Nousijajoukkue Joensuun Katajan SM-pronssille johdattanut pelintekijä Jukka Toijala on SM-Koriksen vuoden pelaaja. Suomen mestarijoukkue Hongan Markus Hemdahl on puolestaan valittu SM-finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP). Toijalan ja Hemdahlin muodostaman kaksikon lisäksi muutkin SM-Koriksen kauden parhaat palkittiin sunnuntaina Viking Line Cinderellalla.
Kutkuttava viides SM-finaali, 40 minuuttia korkeatasoista koripalloa, viimeisen minuutin ratkaisu, upeat puitteet ja 5.450 täysin rinnoin mukana elänyttä katsojaa. Enempää ei olisi voinut kukaan toivoa koriskauden päätökseltä, joka lopulta oli toisen peräkkäisen Suomen mestaruuden ottaneen Hongan riemujuhlaa.
Suomen Koripalloliitto on valinnut SM-Koriksen maaliskuun Viking-pelaajaksi Namika Lahden Demetrius Cherryn. 201-senttinen Cherry oli suuressa roolissa lahtelaisten voittaessa maaliskuun aikana kaikki pelaamansa yhdeksän ottelua.
Hongan amerikkalainen pelintekijä Lonnie Cooper pussitti torstaina SM-Koriksen puolivälierässä Pyrbasketia vastaan neljä kolmen pisteen heittoa. Niiden myötä Cooper on nyt onnistunut 49:ssä peräkkäisessä ottelussa vähintään yhdessä kolmosessa, joka on uusi SM-Koriksen ennätys.
Espoolainen Honka voitti SM-Koriksen runkosarjan lähes näytöstyyliin. Kun tilastoihin luo katsauksen, on syy Hongan ylivoimalle helppo löytää. Joukkueen rutiinitaso on noussut korkealle ja se näkyy erityisesti Hongan heittotyöskentelyssä.
Suomen Koripalloliitto on valinnut SM-Koriksen helmikuun Viking-pelaajaksi Hongan Martti Kuisman. Naisten puolella kuukauden pelaajan tittelin vei nimiinsä Panttereiden liettualaisvahvistus Jurgita Kausaite. Kummatkin pelaajat auttoivat kuukauden aikana joukkueensa runko- ja jatkosarjojen voittoihin.
Suomen Koripalloliitto on valinnut SM-Koriksen tammikuun Viking-pelaajaksi nousijajoukkue Joensuun Katajan pelintekijän Jukka Toijalan. Naisten puolella kuukauden pelaajan tittelin otti nimiinsä Pussihukkien Anu Mahlamäki.
Espoolaisjoukkue Hongan menestystarina sai sunnuntaina jatkoa, kun se nappasi viime keväänä saavuttamansa Pantteri-patsaan rinnalle Suomen Cupin pystin. Kouvot ei kyennyt estämään Hongan 37. peräkkäistä kotivoittoa kotimaisissa sarjoissa, vaan joutui taipumaan kouvolalaisia mairittelevin loppulukemin 73-83. Honka johti parhaimmillaan jo pariinkin otteeseen Cupin finaalia 22 pisteellä.
Hongan Roope Mäkelä ja Pussihukkien Heli Roukanoja kaappasivat uriensa ensimmäiset Vuoden pelaaja -tittelit, kun koripallon SM-sarjajoukkueiden valmentajat ja kapteenit arvostivat kaksikon ylitse muiden. Sekä Mäkelä että Roukanoja keräsi reilun äänivyöryn äänestyksessä.
Espoolaisjoukkue Honka saavutti vihdoin sen kirkkaimman. Ja millaisen jännitysnäytelmän jälkeen. Miesten Suomen mestaruus vuosimallia 2001 ratkesi 6,9 sekuntia ennen päätössummeria, kun Roope Mäkelä tuikkasi ratkaisevan kolmosen sisään.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia