Koripalloliiton Eteläisen aluekokous valitsi aluehallituksen puheenjohtajaksi Pertti Myllymäen Tapiolan Hongasta.
Perinteinen Baltic Sea Cup pelattiin viime viikonloppuna Tallinnassa. Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkueryhmä voitti turnauksen kukistaen Viron ja Ruotsin.
Helsingin Urheilutalolla pelattujen Tshekki maaotteluiden jälkeen 20-vuotiaiden naisten valmennusjohto päätti nimetä maajoukkueen, joka edustaa Suomea A-divisioonan EM-kisoissa Tshekin Brnossa 1.-10.7.2005.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkueen urakka Ranskassa pelattavassa EM-lopputurnauksessa käynnistyy ensi perjantaina (23.7.), kun joukkue kohtaa avausottelussaan Italian. Maajoukkueen päävalmentaja Anu Rajaniemi on valinnut 12 pelaajan kokoisen joukkueensa EM-kisoihin.
Helsingissä lauantaina 25.10. kokoontunut Suomen Koripalloliiton liittokokous on valinnut yksimielisesti liiton puheenjohtajaksi Antero Kekkosen, 57. Kotkalainen kansanedustaja on toiminut Koripalloliiton johdossa vuodesta 1999 ja jatkaa näin tehtävässään myös seuraavan kaksivuotiskauden.
Ruotsin Solnassa järjestetään 28.5.-1.6. Del Monte Cupin yhteydessä sekä 17- että 19-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailut. Suomen 17-vuotiaiden joukkueet kisoihin julkaistiin jo aiemmin ja nyt on 19-vuotiaiden vuoro.
Suomi saavutti ensimmäisen voittonsa alle 18-vuotiaiden EM-kisoissa. Joukkue meni Slovenian ohi heti alkuminuuteilla. Edes kapteeni Eva Mäkelän loukkaantuminen ei lannistanut suomalaisia.
Suoritusvarmuus ja vahvempi levypallopeli käänsivät tiukan ottelun Puolalle. Huomisen Slovakia -ottelu on Suomelle erittäin tärkeä, sillä tavoitteena on edelleen ylempi jatkosarja.
Vuoden 2003 alussa toimintansa aloittavien vuonna 1988 syntyneiden eli tulevien 15-vuotiaiden maajoukkueiden valmennusjohdot on valittu. Päävalmentajiksi on nimetty poikien puolella Harri Jokela sekä tyttöjen puolella Mervi Nurmi. Maajoukkuevalmentajien nimeämiskuvioissa uutta on se, että Jokelan ja Nurmen valmennusryhmistä löytyy jo 1989-syntyneidenkin tulevat päävalmentajat.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue esiintyy Sloveniassa 12.-21.7.2002 järjestettävissä koripallon EM-kilpailuissa. Suomi kärsi karsintaturnauksensa päätöspäivänä jatkoaikatappion Ruotsille, joka tiesi piinaavaa odotusta suomalaisille ennen kuin paikka kisoissa saisi varmistuksensa.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi erinomaisia esityksiään Dubrovnikissa pelattavissa EM-karsinnoissa. Keskiviikkona Liettuan kaatanut suomalaissikermä taltutti torstaina Kreikan lukemin 65-54.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia