Suomen koripallomaajoukkue isännöi Tampereella keskiviikosta perjantaihin (4.-6.8.) neljän maan turnausta, Baltic Sea Cupia. Pyynikin Palloiluhalliin sulloutuvalle koriskansalle tarjolla on herkkupala, sillä maajoukkue on liikkeellä parhaalla miehistöllään. Lisäksi kyseessä on Henrik Dettmannin ensimmäiset maaottelut hänen otettuaan vastaan keväällä päävalmentajan pestin.
Miesten koripallomaajoukkueen valmennusryhmä Henrik Dettmannin ympärille on valmis. Päävalmentaja Dettmann saa valmennusavukseen Pekka Salmisen sekä Tomi Kamisen. Maajoukkueen fyysisenä valmentajana jatkaa Jussi Hirvonen, joka toimi samassa tehtävässä myös Saksan maajoukkueessa Dettmannin käskyttäessä joukkuetta.
Suomen Koripalloliiton liittosihteerinä toiminut Anton Mirolybov siirtyy uusien haasteiden pariin. Myös valmennustoiminnasta tuttu Mirolybov, 26, on palkattu Solna Vikings –seuran junioripäälliköksi. Koripalloliiton toimistossa Mirolybovin korvaa 1.10. alkaen Piia Kettunen.
Miesten EM-kilpailut päättyivät Tukholman Globe Arenalla sunnuntaina Liettuan mestaruusjuhliin. Ratkaisuotteluita oli seuraamassa 13.500-päisen katsojajoukon seassa 55 suomalaista maajoukkue- ja alue- eli liittovalmentajaa. Mitä jäi valmentajien opintomatkasta käteen?
Mäkelänrinteen urheilulukio ja Suomen Koripalloliitto ovat valinneet opinahjon koripallovalmentajat lukuvuodelle 2003-04. Jo aiemmin nimetyn päävalmentajan Juha Dahlströmin rinnalle valmentajiksi on valittu Anu Rajaniemi ja Anton Mirolybov.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia