Perinteikäs kotkalainen KTP nosteli edellisen kerran Pantteri-patsasta keväällä 1994, jolloin joukkuetta tähdittivät vielä Larry Pounds ja Pertti Marttila. Joensuun Kataja on puolestaan hakenut viimeisen 11 vuoden aikana viisi hopea- ja kolme pronssimitalia, muttei ole yltänyt kertaakaan kultaan. Perinteikkäät joukkueet ovat nyt kantoja toistensa kaskessa tiellä kohti Korisliigan finaaleja.
Korisliigan kaksi viimeistä välieräjoukkuetta selvisivät lauantaina, kun Kauhajoen Karhu ja Joensuun Kataja pelasivat tiensä Nilan Bisonsin ja KTP:n seuraksi. Viime hetkien hurmoskolmostensa kannattelema Karhu hankki seurahistoriansa ensimmäisen välieräpaikan nujertamalla Pyrinnön 86–78 (39–39) ja Joensuun Kataja haki LrNMKY:sta 66–76 (27–41)-vierasvoiton.
Hallitseva mestari Nilan Bisons joutui kolmannessa puolivälieräottelussa Salon Vilpasta vastaan tiukoille kotonaan Loimaalla, mutta onnistui lopulta kuittaamaan välieräpaikkansa 81–75 (36–45)-voitollaan. Tampereella Henri Hirvikosken tahdittama Karhu varasti Pyynikiltä 71–74 (29–29)-voiton Pyrinnöstä ja Joensuussa Kataja makseli 107–75 (60–40)-voitollaan kalavelkoja LrNMKY:lle.
Kauhajoen Karhu hyvitti sunnuntaisen jatkoaikatappionsa Pyrinnölle ja nujersi tamperelaiset tiistaina Kauhajoella 90–77 (46–41). Karhun lisäksi avausvoittonsa puolivälierissä haki Lappeenrannan NMKY, joka järjesti jymy-yllätyksen nujertamalla Katajan 84–81 (33–37). Samaan aikaan Salossa hallitseva mestari Bisons vei puolivälieräsarjansa Vilpasta vastaan katkolle.
Kauhajoen Karhu piti Tampereen Pyrintöä veitsenterällä lauantain puolivälieräavauksessa Pyynikin Palloiluhallilla, mutta Damon Williamsin kolmosesta itseluottamuksensa takaisin saanut Pyrintö nujersi pohjanmaalaiset lopulta jatkoajalla. Nilan Bisons ja Joensuun Kataja hakivat voitot kahdessa muussa puolivälieräavauksessa.
Kymenlaakson ja Lounais-Suomen paikalliskamppailuiden lisäksi kevään 2013 puolivälierissä nähdään myös Karjalan paikallispeli, kun vuosikymmenen ajan toisistaan tiukasti mittaa ottaneet Joensuun Kataja ja Lappeenrannan NMKY iskevät yhteen. Kataja on sarjaan lähdettäessä selkeä ennakkosuosikki, mutta LrNMKY:lla on yllätyssaumansa.
Loimaalaisen Nilan Bisonsin Martin Zeno vei nimiinsä Korisliigan runkosarjan pistekuninkuuden paukutettuaan runkosarjan päätöskierroksella 38 pistettä Korihaita vastaan. Tampereen Pyrinnön Damon Williams nousi puolestaan runkosarjan syöttötilaston kärkeen ja kirjautti pääsarjahistorian kaikkien aikojen korkeimman yhden kauden tripla-tuplamäärän.
Joensuun Kataja nousi Korisliigan kärkeen tasapisteisiin Nilan Bisonsin kanssa ottamalla sunnuntaina kotivoiton Tampereen Pyrinnöstä 87–82 (32–41)-lukemin. Vaikka Pyrintö oli matkassa ilman kolmea amerikkalaispeluriaan, tamperelaiset antoivat Katajalle kovan vastuksen.
Forssan Koripoikien taival Korisliigassa jäi tällä erää yhden kauden mittaiseksi. Viime kevään nousijan jääminen liigan ainoalle putoajan paikalle varmistui perjantaina, kun Tampereen Pyrintö varmisti pudotuspelien kotiedun 113–78 (48–30)-voitollaan. Joensuun Kataja saavutti Bisonsin liigan kärjessä ja Salon Vilpas tarrasi pudotuspelipaikkaan kaatamalla Korihait.
Puolustava mestari Nilan Bisons haki keskiviikkona kovan voiton Kotkasta. Loimaalaiset ottivat kärkikamppailun hallintaansa neljännellä jaksolla ja nujersivat runkosarjan voittoa yhä tavoittelevan KTP:n täpärästi 71–72 (46–38). FoKoPo tarrasi samaan aikaan oljenkorteensa kukistamalla Kouvot, Kataja leikitteli voiton Lahdesta ja Pyrintö puristi pisteet Salosta.
Namika Lahti nousi maaliskuun aikana Korisliigan selkeältä jumbosijalta pudotuspeliviivan tuntumaan voittamalla kahdeksasta ottelustaan viisi. Lahtelaisten kurssinkääntäjänä kunnostautui erityisesti toista kauttaan Suomessa pelaava takamies Emmanuel Holloway, 26, joka valittiin edesottamuksiensa perusteella Korisliigan maaliskuun pelaajaksi.
Putoamista vastaan taisteleva Namika Lahti aiheutti Korisliigan lauantaikierroksen yllätyksen otettuaan kotivoiton sarjaa johtaneesta KTP-Basketista lukemin 89-83 (42-47). Lauantai-kierroksen muut voitot menivät sarjakärkeen nousseelle Nilan Bisonsille, Joensuun Katajalle, Kouvoille, Kauhajoen Karhulle ja Tampereen Pyrinnölle.
Putoamispeikkoa vastaan Korisliigassa taisteleva Namika Lahti jatkoi tärkeiden päänahkojen metsästystä tiistai-illan ottelussaan. Ilkka Palviaisen iskuryhmä haki jatkoajalla Lapuan Korikobrista 83–90 (76–76, 38–41)-vierasvoiton. Illan toisessa ottelussa sisuuntunut Joensuun Kataja löylytti Forssan Koripoikia 79–104 (30–51).
URHOtv:n tiistain Korisliiga-illassa taistellaan kolmannen kerran tällä kaudella Karjalan herruudesta parketilla. Nyt isäntänä toimiva Lappeenrannan NMKY on ollut kahdella edellisessä ottelussa altavastaaja Joensuun Katajan rymistellessä 17 ja 29 pisteen voitot.
EuroChallengen puolivälierien avausottelussa 29 pisteellä Ranskan liigakärki BCM Gravelines-Dunkerqueta vastaan kaatunut Joensuun Kataja taisteli leijonan lailla torstaisessa kotiottelussaan jatkaakseen eurokenttien tuhkimotarinaansa. Viidenkymmenen minuutin trillerin jälkeen Joensuun Areenan katsomo osoitti seisaaltaan suosiotaan Katajalle, jonka eurotaru päättyi 98–102 (50–46, 83–83, 91–91)-tappioon.
Joensuun Katajan satukirjamainen tarina EuroChallenge-liigassa saa jatkoa jälleen tiistaina, kun joensuulaiset kohtaavat ranskalaisen BCM Gravelines-Dunkerquen EuroChallengen puolivälierien avausottelussa. Otteluun lähdetään joensuulaisille tuttuakin tutummasta Daavid vs. Goljat -asetelmasta, sillä Gravelines-Dunkerque johtaa kivikovaa Ranskan liigaa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia