Edon Maxhuni ja Roope Ahonen olivat jälleen vahvalla pelipäällä molempien ollessa joukkueidensa parhaimmistoa voitto-otteluissa. Positiivisiin uutisiin kuului myös Alexander Madsenin paluu parketille pienen loukkaantumisen jälkeen.
Sasu Salin oli selättänyt viime aikoina vaivanneen sairastelun ja palasi tehokkaana pelikentille heittäen Teneriffalle 14 pistettä Mestarien liigan ottelussa Nymburkia vastaan. Tappiosta huolimatta Teneriffa varmisti paikkansa pudotuspeleissä.
Carl Lindbom ja Edon Maxhuni olivat viikonlopun suomalaisonnistujat molempien heittäessä kaksinumeroisille pisteille.
Sasu Salinin Teneriffa käytännössä varmisti jatkopaikkansa Mestarien liigassa jatkamalla hyvää kauttaan kreikkalaista Peristeriä vastaan. Petteri Koponen oli jälleen Bayern Münchenin parhaimmistoa Euroliigassa, Matti Nuutinen punnersi tupla-tuplan Espanjassa ja Ilari Seppälä auttoi joukkueensa voittoon Ranskassa.
Roope Ahonen ja Ilari Seppälä päättivät vuotensa vahvasti molempien ollessa tarkkakätisinä ja Jamar Wilson pääsi niin ikään voiton makuun.
Petteri Koponen, Alex Murphy ja Edon Maxhuni avittivat joukkueensa voittoihin tehokkailla esityksillä viimeisissä peleissä ennen joulua. Jamar Wilsonilta ja Ilari Seppälältä nähtiin myös vahvat pelit Ranskassa.
Sasu Salin ja Roope Ahonen olivat jälleen tarkkakätisiä Espanjan sarjoissa. Carl Lindbomin hyvät otteet saivat niin ikään jatkoa Puolan liigassa ja Jamar Wilson sekä Ilari Seppälä esiintyivät vahvasti Ranskassa.
Sasu Salin oli alkuviikon Susijengi-onnistuja eurokentillä, kun hän pelasi jälleen vahvasti Teneriffan palatessa voittojen tielle Mestarien liigassa. Petteri Koponen pääsi Euroliigassa juhlimaan maukasta voittoa.
Alexander Madsen oli jälleen VEF Riian hahmoja merkkauttamalla tupla-tuplan latvialaisjoukkueen jatkaessa sarjassa puhtaalla pelillä. Carl Lindbom oli tarkassa heittovireessä Puolan liigassa ja Edon Maxhuni väläytti Espanjassa.
Sasu Salin ja Alexander Madsen pääsivät kaksinumeroisille pistelukemille Mestarien liigassa, mutta molempien joukkueilta voitot jäivät saavuttamatta. Lassi Tuovi sen sijaan pääsi voiton makuun Strasbourgin kanssa.
Petteri Koposen onnistunut kolmen pisteen heitto summerin soidessa piti Bayern Münchenin puhtaalla pelillä Saksan Bundesliigassa. Espanjan LEB Orossa Matti Nuutinen ja Roope Ahonen olivat kovassa iskussa, kun he avittivat joukkueensa voittoihin ja Alexander Madsen ylsi tupla-tuplaan Latviassa.
Sasu Salin ja Matti Nuutinen olivat alkuviikon suomalaisnimet. Salin säkitti 15 pistettä Mestarien liigassa ja Nuutinen nosteli 20 pinnaa Espanjan LEB Orossa. Petteri Koponen oli Bayern Münchenin paras pistemies Euroliigan ottelussa Maccabi Tel Avivia vastaan.
Jamar Wilson, Ilari Seppälä ja Lassi Tuovi pääsivät maistelemaan voittoa Ranskan korisparketeilla. Matti Nuutinen ja Roope Ahonen sen sijaan olivat hyvässä iskussa Espanjassa.
Petteri Koponen oli Bayern München voiton takuumiehiä, kun Bundesliigan hallitseva mestari kaatoi Daniel Janssonin Ulmin. Puhtaalla pelillä jatkaa niin ikään Alexander Madsenin VEF Riika napattuaan voiton Viron ja Latvian yhteisliigassa.
Espanjan LEB Orossa Alex Murphy oli jälleen yksi Gipuzkoa Basketin avainpelaajista joukkueen jatkaessa sarjan piikkipaikalla. Alexander Madsen osoitti taas monipuolisuuttaan VEF Riian porskuttaessa puhtaalla pelillä Viron ja Latvian yhteisliigassa.
Mestarien liigassa nähtiin suomalaisten kohtaaminen, kun Alexander Madsenin VEF Riika isännöi Sasu Salinin Teneriffaa. Madsen oli joukkueensa ykköstähti tupla-tuplalla, mutta Teneriffa palasi kotimatkalle täyden pistepotin kera.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia