

Suomen 16-vuotiaat pojat mittelivät tasapäisesti Euroopan ehdottomaan eliittiin kuuluvan Turkin kanssa läpi 40 minuuttia. Reilu minuutti ennen loppusummeria Suomi ajautui kuuden pisteen taakse 47-53, mutta suomalaisilta löytyi vielä energiaa loppukiriin.
Mustapha Amzil (4/5) nosti kahdella peräkkäisellä korillaan Suomen ripeästi kahden pisteen taakse 51-53 ja lopulta turkkilaisten menetyksen jälkeen Erik Sajantila (8/7) nakkasi kaaren takaa Suomen pisteen johtoon 54-53, kun kellossa oli aikaa enää 32 sekuntia.
Turkin Alperen Demir toi ensin kakkosellaan Turkin takaisin johtoon, mutta loppulukemat 54-56 turkkilaiset heittivät vapaaheittoviivalta. Suomelle jäi 8 sekuntia aikaa hakea tasoitusta, mutta Turkin jykevä puolustus kesti.
– Turkki on iso ja fyysinen. Suurimman osan ajasta pystyimme vastaamaan siihen haasteeseen. Levypalloissa meillä on ehdottomasti parannettavaa, mutta meitä eri jyrätty, Suomen päävalmentaja Miikka Sopanen kertoi.
Suomen puolustus toimi läpi ottelun mallikkaasti, kun turkkilaiset sortuivat 30 menetykseen. Päävalmentaja Sopasen mukaan Suomi teki puolustuksessa vielä kardinaalivirheitä, joihin haetaan parannusta huomenna. Sopanen antoi erityiskiitoksensa Suomen peli-ilmeelle.
– ”Game face” pysyi samana huolimatta vastoinkäymisistä tai onnistumisista.
Suomen tehokkaimmat Turkkia vastaan olivat Tomas Pihlajamäki (11/3), Mikael Jantunen (9/4/4 riistoa) ja Sajantila.
Lisätietoja: Ottelutilastot
18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi Espanjassa Venäjän, jonka kyydissä suomalaiset pysyivät puoliaikaan asti. Venäjä nappasi ratkaisevan eron viemällä kolmannen neljänneksen 9-24 keräten 15 pisteen tuntumilla roikkuneen johdon.
– Kolmannen jakson alku oli meiltä heikko. Pelaamisen laatutekijät romahtivat, emme olleet tarpeeksi rohkeita ja Venäjä pääsi pelaamaan juuri sitä peliä, jota he halusivat, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi.
Suomi sai vielä päätösneljänneksellä hyvän loppukirin, jolla suomalaiset pääsivät vielä 5 pisteen päähän, mutta jalka ei riittänyt sen pidemmälle. Venäjä voitti ottelun 72-81 (39-40).
– Kokonaisuudessaan ottelu oli fyysinen A-tason matsi, jossa riitti isoja pelaajia jokaiselle pelipaikalle. Meidän paras peli selvästi riittää EM-kisoja ajatellen, mutta huonoja hetkiä pitää karsia vielä pois.
Suomen pisteistä Venäjää vastaan vastasivat Vili Nyman (18/5), Hannes Pöllä (13/7), Edon Maxhuni (15/3/3 syöttöä) ja Andre Gustavson (11/4). Erik Waxlax (2/2/4 syöttöä) erottui Suomelta puolustuspäässä.
Lisätietoja: Ottelutilastot
