Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna lauantaina Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien pronssista Kroatiaa vastaan, kun Sudenpennut hävisivät tänään Liettualle välierissä 52-81 (23-47).
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi ensimmäisen pelinsä Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla, kun Italia oli suomalaisia vahvempi loppulukemin 77-73 (33-36). Jo eilen alkulohkonsa kärkisijan varmistanut Suomi kohtaa perjantaina EYOF-kisojen välierissä Liettuan.
Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.
Suomen joukkue Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleille Unkarin Györiin on täydentynyt lopulliseen kokoonpanoonsa, kun poikien koripallojoukkueeseen nimettiin 12 pelaajaa. Koko Suomen joukkue matkustaa keskiviikkona yhteiselle valmistautumisleirille Slovakiaan.
KTP voitti sunnuntaina B-poikien toisen SM-finaalin Tapiolan Honkaa vastaan. Suomen mestaruus ratkesi vasta viimeisen sekunnin onnistuneella kolmosella.
KTP voitti lauantaina Tapiolan Honka 1:n B-poikien SM-sarjojen avausfinaalissa. Kotkalaisilla on paikka vahvistaa mestaruus sunnuntaina.
Tapiolan Honka kohtaa KTP:n B-poikien SM-finaalissa. A-tyttöjen finaalit käydään Helmi Basketin ja HNMKY White:n välillä.
A- ja B -nuorten SM-sarjojen pudotuspelit käynnistyivät toden teolla lauantaina.
Perttu Blomgren ja Mustapha Amzil on valittu Jordan Brand Classic –leirille. 40 Euroopan 15-vuotiasta huippulupausta leireilevät tulevana viikonloppuna Barcelonassa.
Vuotuisen Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen tyttömaajoukkueet olivat Viroa vahvempia Audentesin urheilukeskuksessa, Tallinnassa. Suomen 16-vuotiaat tytöt voittivat ylivoimaisesti 93-34 (42-20), kun taas 18-vuotiaat tytöt nappasivat vakuuttavan 71-45 (38-24) -voiton etelänaapurista.
Suomen nuorisomaajoukkueet voittivat kolme kertaa neljästä länsinaapuri Ruotsin vuotuisen Baltic Sea Basketball Cupin päätöspäivänä Audentesin urheilukeskuksessa, Tallinnassa. Suomen 18- ja 16-vuotiaat pojat nappasivat voitot, kuten myös 16-vuotiaat tytöt, mutta 18-vuotiaat tytöt taas joutuivat tyytymään jatkoaikatappioon.
Suomen 16-vuotiaiden poikien alkulohko Puolan Radomissa pidettävissä EM-kisoissa päättyi tänään maanantaina. Suomi peittosi päätöspelissään etelänaapuri-Viron 61-79 (25-35). Kolmen voiton myötä lohkonsa ykkössijan napannut Suomi kohtaa huomenna pudotuspeleissä Bosnia-Hertsegovinan.
Perjantaina Kreikan kaatanut Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kumosi jo toisen Euroopan jättikoripallomaan, kun Sudenpennut voitti Serbian Puolan Radomissa pidettävissä EM-kisoissa. Suomen käsi lämpeni eilisen tapaan vasta puoliajan jälkeen ja Suomi rynni ohitse alkulohkon ykkössijoituksen varmistavaan 70-61 (26-30) -voittoon.
Suomen 16-vuotiaat pojat petrasivat eilisestä vuotuisen Delfin Basket -koripalloturnauksen ohessa pelatussa valmistavassa maaottelussa, kun eilen niukasti Belgian voittanut Suomi oli tällä kertaa selkeästi parempi Hakametsän Jäähallissa 63-44 (30-24). 18-vuotiaat tytöt taas voittivat B-divisioonan EM-kisoissa Englannin 59-50 (21-23).
Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät kaksijakoisen pelin jälkeen valmistavassa maaottelussa Latvialle Riikassa 74-70 (34-49). Suomi oli vankassa johtoasemassa puoliajalla, mutta Latvia vei kolmannen neljänneksen 21-9, mutta nappasi ottelun avaimet käsiinsä päätösneljänneksen alussa.
Suomen 16-vuotiaat pojat kohtasivat Kisakallio Susi Training Centerissä Euroopan kärkimaihin kuuluvan Turkin. Suomi pelasi erinomaisen pelin, mutta palkinto jäi vielä saamatta, kun Turkki ratkaisi pelin viimeisellä minuutilla hyväkseen 54-56 (18-20). Suomi kohtaa Turkin uudestaan huomenna kello 12:30. Suomen 18-vuotiaat pojat taas hävisivät Espanjassa Venäjälle.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia