Suomen 20-vuotiaiden miesten Pohjoismaiden mestaruuskisat alkoivat Susi Training Centerissä 55-76 (26-43) -tappiolla Tanskalle. Paikkaprässillä Suomen pelin sekoittanut Tanska pääsi juoksemaan ratkaisevan eron viemällä toisen neljänneksen 10-28.
Helsingin Urheilutalon hornankattilassa nähtiin tiistaina kesän toistaiseksi kiihkeätunnelmaisin maaottelu. Iso-Britannia oli ratkaista ottelun jo alussa, mutta puolustustaan tiivistänyt Suomi nousi hiljalleen tasoihin ja Julius Rajalan viime sekunnin korilla jatkoajalle. Britit olivat kuitenkin jatkoajalla huolellisempia ja hakivat 92–96 (38–42, 80–80) -voiton.
Suomen 20-vuotiaat miehet pelasivat keskiviikkona PM-kisaottelussaan Tanskaa vastaan merkittävästi paremmin kuin päivää aiemmin Viroa vastaan, mutta pahoihin paikkoihin tulleet pallonmenetyssumat pitivät Tanskan tiukasti Suomen edellä. Suomi kuroi vielä lopussa Tanskan 11 pisteen johdon viiteen, mutta vieraat voittivat ottelun 82–88 (37–46).
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue pystyi tasapainoiseen joukkuepeliin vain hetkittäin ikäluokkansa PM-kisojen avausottelussaan Tikkurilassa tiistaina. Fyysisemmin ja huolellisemmin pelannut Viro hallitsi kenttää ensimmäisen neljänneksen lopusta alkaen ja katkaisi Suomen kolmannen jakson kirin 18-0-nykäisyllään.
Pekka Salmisen komentama Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue mittelee ikäluokkansa Pohjoismaiden mestaruudesta 18.–20. kesäkuuta Tikkurilan Urheilutalolla. Suomen viime vuosien finaalivastustajan Ruotsin lisäksi Pohjolan paremmuudesta kisaavat aina vaarallinen Viro sekä nousuvireessä oleva Tanska.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia