko-Venäjää vastaan ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoissa, mutta löysi hyökkäysvireensä toisella puoliajalla ja narrasi vastustajastaan lopulta 78–68 (29–50)-voiton. Suomi pelaa sunnuntaina Portugalia vastaan kisojen yhdeksännestä sijasta.
Suomen nuorten maajoukkueet nautiskelivat torstaina ”hattutempun” voittamalla kaikki kolme pelaamaansa maaottelua. Tripla-tuplan urakoinut Tuomas Hirvonen ja 25 pistettä nakannut Shawn Hopkins olivat 18-vuotiaiden poikien nimimiehet EM-kisavoitossa Norjasta, Edon Maxhuni upotti voittokorin 16-vuotiaiden poikien Englanti-ottelussa ja 16-vuotiaat tytöt hakivat vakuuttavan voiton Saksasta.
Shawn Hopkins aloitti kolmosillaan Suomen kirin, kun 18-vuotiaat pojat nujersivat EM-jatkosarjan avausottelussa Saksan jatkoajalla 85–82 (42–44, 77–77). Myös 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt pääsivät keskiviikkona maaotteluiden makuun.
Kehno viimeistely ja isäntäjoukkue Makedonian viime neljänneksen onnistuneet kolmoset olivat myrkkyä Suomen 18-vuotiaille pojille B-divisioonan EM-kisojen viimeisessä alkulohko—ottelussa. Makedonia peittosi Suomen lukemin 68–62 (28–27) ja lähetti Suomen pelaamaan kisasijoituksista 9.-16.
Suomen nuorten maajoukkueet olivat sunnuntaina tositoimissa kolmessa maaottelussa ja käänsivät koitoksista kaksi voitokseen. 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisansa Kypros-voittoon, 18-vuotiaat tytöt hakivat selkeän vierasvoiton Liettuasta ja 18-vuotiaat pojat hävisivät EM-kisaparketeilla pisteellä Unkarille.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue käynnisti puolentoista viikon urakkansa B-divisioonan EM-kisoissa löylyttämällä Tanskaa 64–43 (32–16). Suomi ratkaisi ottelun viimeistään kolmannella jaksolla nousemalla 20 pisteen johtoon.
Suomen 18-vuotiaat pojat ja 20-vuotiaat miehet kohtasivat perjantaina B-divisioonan EM-kisaotteluissaan Puolan ja Slovakian. 18-vuotiaiden poikien kisasuosikki Puola päihitti Suomen 64–52 (43–18) ja 20-vuotiaissa miehissä Slovakia nipisti Suomesta 75–67 (37–28)-voiton.
Suomen 20-vuotiaiden miesten urakka B-divisioonan EM-kisoissa alkoi tappiolla, kun Portugali jyräsi ilman kuumeista Daniel Dolencia ja nilkkavaivaista Joni Herralaa pelanneen Suomen pistein 93–71 (43–23). 18-vuotiaiden poikien EM-kenraaliharjoitus päättyi puolestaan tappioon Belgiaa vastaan.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue haki toisen perättäisen voittonsa Hollannista nujertamalla vieraansa torstaina trillerissä pistein 74–73 (38–40). Suomen voittokorin upotti vain vajaat kolme sekuntia ennen loppua Ville Hänninen kolmoskaaren takaa. 20-vuotiaat miehet avasivat kesän voittotilinsä 79-76 (35-43)-voitolla Ukrainasta.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue ei jättänyt Hollannille mitään mahdollisuuksia keskiviikkona Tikkurilassa. Koko pelaajatusina urakoi tasaisesti tehoja, kun 18-vuotiaat pojat jyristelivät vieraidensa yli pistein 77–55 (39–31).
Hallitseva 18-vuotiaiden poikien EM-hopeamitalisti Liettua joutui maanantaina kamppailemaan voitostaan Suomea vastaan täydet neljä jaksoa. Suomi väijyi iskuetäisyydellä vielä kolme minuuttia ennen loppua, kunnes Liettua kasvatti loppukiskaisullaan eron 18 pisteeseen.
Baltiassa leireilevä Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi sunnuntai-illan ottelussaan ikäluokkansa hallitsevan EM-hopeamitalistin Liettuan. Liettua hallitsi ottelua ensimmäisellä puoliajalla suvereenisti, ja Suomi sai pelin juonesta kiinni vasta tauon jälkeen.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia