Viime ajat vahvan nousuvireisesti korisliigassa pelannut KTP sai maistaa tappiota Porvoon vierailullaan. Tarmo piti pisteet itsellään lukemin 83-76 (50-53) ja nousi samalla mukaan taistoon viimeisistä pudotuspelipaikoista.
Korisliigaa vakuuttavasti johtava Joensuun Kataja kärsi keskiviikkokierroksella yllätystappion, kun sarjataulukon puolivälin joukkue Korihait kaatoi sarjakärjen Uudessakaupungissa 79-69 (41-28) -lukemin.
Korisliigan piikkipaikalla karkumatkaa virittelevä Joensuun Kataja on pelottavan vahva joukkue varsinkin kotikentällään. Timo Heinosen valmentama laadukas ryhmä on voittanut kauden kaikki 12 ottelua avarassa Areenassaan.
Namika Lahti kapsahti Katajaan, kun Korisliigan kaksi kärkijoukkuetta kohtasivat keskiviikkokierroksella Joensuussa. Kataja venytti sarjataulukossa johtonsa jo neljän voiton eli kahdeksan pisteen suuruiseksi kukistamalla lahtelaiset lopulta selvällä erolla 118-93 (49-44) -lukemin.
Korisliigan kärkijoukkue Joensuun Kataja aloitti kevätkierroksen komealla kotivoitolla. Lappeenrannan NMKY ei pystynyt katkaisemaan Katajan koko kauden kestänyttä, nyt jo yhdentoista pelin mittaista kotivoittojen sarjaa, kun Kataja otti ylivoimaisen voiton 95-72 (55-33) -tuloksella.
Koripallon Suomen cupin finaalissa lauantaina kohtaavat Joensuun Kataja ja Lappeenrannan NMKY lupaavat tarjota fyysistä ja samalla viihdyttävää peliä Helsingin jäähallin siirtoparketilla.
ToPon viiden pelin voittoputki napsahti Korisliigan lauantaikierroksella poikki Lappeenrannassa, jossa kotiloukkue LrNMKY käänsi tasaisen pelin lopulta reilusti edukseen 73-55 (30-30) -numeroin.
Hawaijin lämpöön tottunut Michael Kuebler ei ole kohmeessa Korisliigassa. Suomen Koripalloliitto on valinnut Namika Lahden monitaiturin marraskuun TEFAL-pelaajaksi.
Korisliigan kärkijoukkueen Joensuun Katajan yhdeksän liigapelin mittaiselle voittoputkelle ei tullut jatkoa Lahdessa, jossa Kataja kapsahti kotijoukkue Namikaan. Lahtelaiset jatkoivat kauden tappiottomien kotipeliensä sarjaa 88-71 (44-28) -tuloksella.
Urheilukanava on tänään Lahdessa Korisliigan kärkiottelussa Namika Lahti vastaan Joensuun Kataja. Jännittävässä ottelussa katkeaa joka tapauksessa toisen joukkueen voittoputki, joko Namika Lahden kotiotteluiden voittoputki tai Katajalla pelattujen otteluiden voittoputki. Lähetys käynnistyy klo 18.00 ja ylösheitto tapahtuu klo 18.30.
Pussihukat hävisi ensimmäistä kertaa Korisliigan kotiottelunsa, kun Namika Lahti vei keskiviikkona Vantaalla järjestetyn korijuhlan edukseen 113-104 (63-56).
Korisliigan TV-ottelut jatkuvat maanantaina liigan kuumimpien joukkueiden kesken. Namika Lahti isännöi kärkikamppailua, jossa Suomen Cupin toinen finaalijoukkue Joensuun Kataja astelee vieraaksi Lahden Urheilutalon parketille.
Korisliigan jumboksi jäänyt KTP yllätti Kouvolassa ottamalla vasta kauden toisen voittonsa, kun Kouvot kaatui 82–77 (44–35) -tuloksella.
Katajan väkivahva meno SM-koriksessa sen kuin jatkuu, vaikka loukkaantumiset kiusaavat. Tappiota ei tullut edes Lappeenrannassa, kun joukkue onnistui vääntäytymään viimeisellä neljänneksellä tappioasemasta 89-83 (43-38)-voittoon.
Korisliigan keskiviikon kierroksella pelasi Namika Lahden 28-vuotias takamies Teemu Laine 200. runkosarjaottelunsa pääsarjatasolla. Juhlapelissään Laine oli Kotkassa yksi voiton arkkitehdeistä, sillä hän heitti 22 pistettä ja kirjasi kaupan päälle hienon tehoindeksin 0,833.
Kataja osoittautui Honkaa kovemmaksi, kun Korisliigan joensuulainen kärkijoukkue kamppaili Espoon Hongan kanssa jatkoajalle asti. Kotivoitto ratkesi 101-94 (88-88, 38-50) -tuloksella.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia