Kisakallion Pohjoimaiden mestaruuskisojen viimeinen päivä päättyi Suomen kolmeen voittoon ja yhteen tappioon Islantia vastaan. Jo eilen PM-kullan varmistaneet 18-vuotiaat tytöt päättivät turnauksen voittamattomina. Suomelta voittoihin päätöspäivänä ylsivät 18-vuotiaiden tyttöjen lisäksi 16-vuotiaat tytöt ja pojat.
Suomen nuorisomaajoukkueet päättivät jo toisen peräkkäisen päivänsä neljään voittoon neljästä pelistä Kisakallion PM-kisoissa, kun Sudenpentujen tassujen alle jäi Tanska. Päivän trilleristä vastasi Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue, jonka sankariksi nousi Vili Nyman riistämällä pallon yksin läpi lay-upiin ja Suomen pisteen johtoon 11 sekuntia ennen loppusummeria. 16-vuotiaissa pojissa Erik Sajantila jakoi uskomattomat 14 syöttöä.
Suomen nuorisomaajoukkueet voittivat kolme neljästä ottelusta Kisakalliossa tänään sunnuntaina alkaneissa PM-kisoissa. Suomen tyttömaajoukkueet murskasivat molemmat Norjan 54 pisteellä, kun 18-vuotiaat tytöt löylyttivät norjalaisia numeroin 33-87 (14-40) ja 16-vuotiaat tytöt 36-90 (13-39). 18-vuotiaat pojat taas pukivat työhaalarit toisella puoliajalla ja löivät Norjan 60-90 (40-49).
Munkkiniemen Kisapojat 00 avasi B-poikien SM-sarjan finaalit kotivoitolla, kun kotijoukkue kaatoi Tapiolan Honka 1:n lukemin 85-64. Pronssit matkasivat Kotkaan KTP:n mukana, kun Wartti Basket taipui kotonaan pronssiottelussa luvuin 61-70.
Munkkiniemen Kisapojat 00 selvitti tiensä B-poikien SM-finaaleihin kukistettuaan KTP:n kotonaan kolmannessa välierässä lukemin 76-72. Tyttöjen puolella Tampereen Pyrintö I matkasi finaaleihin voitettuaan kolmannessa ottelussa Peli-Karhut luvuin 69-57.
Tapiolan Honka 1 tasoitti välieräsarjan Wartti Basketia vastaan kotivoitolla lukemin 86-77, kuten myös KTP, joka voitti MuKi 00:n kotisalissaan 85-76. B-tyttöjen puolella TikS-HyPo White kukisti Tapiolan Honka 2:n 58-55 -kotivoitolla ja Peli-Karhut kaatoi Pyrintö I:n luvuin 77-54.
B-poikien välierät käynnistyivät kahdella kotivoitolla, kun Munkkiniemen Kisapojat 00 kaatoi KTP:n kotonaan 82-56 ja Wartti Basket kukisti Tapiolan Honka 1:n luvuin 61-46. B-tyttöjen puolella Tapiolan Honka 2 nappasi voiton kotonaan TikS-HyPo Whitestä lukemin 54-45 ja Pyrintö 2 taltutti Peli-Karhut kotisalissaan loppunumeroin 58-37.
Tallinnassa pidettävän Baltic Sea Basketball Cupin päätöspäivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Ruotsin, joka oli parempi kolmessa pelissä neljästä. 16-vuotiaat tytöt tarjoilivat tiistaiaamun ainoan voiton viemällä länsinaapuria 58-66 (25-36). 18-vuotiaiden poikien maajoukkue korjasi tappiosta huolimatta mukaansa kultamitalit voitettuaan kaksi ensimmäistä peliään.
Suomen nuorisokoripallomaajoukkueet vetivät puhtaan illan maanantaina Baltic Sea Cupissa, kun jokainen ikäluokka oli isäntämaa Viroa parempi. Illan jännittävimmästä ottelusta vastasi 16-vuotiaat pojat, jotka kieltäytyivät häviämästä ja kaivoivat itsensä kuopasta kahden pisteen voittoon 77-75 (39-39).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia