Suomen naisten maajoukkue päätti kesäkautensa voitokkaasti, kun Naarassudet oli Tshekin universiadijoukkuetta parempi toistamiseen Nymburkissa. Tshekki veti toisella puoliajalla parhaimmillaan 7 pisteen johdon, jonka Suomi onnistui vielä kampeamaan 85-83 (47-37) -voitoksi.
Suomen naisten maajoukkueen kesäharjoituskausi saa päätöksensä tänä viikonloppuna, kun Naarassudet pelaa kaksi ottelua Nymburkissa Tshekin universiadijoukkuetta vastaan.
Suomen naisten maajoukkue naarasi voiton Tshekin universiadijoukkueesta Nymburkissa. Nuoret tshekkiläiset pitivät Naarassudet ahtaalla 25 minuutin ajan, kunnes suomalaisten peli lähti rullaamaan kohti 81-61 (30-40) -voittoa. Suomen ykkönen oli 17 pistettä heittänyt Sara Rokkanen.
Suomen naisten maajoukkue hävisi toisen kerran Liettualle Hyvinkään Martinhallissa pelatuissa tuplamaaotteluissa. Naarassudet pysyi liettualaisten mukana puoliaikaan asti syöttöpelillään ja tulikuumalla heittämisellään, mutta pitkän tauon jälkeen Liettua repäisi ratkaisevan eron ja marssi 74-91 (42-44) -voittoon.
Naarassudet pisti EM-vakiokävijä Liettuan tiukoille Hyvinkään Martinhallissa pelatussa maaottelussa. Suomi ja Liettua taistelivat rinta rinnan aivan pelin loppumetreille asti, mutta monissa liemissä keitetty Liettua onnistui ottamaan rutiininomaisen 69-76 (30-33) -voiton. Suomi ja Liettua kohtaavat uudestaan huomenna Martinhallissa kello 17:30.
Suomen naisten maajoukkue pelaa kesän ensimmäisen virallisen maaottelunsa tänään Hyvinkään Matinhallissa, kun vastaan tulee EM-kisojen vakiokävijä Liettua. Naarassudet pelaa Liettuaa vastaan kaksi maaottelua: tänään keskiviikkona kello 17:30 ja huomenna torstaina kello 17:30.
Suomen naisten maajoukkue hävisi toisen kerran Puolan universiadijoukkueelle Hyvinkään Martinhallissa pelatussa harjoitusottelussa. Naarassusilla oli ottelu näpeissä kolme neljännestä, mutta herpaantumisen myötä Puola veti ohitse päätösneljänneksellä ja korjasi 65-72 (33-28).
Suomen naisten maajoukkue joutui takaa-ajajaksi Puolan universiadijoukkuetta vastaan Hyvinkään Martinhallissa, kun puolalaiset veivät avausneljänneksen 3-17 ja tyylitteli Naarassusien pyristelystä huolimatta 54-68 (17-31) -voiton. Nuorella joukkueella pelaava Suomi kohtaa Puolan uudestaan huomenna Hyvinkäällä kello 17:30
Suomen naisten maajoukkue eli Naarassudet esiintyy ensimmäisen kerran tänä kesänä kotiyleisönsä edessä viikonlopun tuplaotteluissa Hyvinkään Martinhallissa, kun Suomea haastamaan tulee Puolan universiadijoukkue. Suomi kohtaa Puolan sekä lauantaina 5. elokuuta kello 17:30 että sunnuntaina 6. elokuuta kello 17:30.
Suomen naisten maajoukkueen eli Naarassusien Camilla Grönberg, 23, on tehnyt sopimuksen Saksan 2. Bundesliigassa pelaavan Bad Homburgin kanssa. 179-senttinen Grönberg teki kesäkuussa sopimuksen Hyvinkään Pontevan kanssa, mutta päätti käyttää sopimuksessa olleen ulkomaanpykälän.
Suomen naiskoripallon suurlupauksiin kuuluva Helmi Basket HBA:n Lotta-Maj Lahtinen (’99) on tehnyt suullisen sitoumuksen (”verbal commit”) Georgia Techin yliopiston kanssa. Naisten maajoukkueessakin kannuksiaan kerännyt Lahtinen siirtyy syksyllä 2018 NCAA:han ja kivenkovaan ACC-konferenssiin.
Suomen naisten maajoukkue eli Naarassudet pelasi kesän ensimmäisen ottelunsa tänään Kaunasissa. Nuorella joukkueella Baltiaan matkustanut Naarassudet taipui isokokoiselle Liettuan universiadijoukkueelle loppunumeroin 76-61 (37-27).
Suomen naisten maajoukkue pelaa huomenna tiistaina 1.8. ja keskiviikkona 2.8. kesän ensimmäiset ottelunsa, kun Naarassudet saa vastaansa Kaunasissa Liettuan universiadijoukkueen. Päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan Naarassudet keskittyvät Liettuassa vahvasti omaan tekemiseen.
Naarassusien luottotakapelaaja Vilma Kesänen jatkaa ammattilaisuraansa Espanjassa, kun 28-vuotias Kesänen on tehnyt sopimuksen Liga Femenina 2:ssa pelaavan Real Canoen kanssa. Kesänen on pelannut kaksi edelliskautta Liga Femeninassa Universitario de Ferrolin riveissä.
Naarassusien Evita Iiskola, 24, on tehnyt pelaajasopimuksen Italian kakkosliigassa pelaavan Pallacanestro Femminile Umbertiden kanssa. Monipuolinen kolmospaikalla viihtyvä Iiskola siirtyy Italiaan pelattuaan edelliskauden Saksan Bundesliigaa BG 89 Hurricanesissa.
Suomen naisten maajoukkue eli Naarassudet kokoontuu yhteen ensi viikon maanantaina 24.7. Päävalmentaja Pekka Salminen on kutsunut kesän rinkiin 22 pelaajaa, jotka pelaavat elokuun aikana kahdeksan ottelua. Neljästi kotiyleisönsä edessä Hyvinkään Martinhallissa esiintyvän Naarassusien päätavoite on marraskuussa alkavat EM-karsinnat vuoden 2019 EM-kisoihin.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia