Helsinkiläisyleisö pääsee nauttimaan Maurizio Pratesin taituruudesta myös ensi kaudella. 31-vuotias Pratesi on solminut ToPon kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Helsinkiläiskasvatti heitti Korisliigassa viime kaudella 15,7 pistettä ottelua kohden.
Puolan 20-vuotiaat miehet ottivat toisen voiton suomalaisista ikätovereistaan, kun joukkueet kohtasivat toisensa sunnuntaina toistamiseen Gdanskissa. Puola karkasi toisella puoliajalla ja juoksi lopulta 87-57-voittoon.
Portugalissa 14.-23.7. pelattaviin B-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen 20-vuotiaiden maajoukkue hävisi Puolan Gdanskissa lauantai-iltana isäntämaalle lukemin 76-85. Tasainen ottelu ratkaistiin viimeisellä minuutilla, jonka Puola vei 9-0.
A-poikien SM-finaaliin ei jännittävämpää asetelmaa olisi voinut olla. Vastakkain asettuivat kaksi suurseuraa, ToPo ja Honka perinteikkäässä Munkkiniemen Yhteiskoulun salissa. Täpötäyden katsomon edessä nähtiin suuri joukko suomalaisen koripallotaivaan tulevaisuuden tähtiä.
Suomen Koripalloliiton nuorten maajoukkuepelaajien tehoharjoitteluryhmien, NOKIA Teamien, pelaajat on valittu. Kutsun saaneita poikia on 24 ja tyttöjä 15. NOKIA Teamit suuntaavat ensi viikolla Tallinnaan viikon kestävälle leirille.
Ruotsin Solnassa pelatuista Pohjoismaiden mestaruuskilpailuista muodostui isäntämaan juhla. Ruotsi voitti kaikki neljä jaossa ollutta mestaruutta. Suomen nuoret toivat kisoista mukanaan PM-hopeaa ja –pronssia. Hopeisista tuliaisista vastasivat 18-vuotiaat pojat, jotka tiukan taistelun jälkeen kärsi finaalissa 78-80-tappion.
Ruotsin Solnassa pelattavien nuorten PM-kilpailuiden kolmas päivä toi mukanaan kolme suomalaisvoittoa. Sekä 18- että 16-vuotiaat pojat esiintyivät voitokkaasti Tanskaa ja Ruotsia vastaan. Tyttömaajoukkueet hävisivät kolmesta ottelustaan kaksi.
Pohjoismaiden mestaruuskilpailuiden toinen päivä ei ollut suomalaisnuorille avauspäivän veroinen. Suomalaiset kärsivät viidessä pelissään neljä tappiota. Päivän ainoasta voitosta vastasi 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, joka retuutti Norjaa lukemin 73-26.
Nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailut pyörähtivät käyntiin keskiviikkona Ruotsin Solnassa. Suomen neljästä maajoukkueesta kolme oli avauspäivänä tositoimissa ja hääri kentällä voitokkaana. 18- ja 16-vuotiaat pojat kukistivat Norjan sekä 16-vuotiaat tytöt Islannin.
Suomen poikamaajoukkueet aloittivat maanantaina Tallinnassa käynnistyneet Baltic Sea Cup –turnaukset voitokkaasti. Molemmat 18-vuotiaiden joukkueet kukistivat vastustajansa kuten teki myös 16-vuotiaiden maajoukkue. Tyttöjen turnauksissa Suomen joukkueet hävisivät kaikki ottelunsa.
Pohjoismaiset mestaruuskilpailut päättyivät sunnuntaina Ruotsin Solnassa suomalaisvoittoihin, kun kaikki Suomen neljä maajoukkuetta kukistivat vastustajansa pronssiotteluissa. Suurempaan juhlaan oli aihetta Islannilla, joka vei neljästä mahdollisesta PM-kullasta kolme mukanaan pitkälle kotimatkalle.
Nuorten PM-kisat jatkuivat lauantaina Suomen joukkueiden osalta Tanska-otteluilla. 16-vuotiaat hoitelivat leiviskänsä voitokkaasti. Pojat kaatoivat ilman tyylipisteitä tanskalaiset luvuin 73-70. Tyttöjen voitto heltisi puolestaan lukemin 77-72. Sekä Suomen 17-vuotiaat pojat että tytöt kärsivät otteluissaan tappiot. Kaikki neljä Suomen maajoukkuetta pelaavat PM-kisojen päätöspäivänä sunnuntaina pronssiotteluissa.
Nuorten Pohjoismaiset mestaruuskilpailut jatkuivat Ruotsin Solnassa perjantaina Suomen neljän joukkueen osalta kahdeksalla ottelulla. Suomi kohtasi kaikissa ikäluokissa sekä Norjan että Islannin. Tulokset jäivät suomalaisittain laihanlaisiksi, sillä saldona päivästä oli kolme voittoa ja viisi tappiota.
Nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailut pyörähtivät käyntiin torstaina Ruotsin Solnassa. Suomen neljällä maajoukkueella oli avauspäivänä vastassaan Ruotsi. PM-kisaisännät olivat kolmelle suomalaissikermälle liian vahva, ainoastaan 16-vuotiaat pojat ylsivät voittoon länsinaapureista.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia