Viimeiset kaksi kautta Islannissa pelannut 189-senttinen ja 25-vuotias HNMKY:n kasvatti Roni Leimu siirtyy miesten valtakunnallisessa I divisioonassa pelaavaan Kauhajoen Karhuun.
Kauhajoen Karhun Korisliiga-joukkue ei aikaillut uuden takamiehen hankkimisessa. Seura on kiinnittänyt viime viikolla loukkaantuneen Alonzo Evansin tilalle 22-vuotiaan Daryl Hudsonin. Hän tulee Howardin yliopistosta, joka on NCAA I divisioonan koulu.
Korisliigaan noussut Kauhajoen Karhu on kiinnittänyt miehistöönsä Alonzo Evansin. Evans on takamieheksi suhteellisen kookas, 193-senttinen pelaaja. Hän on 26–vuotias ja tuo näin myös hieman kokemusta nuoreen Karhu-sikermään.
Kauhajoen Karhun Korisliiga-joukkue on kiinnittänyt toiseksi ulkomaalaisvahvistuksekseen Cedric McGowanin. Parimetrinen McGowan on Cincinnatin yliopiston kasvatti, joka valmistui opinahjostaan viime keväänä.
Korisliigan sarjanousija Kauhajoen Karhu on kiinnittänyt ensimmäinen ulkomaalaispelaajan liigamiehistöönsä. Josh Gross (200 cm, 105 kg) liittyy Karhun vahvuuteen elokuussa.
Nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisat saatiin päätökseen sunnuntaina Ruotsin Solnassa. Suomen 18-vuotiaat tytöt saavuttivat kisoista hopeaa. Sekä 16-vuotiaiden poikien että tyttöjen tuliaisina oli puolestaan pronssiset PM-mitalit.
Nuorten PM-kilpailut huipentuvat sunnuntaina pelattaviin mitalipeleihin. Finaaleissa nähdään suomalaisväriä 18-vuotiaiden tyttöjen ikäluokassa. Suomen 18-vuotiaat pojat sekä 16-vuotiaat tytöt ja pojat päätyivät pronssiotteluihin.
Suomen 16-vuotiaat pojat avasivat voittotilinsä Ruotsin Solnassa pelattavissa PM-kisoissa, kun se kuritti Norjaa lukemin 91-65. Myös 16-vuotiaille tytöille kirjattiin murskavoitto (76-29) Norjasta. Muuten vilkas PM-kisapäivä ei ollut suomalaisten, sillä maajoukkueet kärsivät myös neljä tappiota.
Nuorten PM-kilpailut etenivät Ruotsin Solnassa torstaina Suomen 18-vuotiaiden osalta voitokkaasti. Pojat hankkivat takamiesten vahvan panoksen avulla 84-69-voiton Norjasta. Tytöt puolestaan kaatoivat niukasti Islannin 68-63. Sekä 16-vuotiaat pojat että tytöt joutuivat myöntämään Tanskan paremmakseen.
Sekä Suomen 18- että 16-vuotiaat tytöt avasivat urakkansa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa voitokkaasti Ruotsin Solnassa. 18-vuotiaat voittivat Tanskan 67-55, kun 16-vuotiaat puolestaan kurittivat Islantia 78-49. Suomen 16-vuotiaat pojat kärsivät 66-74-tappion isäntämaa Ruotsille.
Vuonna 1991 syntyneiden eli 15-vuotiaiden poikien maajoukkue päätti kesän projektinsa viisipäiväiseen leiriin Virossa. Leirin päätteeksi Suomi otti mittaa kahdella joukkueella Viron maajoukkuetta vastaan, tuloksena voitto ja tappio. Viron leirillä vieraili myös huippuvalmentaja Italiasta.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia