Koripallon miesten I-divisioonasta ennustetaan tulevan erittäin tasainen sarja. Koris.net kysyi päävalmentajien ennakkotunnelmia sarjakauden alkuhetkillä. Divarikatsomoihin on luvassa tiukkoja kamppailuja, sillä useampi seuroista hamuaa nousua Korisliigaan.
Miesten koripalloilun I divisioona käynnistyy tulevana viikonloppuna. Sarjasta on odotettavissa tasokkain ja mielenkiintoisin vuosikausiin, sillä suurin osa joukkueista on satsannut tulevaan kauteen vahvasti, ja nousuhaluja tuntuu olevan yhdellä jos toisella. Lauantaina herkkupalana nähdään Turkuhallissa viime kauden kakkosen (TuNMKY) ja kolmosen (FoKoPo) taisto. Forssa on jälleen kerran yksi sarjan suosikeista, ja nähtäväksi jää, nousevatko forssalaisvärit Korisliigaan…
Miesten I divisioonakauteen valmistautuva BC Jyväskylä saavutti lopullisen muotonsa, kun slovenialainen Aljaz Urbanc liittyi pelaajavahvuuteen. 195-senttinen Urbanc esiintyi Jyväskylässä jo viime kaudella.
Miesten I divisioonassa pelaava BC Jyväskylä on tehnyt pelikautta 2007-08 koskevan sopimuksen amerikkalaisen William ”Monty” Rogersin kanssa. Rogers on 196-senttinen laituri, joka pystyy pelaamaan myös korien läheisyydessä.
Suomen koripallojunioreiden EM-turnaukset Euroopan B-divisioonassa saavat jatkoa tänä perjantaina, kun 16-vuotiaat pojat matkustavat Makedonian Skopjeen haastamaan isompiaan. Valmentaja Ari Tammivaaran johdolla ahkerasti harjoittellut Suomi on ottanut tavoitteekseen nousujohteisuuden ja jatkuvan kehityksen.
16-vuotiaiden poikien maajoukkue hioo peliään kuntoon viikon päässä odottavia B-divisioonan EM-kisoja silmälläpitäen. Joukkue leireili viime viikon Liettuassa ja tällä viikolla edessä ovat perinteiset Viro-maaottelut.
Miesten I divisioonassa pelaava BC Jyväskylä on saanut kotimaisen pelaajarunkonsa valmiiksi. Viimeisimpänä nimensä 1+1-vuotiseen jatkosopimukseen kirjoitti 28-vuotias Timo Naukkarinen, joukkueen paras pistemies kahdella edellisellä kaudella.
Solnassa, Ruotsissa kamppaillaan keskiviikosta (16.5.) lähtien nuorten Pohjoismaiden mestaruuksista. Suomesta matkaan lähtevät 18- ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen joukkueet. Turnaus päättyy sunnuntaina (20.5.) pelattaviin finaaleihin.
Miesten I divisioonassa pelaava BC Jyväskylä on heti kauden päätyttyä suunnannut katseensa tulevaisuuteen. Seuran taustaryhmä sai uutta vahvistusta, kun BC Jyväskylän seurajohtajaksi valittiin viimeiset kaksi vuotta joukkueen päävalmentajana toiminut Miikka Sopanen. Samalla markkinointipäälliköksi nimettiin Tapio Lyytinen, joka pelaajaura päättyi 2006.
Suomen Koripalloliitto on valinnut valmennusjohdot seitsemälle nuorten maajoukkueelleen. Valittujen nimekkäästä joukosta löytyy runsaasti aiempaa kokemusta maajoukkuevalmennuksesta, jonka lisäksi nimettyihin lukeutuu useita valmennuspuolelle siirtyneitä entisiä huippupelureita.
Nuorten koripallomaajoukkueiden uudistuneet valmennusjohdot on valittu. Koris.net kysyi kultakin valitulta valmentajalta muutamia taustatietoja ja ajatuksia tulevasta maajoukkuepestistä. Seuraavassa esitelty 16-vuotiaiden poikien valmennusjohto, johon tulivat valituiksi Ari Tammivaara, Anton Mirolybov ja Miikka Sopanen.
Alle 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueiden Baltic sea Cup päättyi nuorempien poikien osalta voittoon. Muissa ikäluokissa viimeisenä päivänä Ruotsi oli parempi. Kansainväliset ottelut antoivat joukkueille paljon kokemusta matkalla kesän EM-kisoihin.
Suomen alle 16-vuotiaiden sekä alle 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet matkustavat perinteiseen Baltic Sea Cup –turnaukseen Tallinnaan 3.-5.2007. Mukana Suomen lisäksi turnauksen kaikissa ikäluokissa ovat Latvia, Ruotsi ja isäntämaa Viro.
Kauhajoen Karhu ja Forssan Koripojat löytyvät miesten I divisioonan sarjataulukon kärkisijoilta, kun runkosarja päättyy 17.3.2007. Näin ainakin, mikäli on uskominen divarijoukkueiden valmentajien veikkauksia. Koris.net istutti valmentajat ”piinapenkkiin” kysyäkseen 23.9. käynnistyvän sarjan ennakkotunnelmista.
Sarjataulukko on aikalailla odotusten mukainen, mutta myös useat yllätykset ovat piristäneet sarjaa. Sarja on aikaisempia vuosia kovatasoisempi, sillä täksi kaudeksi sallittiin kaksi EU-alueen ulkopuolista vahvistusta.
Keskisen alueen palkitut kaudella 2004-2005 SeuraKorikobrat Lapua Naispelaaja Sanna Puskala ,Huima Miespelaaja Toni Raiski , Korikobrat ValmentajaMiikka Sopanen , Korikobrat Tuomari Ilkka Hyppönen SeuratyöMarkku Turja , Korikobrat A-tytötSalla Viitanen , HoNsU Juniorit B-tytötJohanna Lemmetty , HoNsU C-tytöt Katleena Kärkkäinen , MU Minitytöt Saija Valkonen, MU Mikrotytöt Karoliina Rytkönen , Huima A-pojat Aleksi Huuskonen , Huima B-pojat Antti…
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia