Espoon Honka käynnistää koripallon kansainvälisen VTB United-liigan runkosarjan toisen puoliskon keskiviikkona kotiottelulla Liettuan kaksi viimeistä mestaruutta nimiinsä vienyttä Lietyvos Rytasia vastaan. Honka on hävinnyt kivenkovassa A-lohkossa viisi ensimmäistä otteluaan, mutta Euroliigassakin 16 parhaan joukkoon tiensä raivannut Rytas taistelee yhä tiukasti toisesta jatkopaikasta venäläisjoukkueiden TsSKA Moskovan ja Unics Kazanin takana.
Tampereen Pyrintö säilytti Korisliigassa asemansa sarjakakkosena voitettuaan sunnuntain kierroksella kotipelissään Kouvolan Kouvot pienin pistein 64-58 (26-32). Myös sarjakakkonen KTP ja sarjakolmonen Kataja ylsivät voittoihin sunnuntaina.
Korisliigaa johtava KTP-Basket haki torstaikierroksella joulukuun ainoan vierasvoittonsa, kun se kukisti Hongan Espoossa 97-91 (52-41) -tuloksella. Kaikkiaan neljä vierasvoittoa tarjonneen liigakierroksen muut sarjapisteet veivät Torpan Pojat, Tampereen Pyrintö, Salon Vilpas, Porvoon Tarmo ja UU-Korihait.
Korisliigaa johtava KTP-Basket katkaisi Kouvojen voittokulun, kun sarjan joulutauko päättyi tiistaina. Neljä edellistä peliään voittanut Kouvot ahdisteli kyllä KTP:tä, mutta pisteet jäivät Kotkaan 72-63 (40-25) -tuloksella. Tiistain täyden kierroksen muut voitot menivät Namika Lahdelle, Korihaille, Katajalle, Hongalle ja Pyrinnölle.
Venäläiseen koripalloeliittiin lukeutuva kolossimainen Unics Kazan ei tarjonnut Hongalle yllätysmahdollisuutta Espoossa pelatussa koripallon kansainvälisen VTB United -liigan ottelussa. A-lohkossa vain TsSKA Moskovalle taipunut Kazan kauhoi Tapiolan Urheiluhallista voiton mennessään pistein 77-110 (50-62).
Tampereen Pyrintö katkaisi keskiviikkona Korisliigan kärkiottelussa sarjaa johtavan KTP:n yli puolitoista kuukautta jatkuneen yhdentoista pelin mittaisen voittoputken. Pyrintö puolestaan saavutti yhdennentoista peräkkäisen voittonsa 89-74 (51-34) -tuloksella.
Espoon Honka kohtaa lauantaina VTB United-liigan ottelussa Venäjän koripallojättiläinen TsSKA:n Moskovassa. Kuluva kausi on kuitenkin ollut moskovalaiselle mahtiseuralle vaikea, josta kertoo päävalmentaja Dusko Vujosevicin torstai-iltaiset eropassit.
Tampereen Pyrintö venytti Korisliigassa tappiottomien perättäispelien sarjansa jo yhdeksään otettuaan keskiviikon kierroksella 70-64 (39-36)-kotivoiton Joensuun Katajasta. Tulos katkaisi Katajan viiden pelin voittoputken.
Lappeenrannan NMKY katkaisi yli kuukauden ja kuusi peliä jatkuneen tappiokierteensä, kun se voitti Korisliigan ainoassa sunnuntain ottelussa kotonaan Espoon Hongan 83-78 (43-41) -tuloksella.
Joensuun Kataja vahvisti asemaansa Korisliigan kärkikastissa otettuaan keskiviikkokierroksella viidennen peräkkäisen voittonsa. Kataja tuotti ToPolle tylyn Joensuun visiitin 95-72 (44-31) -voitollaan. Keskiviikon muut jaossa olleet sarjapisteet napsivat sarjakärki KTP, Kouvot, Honka ja Vilpas.
Espoon Honka kärsi koripallon kansainvälisessä VTB United-liigassa kolmannen peräkkäisen tappionsa vieraillessaan Lietuvos Rytasin luona Vilnassa. Liettuan hallitseva mestari ja myös Euroliigassa pelaava Rytas kaatoi Hongan numeroin 87-67 (44-30).
Suomen cupin viimeiset välieräpaikat ratkesivat lauantaina päivällä, kun ToPo kaatoi I divisioonan Keravan Energia Teamin 91-72 (38-38) ja Espoon Honka nautiskeli kotonaan Namika Lahden nurin 87-63 (34-29).
Korisliigaa kuuden pisteen turvin johtava KTP päätti ensimmäisen runkosarjaneljänneksen vahvasti keskiviikkona otettuaan 112-91 (56-32) -kotivoiton Espoon Hongasta. Vain kerran syksyn aikana hävinnyt KTP otti kuudennen peräkkäisen voittonsa helposti johdettuaan peliä alusta loppuun.
Mestaruuden puolustajana kauden vaisusti aloittanut Tampereen Pyrintö on kohentamassa kurssiaan Korisliigassa. Lauantaina Pyrintö otti jo neljännen peräkkäisen voittonsa ja vieläpä syksyn ennätyslukemin, kun se haki Porvoon Tarmosta 107-58 (57-31) -vierasvoiton. Pyrinnön voitto on kauden toistaiseksi suurin Korisliigassa. Tarmolle puolestaan tappio oli jo kymmenes peräkkäinen.
Korisliigassa toiseksi viimeisenä oleva Salon Vilpas ahdisteli keskiviikkokierroksen kotipelissään sarjaa johtavaa KTP-Basketia. Pisteet lähtivät Kotkaan lopulta 81-75 (34-29) -tuloksella. Muista keskiviikon voitoista vastasivat Torpan Pojat, Espoon Honka, Kauhajoen Karhu, Tampereen Pyrintö ja Kouvot.
Kotkalainen KTP-Basket jatkaa Korisliigan johdossa vain yhden tappion kärsineenä. Lauantaina kotkalaiset ottivat kärkipelissä 85-75 (43-45) -kotivoiton Joensuun Katajasta. Illan toisessa ottelussa Kauhajoen Karhu puraisi Hongan kotivoittoputken katki.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia