Äänekosken Huiman kulmakivi Kenya Robinsonin, 43, pääsarjaura jatkuu myös kaudella 2013/14 äänekoskelaisjoukkueen paidassa naisten SM-sarjassa. Välivuoden viettänyt Sanna Jämsén palaa myös Huiman riveihin. Lisäksi Huima on solminut jatkosopimuksen Ulriikka Latvalan kanssa ja värvännyt kaksi amerikkalaisvahvistusta.
Naisten SM-puolivälierien avausvoitot menivät Lappeenrannan Catzille, Kotkan PeliKarhuille ja Forssan Alulle.
Runkosarjan kakkonen Peli-Karhut kohtaa torstaina kotonaan Huiman. Joukkueet ovat kohdanneet pudotuspeleissä tällä kaudella jo kertaalleen. Huima vei tuolloin Suomen Cupin välieräottelun nimiinsä niukalla pisteen erolla PeKaan. Kotkalaisilla on nyt revanssin paikka.
Lauantaina päättyneen naisten SM-runkosarjan pistetilaston kärkisijan vei Tapiolan Hongan Melissa Jeltema, joka kuittasi korikuningattaruuden 26,2 pisteen keskiarvollaan. Jeltema vei nimiinsä myös SM-sarjan tehotilaston kärkisijan. Suomalaispelaajat olivat Niina Laaksosen ja Minna Stenin johdolla vahvasti edustettuina tilastokategorioiden kärjessä.
Lappeenrannan Catz ei antanut ykköshaastajalleen Peli-Karhuille mitään mahdollisuuksia, kun SM-runkosarjan 1. ja 2. sijoittuneet joukkueet kohtasivat Lappeenrannassa. Catz jatkoi voittoputkeaan murskalukemin 81–59 (49–23). BC Nokian yllätysvoitto Keravalla ja Turun Riennon kotivoitto HyPo:sta merkitsivät puolestaan pudotuspelipaikkaa sarjanousija Riennolle.
Naisten SM-sarjassa tehtiin lauantaina runkosarjan päätöskierroksella historiaa, kun Äänekosken Huiman Kenya Robinson kaappasi 15 levypalloa Tapiolan Hongan vieraana. 182-senttinen, 43-vuotias Robinson kirjautti näin SM-runkosarjan historian ensimmäisenä pelaajana 5000 levypallon saldon.
Naisten SM-runkosarjan kolme kärkisijaa varmistuivat sunnuntai-iltana, kun Catz jatkoi pitkää voittoputkeaan kumoamalla HoNsUn ja PeKa nujertamalla Huiman. Catz vei nimiinsä SM-runkosarjan voiton ja PeKa kakkossijan, kun taas HoNsUn tappio merkitsi Forssan Alulle kolmatta runkosarjasijaa pudotuspeleihin lähtiessä.
Naisten SM-sarjan torstai-illan ainoassa ottelussa nähtiin vierasvoitto, kun Äänekosken Huima nujersi HoNsUn 53–66 (31–29) Jyväskylässä pelatussa Keski-Suomen paikallisottelussa. Huima otti ottelun hallintaan puolustuspelillään kolmannesta jaksosta alkaen, mutta ratkaisi pelin vasta viimeisillä minuuteilla.
Naisten SM-sarjan kärkijoukkueet Lappeenrannan Catz ja kotkalainen Peli-Karhut kasvattivat voittoputkiaan sunnuntaina. Peli-Karhut karkasi kolmannella jaksolla Turun Riennolta ja Catz päihitti ToPon vieraskentällä Helsingissä. Sunnuntain muut voittajat olivat Keravan Energia Team, HoNsU ja Äänekosken Huima.
ToPon luottosentteri Niina Laaksonen, 28, teki sunnuntaina historiaa nousemalla vasta seitsemäntenä pelaajana kautta aikain naisten SM-sarjassa 2000 levypallon rajalle.
ToPo piinasi Äänekosken Huimaa naisten SM-sarjan sunnuntain ainoassa ottelussa viimeisille sekunneille asti, mutta Huima onnistui pitämään neljännen jakson alussa hankkimansa johdon vapaaheittoviivalta. Äänekoskelaiset hakivat kauden 13. voittonsa pistein 66–60 (33–29).
Lappeenrannan Catz kasvatti voittoputkensa 11 ottelun mittaiseksi nujertamalla kahden viikon takaisen cup-finaalivastustajansa Äänekosken Huiman pistein 75–54 (36–26). Pudotuspeliviivalla Keravan Energia Team palasi kahdeksannelle sijalle voitettuaan Turun Riennon 74–61 (41–28). Voittoihin lauantai-iltana ylsivät myös Forssan Alku ja HoNsU.
Naisten SM-sarja jatkui lauantaikierroksella tutussa komennossa, kun tuore cup-mestari Lappeenrannan Catz sekä Peli-Karhut kasvattivat voittoputkiaan. Catzin FoA-voitto oli jo lappeenrantalaisten yhdeksäs perättäinen, ja PeKa haki kahdeksannen perättäisvoittonsa kaatamalla Keravan. Myös Huima, BC Nokia ja ToPo ylsivät lauantaikierroksella voittoihin.
Naisten SM-sarjan kärjessä viihtyvä Lappeenrannan Catz toisti vuoden takaisen temppunsa järjestämällä todellisen näytöksen cupin finaalissa Äänekosken Huimaa vastaan. Päävalmentaja Mika Haakana pääsi käyttämään koko pelaaja-arsenaaliaan, kun ”kissalauma” repi ja raastoi Huiman hajalle molemmissa kenttäpäädyissä matkallaan 81–48 (44–19)-voittoon.
Naisten Suomen cupin välierässä nähtiin lauantaina yllätystulos, kun Huima kaatoi Peli-Karhut viime hetken kolmosella. Jännitysnäytelmä päättyi Huiman voittoon lukemin 69–70 (54–55). Äänekoskelaisten sankarina juhlittiin 17-vuotiasta Ulriikka Latvalaa, joka masensi ennakkosuosikin vain neljä sekuntia ennen ottelun loppua.
Naisten Suomen cupin sunnuntaisessa finaalissa nähdään toisinto vuoden takaisesta otteluparista, kun Lappeenrannan Catz nujersi odotetusti Tapiolan Hongan ja selvitti tiensä finaaliin Äänekosken Huimaa vastaan. Naisten SM-sarjan piikkipaikkaa pitävä Catz myllytti Honkaa pistein 79–56 (46–30).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia