Naisten SM-runkosarjan neljänneltä sijalta pudotuspelit aloittanut Espoo Team piti kotietunsa kukistamalla puolivälierien avauksessa Äänekosken Huiman pistein 73-70 (39-34).
Korisliigan Team Componenta on palkannut uudeksi päävalmentajakseen kroatialaisen Toni Bevandan. Viimeksi Saksassa valmentanut 46-vuotias Bevanda on toiminut valmentajana Keski-Euroopassa yli kymmenen vuoden ajan.
Espoo Teamin Siiri Nuutinen metsästää uransa ensimmäistä Suomen cupin mestaruutta. Espanjan kentiltä alkaneelle kaudelle Suomeen palannut sentteri odottaa naisten cup–finaalista jännittävää taistelua. Nuutisen mielestä cupin ottelut tuovat mukavan lisän syksyyn ja antavat joukkueille palasen varhaista pudotuspelitunnelmaa.
Jännitys oli lähes käsin kosketeltavissa Vantaan Energia Areenalla naisten finaalijoukkueiden kesken Suomen cupin infotilaisuudessa maanantaina. Hienoinen ennakkosuosikki Catz Lappeenranta ja viime kauden cupin kakkonen Espoo Team ilmoittautuivat molemmat nälkäisinä cup –kannun metsästykseen. Mestaruus olisi kummallekin joukkueelle ensimmäinen laatuaan.
Espoo Team on hankkinut tulevalle kaudelle ensimmäisen amerikkalaisvahvistuksensa. 1984 syntynyt Yolanda Jones edusti Louisiana-Lafayetten yliopistojoukkuetta päättyneellä pelikaudella 18 pisteen ja 10 levypallon keskiarvoilla.
Naisten SM-sarjassa pelaava Espoo Team ja I divisioonan Espoo Akatemia ovat tehneet yksivuotisen sopimuksen tshekkiläisen Mirka Jarchovskan, 35, kanssa. Jarchovska tuo Espoon pelinjohtoon roppakaupalla kokemusta ja pelinäkemystä. Hänellä on tilillään mm. yli 150 maaottelua Tshekin väreissä.
Naisten SM-sarjan puolivälieriin ja Suomen Cupin finaaliin viime kaudella selviytynyt Espoo Team on solminut ensimmäiset sopimukset pelikaudelle 2007-2008. Kotimainen pelaajarunko tulee säilymään lähes ennallaan ja valmennusvastuun ottaa Teemu Adler.
SM-pronssijoukkue Joensuun Katajan Sami Lehtoranta pelasi uransa parhaan kauden Korisliigassa. 205-senttisen maajoukkuelaiturin mainiot otteet eivät jääneet huomioimatta, sillä Korisliiga-joukkueiden valmentajat ja kapteenit äänestivät Lehtorannan sarjan vuoden pelaajaksi.
Vantaan Pussihukkien kokenut Heli Roukanoja kruunattiin naisten SM-sarjan vuoden pelaajaksi Koripalloliiton kauden päättäjäisissä Helsingissä. Valinta oli Roukanojan uran kolmas, sillä hänet äänestettiin vuoden pelaajaksi myös vuosina 2001 ja 2002.
Naisten SM-sarjassa joukkueet jatkavat runkosarjaa 6.-7.1. Peli-Karhujen pitäessä piikkipaikkaa. Tilastojen valossa alkukauden korikuningattareksi kruunattiin Forssan Alun taitava takamies Tysell Bozeman. Levypallojen ykkönen oli Alun Jana Rediger.
Naisten Suomen cupin finaali muodostui Äänekosken Huiman yksipuoliseksi näytökseksi. Ilmatilaa hallinnut Huima otti Espoo Teamilta luulot pois heti Helsingissä pelatun finaalin avausjaksolla ja rullasi vakuuttavasti cup–mestaruuteen lukemin 87-61 (29-41).
Naisten SM-sarjassa pelataan tulevana viikonloppuna 25.-26.11. kaikkiaan kuusi ottelua. Tärkeitä sarjapisteitä on jaossa, kun esimerkiksi sarjataulukossa peräkkäin majailevat Lappeenrannan Catz ja Espoo Team pelaavat tuplakierroksen.
Äänekosken Huima selvisi säikähdyksellä Heli Roukanojan 40 pisteen illasta ja kaatoi Roukanojan Pussihukat lauantaina pelatussa Suomen cupin välierässä 91-80. Seurakseen äänekoskelaiset saavat Helsingissä 16.12. pelattavaan cup-finaaliin Espoo Teamin, joka raivasi tieltään Helsingin NMKY:n 71-55-vierasvoitollaan.
Koripallon naisten Suomen Cup –kilpailu on edennyt välierävaiheeseen. Finaalipaikat ratkotaan lauantaina, kun yhteen ottavat otteluparit Helsingin NMKY – Espoo Team ja Äänekosken Huima – Pussihukat. Suomen Cup –finaali pelataan Helsingin Jäähallissa 16.12. yhteistapahtumana miesten kanssa.
Naisten SM-sarjassa ensimmäiset ottelut pelattiin viime viikonvaihteessa. Kunnon vauhtiin sarjassa päästään kuitenkin vasta tulevana viikonloppuna, jolloin ohjelmassa on täysi tuplakierros eli kahdeksan ottelua. Miesten Korisliigan tapaan sarjasta povataan ennakkoon aiempia vuosia tasaisempaa. Kolme suosikkikandidaattia joukosta kuitenkin löytyy.
Naisten SM-sarjaan valmistautuva Espoo Teamin joukkue on täydentynyt Suomen koripalloparketeille palaavalla Kaisa Höökillä. Viimeiset kolme kautta Höök, 25, vietti ammattilaisena Espanjassa ja Saksassa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia