Helsinki Seagullsin ensimmäinen ulkomaalaiskiinnitys ensi kaudelle on 25-vuotias takamies Derek Jackson.
Saksan Pro A -liigan Crailsheim Merlinsissä viime kaudella pelannut Susijengin korinaluspuolustuksen lukko Tuukka Kotti, 36, palaa Korisliigaan. 205-senttinen FoKoPon kasvatti ja pelattujen miesten A-maaotteluiden listan ykkönen liittyy Seagulls-vahvuuteen kaksivuotisella sopimuksella. Lisäksi Seagulls on vahvistanut valmennusjohtoaan Jussi Immosella.
Kolmissa perättäisissä EM-kisoissa ja vuoden 2014 MM-kisoissa vakuuttavaa jälkeä tehnyt Susijengi on aloittanut valmistautumisensa elo-syyskuussa pelattaviin EM-kotikisoihin. Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann on kutsunut kisoihin valmistavan leiritysvaiheen alkajaisiksi koolle 18 pelaajan vahvuisen ringin.
Helsinki Seagulls on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen joukkueen pitkäaikaisen kapteenin ja ikitaistelijan Antti ”Jumppa” Niskasen, 30, kanssa. Niskanen tehtaili Seagullsille viime kaudella keskimäärin 2,8 pistettä ja 1,6 levypalloa ottelua kohden.
Viimeisimpänä ”Mestareiden Klinikan” esiintyjäkaartiin on liittynyt Mikko Larkas.
Korisliigan pronssiottelu kamppailtiin Töölön Kisahallissa keskiviikkona, 853 katsojan asiantuntevien silmien alla. Tasaisen avauspuolikkaan jälkeen Helsinki Seagulls otti niskalenkin Kauhajoen Karhusta, karaten lopulta komeaan 93-77 (38-36) –kotivoittoon. Pronssimitali on Seagullsin historian ensimmäinen SM-tason mitali.
Korisliigan kauden 2016/17 pronssimitalisti selviää keskiviikkona Töölön Kisahallissa. Helsinki Seagulls lähtee hakemaan viime kevään kirvelevälle pronssikamppailun tappiolle hyvitystä, Kauhajoen Karhun tavoitellessa seurahistoriansa ensimmäistä SM-tason mitalia.
Helsinki Seagulls tasoitti välieräsarjan Kataja Basketia vastaan lukemiksi 1-1, kun Seagulls nappasi kotivoiton joensuulaisista Kisahallissa sunnuntai-iltana hyökkäysvoittoisen ottelun päätteeksi loppuluvuin 93-87 (44-46).
Korisliigan toinen välieräpari saa alkunsa lauantaina, kun Joensuun Kataja isännöi Helsinki Seagullsia ottelusarjan avausottelussa Joensuun Mehtimäen Jäähallissa. Molemmat joukkueet matkasivat puolivälieristä välieriin otteluvoitoin 3-1, eikä selkeän ennakkosuosikin viittaa ole helppo asettaa kummallekaan joukkueelle.
Korisliigan kauden 2016/17 hienoimmat pelit ovat vihdoin täällä. Pudotuspelit alkavat lauantaina ja joukkueet valmistautuvat puolivälieräsarjoihinsa kuumeisesti. Sarjakolmonen ja sarjataulukon piikkipaikalla pitkään viihtynyt Helsinki Seagulls saa vastaansa hallitsevan mestarin, loppukautta kohden kuntokäyräänsä kohentaneen Kouvolan Kouvot. Ottelusarja käynnistyy lauantaina 1.4.
Juha-Pekka Männistö ja Petka Lehtinen on valittu mukaan FIBA Europe Coaching Certificate –koulutusohjelmaan (FECC). Koulutus on osa Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n valmentajakoulutusta, joka keskittyy kansainväliseen juniorikoripalloon.
Korisliigan keskiviikon kierroksella tasavoitoin sarjakärjessä majailevat Helsinki Seagulls ja Salon Vilpas saalistivat kumpainenkin voiton. Vilpas kaatoi 1480-päisen Salohallin edessä Kouvot lukemin 95-71 (43-32) ja Seagulls haki sarjapisteet Lapualta 98-92 (44-45) –vierasvoitolla Kobrista.
Korisliigan maaliskuu käynnistyi täydellä viiden ottelun kierroksella. Helsinki Seagulls jatkaa sarjakärjessä voitettuaan BC Nokian kotonaan 86-78 (45-37) ja Salon Vilpas jatkaa sarjakakkosena kaadettuaan Kobrat lukemin 94-82 (45-37). Kauhajoen Karhu haki sarjapisteet Kotkasta 103-90 (44-42) –voitolla, Korihait katkaisi tappioputkensa 71-67 (28-35) –vierasvoitolla Pyrinnöstä ja Joensuun Kataja otti tärkeän 96-91 (53-53) –kotivoiton Kouvoista.
Korisliigan kärkipaikalla oleva Helsinki Seagulls on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen takamies Alex Vaenerbergin kanssa.
YLE TV2 tarjoaa perjantain liigakierrokselta kamppailun Pyynikiltä, jossa Pyrintö isännöi sarjakärki Helsinki Seagullsia. Seagulls koittaa repiä eroa sarjan kärkipäässä, Pyrinnön koittaessa kavuta mukaan pudotuspelitaisteluun yhdeksänneltä sijalta. Lähetys Pyynikiltä, sekä itse ottelu, alkaa kello 19:00.
Korisliigan sunnuntain ainoassa ottelussa Kauhajoen Karhu haki arvokkaan vierasvoiton Töölön Kisahallista, kun Karhu aiheutti Seagullsille sen kauden ensimmäisen kotitappion lukemin 85-92 (36-29).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia