Espoon Honka otti Joensuun Katajasta niukan 94-92 (47-46) -kotivoiton Korisliigan kärkipelissä keskiviikkona. Ottelun ratkaisija oli 18-vuotias Petteri Koponen, jonka onnistunut kolmen pisteen heitto takasi voiton loppuhetkillä.
Korisliigassa toisena oleva Espoon Honka ei ole aikaillut joukkueeseen palaavan yhdysvaltalaisen Tim Kisnerin kanssa. Kisnerin peliluvalle saatiin vahvistus perjantaina ja mies pukee Hongan tutun peliasun ylleen jo lauantain kotiottelussa Kouvoja vastaan.
Korisliigassa toisena oleva Espoon Honka kärsi kauden ensimmäisen tappionsa Namika Lahdelle. Sarjakolmonen Lahti otti perjantaina tärkeän voiton numeroin 80-72 (40-37).
Joensuun Katajalla oli Korisliigan keskiviikkokierroksella mahdollisuus jo melkein varmistaa runkosarjan voittonsa, jos se olisi noussut kymmenen pisteen sarjajohtoon kauden kolmannella voitollaan Espoon Hongasta. Honka kuitenkin tuotti Katajalle kauden toisen kotitappion 68-74 (36-40) -tuloksella ja piti kärkitilanteen tasaisempana.
Espoon Honka tavoitteli Korisliigan lauantaikierroksella jo kymmenettä peräkkäistä voittoaan, mutta se jäi ottamatta, kun kahden edelliskauden Suomen mestari Lappeenrannan NMKY haki pisteet Espoosta pistein 95-78 (46-37). Pussihukat puolestaan debytoi uudessa kotihallissaan Energia Areenalla voitokkaasti kukistettuaan jälleen paikallisvastus ToPon.
KTP vahvisti otettaan Kymenlaakson koripalloherruudesta ottamalla jo kauden kolmannen voittonsa Kouvoista, kun Korisliiga palasi keskiviikkona joulutauolta. Kouvolassa pelattu maakuntamittelö päättyi KTP:n voittoon 63-70 (30-37).
Lappeenrannan NMKY puolustaa sekä Suomen mestaruutta että Suomen cupin voittoa. Espoon Honka on puolestaan Korisliigan kenties kuumin joukkue juuri nyt. Lauantaina (16.12.) Helsingin Jäähallissa pelattava Suomen cupin finaali tuskin jättää ketään kylmäksi. Siitä pitävät huolen finalistit, jotka aloittivat henkisen taiston ajoissa ennen finaalia.
Suomen cupin lauantaiseen finaaliin valmistautuva Espoon Honka hallitsee pääkaupunkiseudun koripalloherruutta. Se on Korisliigan sarjataulukossa alueen seuroista korkeimmalla kakkossijallaan ja keskiviikkoisessa paikallispelissä Honka päihitti ToPon suurinumeroisesti 115-97 (65-48).
Korisliigan kärkijoukkueet eivät notkahtaneet itsenäisyyspäivän pelikierroksella, kun sarjataulukon neljä parasta joukkuetta Kataja, Honka, KTP ja ToPo ottivat voitot. Suurimman voiton pallotteli kotonaan KTP, joka päihitti Vantaan Pussihukat 103-78 (61-38) -tuloksella.
Pussihukkien kapteeni, 30-vuotias ja 182-senttinen takamies, Kimi Klingberg pelasi keskiviikon Korisliiga-kierroksella Joensuussa 300. runkosarjaottelunsa pääsarjassa. Kierroksella nähtiin myös kaksi muuta tilastorajapyykin ylitystä.
Korisliigan keskiviikkokierroksella ei taisteltu voitoista viime sekunneille eikä minuuteillekaan asti, kun kaikki kuusi ottelua päättyivät selkeillä piste-eroilla. Illan tasaisin peli pelattiin Kouvolassa, jossa Kouvot taipui ToPolle 76-84 (35-50) -lukemin.
Joensuun Kataja puolusti tällä viikolla kahteen kertaan Korisliigan johtajan asemaansa voitokkaasti kärkipään joukkueita vastaan. Maanantaina se haki voiton Hongasta ja keskiviikkona kaatui KTP Kotkassa täpärästi 97-99 (52-50).
Espoon Honka venyi Korisliigan keskiviikkokierroksen tasaisimmassa pelissä voittoon Lappeenrannassa, kun sarjapisteet lähtivät Espooseen 75-77 (44-47) -tuloksella. Ottelu antoi esimakua 16.12. Helsingissä pelattavasta Suomen cupin finaalista, johon LrNMKY ja Honka ovat tiensä selvittäneet.
Menestysnälkäinen Jukka Matinen haluaa joukkueineen toistaa sen tempun, jonka Lappeenrannan NMKY teki viime kaudella kotimaisilla koripallokentillä: voittaa tuplan, eli Suomen mestaruuden ja cupin. Suomen cupissa isketään lauantaina (11.11.) yhteen välierien merkeissä. Matisen Honka kohtaa KTP:n ja LrNMKY saa vieraakseen Kouvot.
Joensuun Kataja vahvisti sarjajohtoaan Korisliigassa ottamalla keskiviikkokierroksella 86-79 (43-28) -kotivoiton Lappeenrannan NMKY:stä. Kataja on kivunnut sarjakärkeen voittamalla kahdeksasta viime pelistään seitsemän.
Korisliigaa johtava Joensuun Kataja ei sekään selvinnyt helpolla syyskauden yllättäjäjoukkueesta Team Componentasta. Kataja kellisti lauantain vieraspelissään Karkkilassa nousijajoukkueen vasta jatkoajalla 86-94 (82-82, 44-36) -tuloksella.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia