Korisliigassa pelaava Kouvot on tehnyt sopimuksen 25-vuotiaan ja 197-senttisen Jukka Katajan kanssa. Monipuolinen Kataja siirtyy Kouvolaan kasvattajaseurastaan Forssan Koripojista.
Korisliigassa pelaava Kouvot on tehnyt 2+1–vuotisen sopimuksen 201–senttisen ja 20-vuotiaan Tero Laitisen kanssa. Laitinen siirtyy Kouvolaan kasvattajaseurastaan ToPosta, jonka edustusjoukkueessa hän on pelannut Korisliigaa kaksi viime kautta.
Korisliigassa pelaavan Kouvojen monivuotinen kapteeni Sami Laaksonen, 33, lopettaa aktiiviuransa. Laaksonen ehti puntaroida lopetuspäätöstä jo kauden aikana, mutta teki jatkosopimuksen keväällä. Siviilipuolen kiireet käänsivät kuitenkin uudelleen miehen pään.
Solnassa, Ruotsissa kamppaillaan keskiviikosta (16.5.) lähtien nuorten Pohjoismaiden mestaruuksista. Suomesta matkaan lähtevät 18- ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen joukkueet. Turnaus päättyy sunnuntaina (20.5.) pelattaviin finaaleihin.
Korisliigassa pelaava Kouvolan Kouvot on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen 24-vuotiaan ja 175-senttisen Roope Suonion kanssa. Suonio on pelannut viimeiset kaksi kautta Karkkilassa Team Componentan riveissä.
Korisliigassa vaikean kauden päätteeksi yhdeksänneksi sijoittunut Kouvot pitää kotimaisen pelaajarunkonsa koossa, kertoo Kouvolan Sanomat. Jatkostaan ovat sopineet Tuomas Iisalo, Samu Kaaresvirta sekä lopettamisvaihtoehtoakin puntaroinut Sami Laaksonen. Kouvojen peräsimessä jatkaa Jukka Toijala apunaan Jarno Mäkelä.
Pudotuspelipaikasta, mutta toisaalta SM-karsintasarjaan joutumista vastaan, taisteleva Kouvot joutuu suurella todennäköisyydellä tulemaan toimeen loppukauden ilman pelintekijä Wayne Bernardia ja laituri Terrance Robersonia.
Korisliigan sarjaottelussa Pussihukkia vastaan keskiviikkona loukkaantuneen Kouvot-laiturin Terrance Robersonin takareidestä on löytynyt lääkärintutkimuksessa kaksi repeämää, joiden parantuminen vaatii 3-6 viikon harjoittelutauon. Kouvot on pestannut korvaajaksi 204-senttisen Jonathan Skjöldebrandin.
Nuorten koripallomaajoukkueiden uudistuneet valmennusjohdot on valittu. Koris.net kysyi kultakin valitulta valmentajalta muutamia taustatietoja ja ajatuksia tulevasta maajoukkuepestistä. Seuraavassa esitelty 18-vuotiaiden poikien valmennusjohto, johon tulivat valituiksi Juha Dahlström, Jyri Lohikoski ja Jukka Toijala.
Neljän ottelun lauantainen Korisliigan kierros ei yllätyksiä tarjonnut. Kotisuosikit pitivät jokaisella paikkakunnalla. Ennakolta selvin tapaus oli Katajan ja Team Componentan kohtaaminen Joensuussa. Pisteet jäivät itärajalle lukemin 107-90 (46-46).
Korisliigassa toisena oleva Espoon Honka on hankkinut riveihinsä taitavan takamiehen Tim Kisnerin. Tarkkakätisenä heittäjänä tunnettu Kisner, 28, pelasi jo viime kaudella SM-pronssia voittaneessa Hongassa, jonne hän siirtyi Salon Vilppaasta.
Korisliigassa tappioputkensa keskiviikkona poikki saanut Kouvot on löytänyt etsimänsä laiturin. Vuodenvaihteessa 30-vuotispäiviään viettänyt Terrance Robersonin on määrä saapua Kouvolaan sunnuntaina. 201-senttinen Roberson on kokenut ammattilainen, jonka meriittilistalle mahtuu mm. visiitti NBA:han.
Tappiokierteeseen Korisliigassa ajautunut Kouvot lähettää Stan Blackmonin, Brian Collinsin ja Daryl Greenen kotimatkalle. Blackmon ja Collins olivat Kouvoissa koeajalla, Greenen tapauksessa miehen sopimus irtisanottiin.
Korisliigassa pelaava Kouvot on saanut täydennystä riveihinsä. Kouvot-paidassa nähdään maanantain Urheilukanavan TV-ottelussa kaksi uutta pelaajaa, kun takamiehen tontilla viilettää Brian Collins ja laiturina Albert Myles.
Korisliigan kärkiottelussa keskiviikkona Joensuun Kataja hävisi kotonaan Espoon Hongalla ja samalla katkesi Katajan Marc Axtonin peräkkäisotteluiden kolmosputki. Axtonin onnistuneiden kolmen pisteen korien peräkkäisottelumääräksi jäi 58, joka sekin sijoittuu kaikkien aikojen tilastossa neljännelle sijalle.
Korisliigassa pelaava Kouvot on saanut tuoreimmat pelaajansa joukkueeseensa. Korin alle on pestattu tänä syksynä Puolan pääsarjassa pelannut 27–vuotias Roberto Gittens. Laitapelaajan paikalle on puolestaan hankittu 28–vuotias Stan Blackmon.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia