Pekka Salminen jatkaa Espoon Hongan päävalmentajana myös tulevalla kaudella. 46-vuotias Salminen nousi viime kaudella koripallon SM-sarjan päävalmentajien kaikkien aikojen voittotilastossa 11. sijalle.
Tampereen Pyrintö pääsee puolustamaan viimevuotista koripallon Suomen mestaruuttaan Korisliigan loppuotteluihin. Pyrintö voitti välieräsarjan Uudenkaupungin Korihaita vastaan 3-0 -voitoin, kun se otti sunnuntaina kolmannesta välieräpelistä 90-77 (42-40) -kotivoiton.
Joensuun Kataja eteni yhden voiton päähän Korisliigan loppuottelupaikasta otettuaan torstaina toisessa välieräpelissä 77-69 (38-29) -kotivoiton KTP-Basketista. Kataja johtaa välieräsarjaa 2-0 -voitoin. Sillä on mahdollisuus ottaa ratkaiseva kolmas voitto sunnuntaina Kotkassa.
Tiistaina Korisliigan välierät kotiedulla Joensuun Katajaa vastaan avaavalla KTP-Basketilla on velkoja maksettavana joensuulaisille. Usein väitetään, ettei aiemmista tuloksista muodostu painolastia. Kotkassa kuitenkin tiedetään, ettei KTP ole koskaan voittanut Katajaa yhdessäkään pudotuspelien ottelussa. Kataja on pudottanut 2000-luvulla kotkalaiset kolmesti mitaleilta vietyään kohtaamisten voitot tylyin lukemin 7-0.
Lars Ekström seuraa Ray Ailusta KTP-Basketin päävalmentajana Korisliigassa Ailuksen lähtiessä kohti uusia haasteita kuluvan kauden päätyttyä. Ekström ja KTP ovat solmineet 2+1-vuotisen sopimuksen, joka astuu voimaan kesäkuun alussa 2011.
Vakuuttavan runkosarjakauden päätteeksi liigataulukon toiselta sijalta pudotuspeleihin lähtevä kotkalainen KTP saa puolivälierissä vastaansa nousukuntoisen Kauhajoen Karhun. Odotettavissa on raskaan sarjan taistelu, jonka mielenkiintoisimpana taisteluparina häärivät KTP:n Jerald Fields ja Karhun Jeremiah Wood.
Joensuun Katajan takamies, 30-vuotias Petri Virtanen siirtyi keskiviikkona Korisliigassa kautta aikojen eniten syöttöjä antaneeksi pelaajaksi. Virtanen jakoi Salossa Vilpasta vastaan kuusi koripassia ja ohitti näin ykkösenä olleen Roope Mäkelän viidellä syötöllä.
Suomen 18- ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet matkaavat maanantaina Tallinnaan perinteiseen Baltic Sea Basketball Cup-turnaukseen. Viron ja Suomen lisäksi turnaukseen ottaa osaa Ruotsin ja Latvian nuorisomaajoukkueet.
Korisliigaa johtava KTP-Basket haki torstaikierroksella joulukuun ainoan vierasvoittonsa, kun se kukisti Hongan Espoossa 97-91 (52-41) -tuloksella. Kaikkiaan neljä vierasvoittoa tarjonneen liigakierroksen muut sarjapisteet veivät Torpan Pojat, Tampereen Pyrintö, Salon Vilpas, Porvoon Tarmo ja UU-Korihait.
Kotivoitto ei tullut yllätyksenä, kun Kotkassa kohtasivat Korisliigan ainoassa maanantaipelissä kauden kaikki kotipelinsä voittanut KTP ja kaikki vieraspelinsä hävinnyt Salon Vilpas. Sarjaa johtava KTP tuotti Vilppaalle kuudennen peräkkäisen tappion 106-81 (55-41) -lukemin.
Suomen 18- ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet osallistuvat 3.-5. tammikuuta Tallinnassa pelattavaan jokavuotiseen Baltic Sea Cupiin. Maajoukkueet kokoontuvat ennen turnausta Suomen urheiluopistolle Vierumäelle. Kutsun on saanut noin 20 pelaajaa ikäluokkaa kohden.
Korisliigaa johtava KTP-Basket teki maanantaina vakuuttavan vierailun Uuteenkaupunkiin, jossa se tuotti Korihaille kauden ensimmäisen kotitappion. Pisteet lähtivät Kotkaan 102-87 (59-42) -tuloksella. Voitto oli vain yhden pelin tällä kaudella hävinneelle KTP:lle jo kahdeksas peräkkäinen.
Korisliigassa toiseksi viimeisenä oleva Lappeenrannan NMKY hätisteli perjantaina sarjaa johtavaa KTP:tä, mutta pisteet jäivät Kotkaan 98-81 (44-41)-tuloksella. Voitto oli KTP:lle jo seitsemäs perättäinen.
KTP-Basketin huima vire Korisliigassa sai jatkoa perjantaina. Kotkalaiset hakivat sarjan kärkiottelussa 86-70 (36-38) -vierasvoiton Kouvolan Kouvoista. KTP venytti voitollaan sarjajohtonsa jo kuuden pisteen suuruiseksi.
Korisliigassa toiseksi viimeisenä oleva Salon Vilpas ahdisteli keskiviikkokierroksen kotipelissään sarjaa johtavaa KTP-Basketia. Pisteet lähtivät Kotkaan lopulta 81-75 (34-29) -tuloksella. Muista keskiviikon voitoista vastasivat Torpan Pojat, Espoon Honka, Kauhajoen Karhu, Tampereen Pyrintö ja Kouvot.
Suomen Koripalloliitto on nimennyt nuorten koripallomaajoukkueiden valmennusjohdot vuodelle 2011. Nimettyjen valmentajien joukossa on jälleen alansa huippuammattilaisia, kuten paluun 20-vuotiaiden miesten peräsimeen tekevä Pekka Salminen sekä Bundesliigassa valmentavat Gordon Herbert ja Anton Mirolybov, jotka ottavat luotsattavakseen Suomen 18-vuotiaiden maajoukkueet.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia