Suomen miesten Susijengi huhki viime viikolla preseason -harjoitusten merkeissä Helsingin Pasilassa ja aloittaa virallisen yhteisharjoituskautensa tänään maanantaina. Kahdenkymmenen miehen kokoonpanolla leireilevän Susijengin kesä huipentuu elo-syyskuussa Espanjassa pelattaviin MM-kisoihin.
Microsoft Devices –yhteistyö on käynnistynyt Susijengin osalta lennokkaasti. Tiistaina startanneella Lumia-rekkakiertueella on mukana ympäri Suomen Susijengin pelaajaedustaja – jokaisena tapahtumapäivänä. Susijengin pelaajat jakavat kiertueella nimikirjoituksia, ottavat fanikuvia sekä ovat haastettavissa vapaaheittokisaan.
Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana huudatti 3,500-päistä kotiyleisöään Ljubljanassa helatorstai-iltana kaatamalla Slovenian finaalien neljännessä osaottelussa KK Krkan pistein 70–67 (32–40). Slovenian mestaruus ratkeaa Novo Mestossa lauantaina.
Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana oli pahasti altavastaajana Slovenian liigan finaalien kolmannessa osaottelussa myöhään tiistai-iltana. Hallitseva mestari Krka löylytti Olimpijaa kotikentällään Novo Mestossa 82–58 (43–30) ja nousi voiton päähän mestaruudesta.
Sasu Salin kirjautti seitsemän pistettä ja nappasi viisi levypalloa, kun Union Olimpija Ljubljana tasoitti Slovenian liigan finaalien otteluvoitot. Finaalisarjan toinen osaottelu Ljubljanassa kirjattiin Olimpijan 66–60 (30–39)-voitoksi.
Viime viikot reisivamman johdosta sivussa ollut Susijengin sähikäinen Sasu Salin palasi tositoimiin myöhään torstai-iltana, kun Union Olimpija Ljubljana aloitti Slovenian liigan finaalit hallitsevaa mestaria KK Krkaa vastaan. Salin viimeisteli 16 pistettä, mutta Krka vei avausvoiton jatkoajalla 85–81 (42–33, 82–82).
Shawn Huff upotti MHP Riesen Ludwigsburgille 19 pistettä ja keräsi kuusi levypalloa neljännessä puolivälieräottelussa Bayern Münchenia vastaan, mutta Susijengin ”linkkuveitsen” hyvistä otteista huolimatta München eteni Saksan Bundesliigan välieriin otteluvoitoin 3-1. Sloveniassa Sasu Salinin Union Olimpija eteni finaaleihin jo 14. keväänä perättäin.
Sasu Salinin edustama Union Olimpija tasoitti Slovenian liigan välierävoitot Helios Domzalea vastaan 68–69 (30–43)-vierasvoitollaan myöhään torstai-iltana. Saksassa Shawn Huff upotti Ludwigsburgille 12 pistettä kolmannessa puolivälieräottelussa Bayern Münchenia vastaan.
Shawn Huffin MHP Riesen Ludwigsburg jysäytti Saksan Bundesliigan puolivälierien toisessa osaottelussa jymypommin nipistämällä runkosarjavoittaja Bayern Münchenistä 85–83 (46–33)-kotivoiton. Joonas Cavén upotti puolestaan 11 pistettä, kun CB Prat Joventut rynni Adecco Platan finaaliin.
Mikko Koiviston Royal Hali Gaziantep lisäsi merkinnän voittosarakkeeseensa nuijimalla Turkin liigan lauantaikierroksella Aliaga Petkimin vieraskentällä 61–95 (25–51). Reittään lepuuttava Sasu Salin katseli puolestaan vaihtopenkiltä, kuinka Union Olimpija aloitti Slovenian liigan pudotuspelit 86–67 (41–35)-voitolla Grosupljesta.
Ville Tuomisen Bakken Bearsin marssi kohti neljättä perättäistä Tanskan liigan mestaruutta jatkuu vakuuttavana. Bears murjoi Tanskan toisessa finaaliottelussa Randers Cimbrian 80–99 (50–52) ja johtaa finaalisarjaa nyt voitoin 2-0. Sloveniassa Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana päätti ylemmän loppusarjan toiselle sijalle.
Gerald Lee juniorin CSU Asesoft Ploiesti hyvitti Rovinarille viikon takaisen Romanian cupin välierätappionsa avaamalla puolivälieräsarjan Rovinaria vastaan 91–65 (42–32)-voitolla. Sasu Salinin Union Olimpija jatkoi puolestaan voittojaan Sloveniassa. Mikko Koiviston Royal Hali Gaziantep joutui puolestaan taipumaan EuroChallengen Final Fourin välierässä.
Suomen miesten koripallomaajoukkueen, Susijengin, päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt peräti 26 pelaajaa ehdokkaiksi vuoden 2014 maajoukkuerinkiin. Joukkueen kilpailuvuoden pääkoitos on 30.8.–14.9. Espanjassa järjestettävät MM-kisat.
18 ottelua, 18 voittoa – Petteri Koposen BC Himki säilytti puhtaan voittosaldonsa Itä-Euroopan VTB-liigan runkosarjassa peittoamalla aprillipäivänä ukrainalaisen Azovmash Mariupolin pistein 94–76 (54–44). Ruotsissa luulajalainen LF Basket Norrbotten tasoitti puolivälierien otteluvoitot Roope Ahosen Boråsia vastaan.
Roope Ahonen veisteli joukkueensa toiseksi kovimmat teholukemat sisuuntuneen Borås Basketin runnoessa luulajalaisen LF Basketin 24 pisteellä Ruotsin Basketliganin puolivälierien toisessa osaottelussa. Sasu Salin päätti puolestaan hyvän kauden Adrianmeren liigassa monipuoliseen esitykseen KK Zadarin vieraana.
Sasu Salin upotti 11 pistettä, kun Union Olimpija Ljubljana jatkoi kauttaan Slovenian liigan ylemmässä loppusarjassa murskaavalla 60–90 (37–44)-vierasvoitolla Zlatorog Laskosta. Olimpija varmisteli voittonsa neljännellä jaksolla, joka päättyi vieraille 9-28.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia