Espanjan Liga Femenina 2:ssa Anniina Äijänen esitti hienoja otteita Ferrolin kaataessa kärkiottelussa Elina Koskimiehen Ibaizabalin. Viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat myös tupla-tuplan tehoillut Helmi Tulonen sekä vahvan debyyttiviikonlopun Tallinna Ülikoolin riveissä pelannut Carolina Kert.
Ranskan Ligue Feminine 2:ssa Annika Holopaisen Reims jatkaa vahvassa myötätuulessa, kun se nappasi jo kahdeksannen peräkkäisen voittonsa. Espanjan Liga Femenina 2:ssa Anniina Äijänen pääsi juhlimaan suomalaiskohtaamisen voittoa.
Susiladiesin kapteenina EM-karsinnoissa toiminut Sofia Pelander, 27, on saanut paljon vastuuta uudessa seurassaan A3 Basket Uumajassa. Alkukauden kohokohtina Pelanderille ovat olleet pelit EuroCupissa sekä maajoukkueen EM-karsintaottelut.
Elina Koskimiehen käsi ei vapissut ratkaisevalla hetkellä, kun hän nosti kolmella vapaaheitollaan Ibaizabalin tärkeään voittoon Espanjan Liga Femenina 2:ssa. Sofia Pelander pelasi viikonloppuna vahvasti, kun hän auttoi joukkueensa kahteen voittoon.
Annika Holopainen pelasi jälleen vahvan ottelun Ranskan Ligue Feminine 2:ssa, kun hän auttoi Reimsin viidenteen peräkkäiseen voittoon. Suomalaisonnistujiin kuuluivat myös Sofia Pelander, Helmi Tulonen, Kaisa Kuisma ja Veera Pirttinen.
Sofia Pelander ja Kaisa Kuisma esittivät hienoja otteita johdattaessaan joukkueensa voittoihin. Veera Pirttisen vahvoja pelejä ei sen sijaan palkittu voitolla.
Espanjan Liga Femenina 2:ssa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Anniina Äijäsen Ferrol voitti Helmi Tulosen Celta Vigon. Ikävämpiin uutisiin kuului Saara Wahlgrenin paha loukkaantuminen.
Susiladiesin EM-karsintalohkon ehdoton ennakkosuosikki Belgia oli odotetun kova Tapiolan Liikuntahallissa. Susiladies pysyi puoliaikaan asti MM-nelosen kyydissä, mutta vieraat myllyttivät supertähti Emma Meessemanin tahtipuikon heiluessa loppulukemiksi 58-85 (30-42).
Susiladiesilla on uusi kapteeni. Ruotsin Damliganin kovimpien korinalusjyrien joukkoon viimeisen muutaman vuoden aikana kohonnut A3 Umeåta edustava Salon Vilppaan kasvatti Sofia Pelander, 27, kantaa Susiladiesin kapteeninnauhaa alkavan viikon EM-karsintoihin. Susiladiesin 190-senttinen kapteeni kuvailee karsintaurakkaa valmistautuvaa joukkuettaan yllätyskypsäksi, periksiantamattomaksi ja nälkäiseksi.
Tällä viikolla alkaviin EM-karsintoihin valmistautuva Susiladies on kerääntynyt tänään maanantaina yhteen Susi Training Centeriin. Päävalmentaja Pekka Salminen ja joukkueen kokeneimpiin kuuluva Anni Mäkitalo ovat odottavaisin mielin valmiina kohtaamaan Portugalin vieraissa ja Belgian kotikentällä.
Susiladiesin pelaajat esittivät lupaavia otteita europarketeilla viikonloppuna. Annika Holopainen pelasi kauden parhaan pelinsä Ranskassa, Sofia Pelander oli jälleen hyvässä iskussa ja Anissa Pounds jatkoi vahvaa kauttaan Saksassa. Ilonaiheisiin kuului myös Saara Wahlgrenin paluu pelikentille pitkän tauon jälkeen.
Espanjan Liga Femenina 2:ssä nähtiin melkoinen yllätys, kun Vilma Kesänen pisti voittoheiton sisään johdattaen alkukauden voitoitta pelanneen Barakaldon voittoon tappioitta kauden aloittaneesta Helmi Tulosen Celta de Vigosta. Elina Koskimies väläytteli myös jälleen osaamistaan tehokkaasti, Sofia Pelander merkkautti tupla-tuplan ja Anissa Pounds heitti taas kovat pistelukemat.
Susiladiesien taival kohti vuoden 2021 EM-kisoja alkaa marraskuun EM-karsintaikkunassa. Pekka Salminen on kutsunut 15 pelaajaa, joista valitaan tusinallinen pelaajia torstaina 14.11. pelattavaan vierasotteluun Portugalia vastaan sekä sunnuntaina 17.11. Tapiolan Liikuntahallissa pelattavaan kotiotteluun, jossa vastaan tulee MM-kisojen sensaatiomainen nelonen Belgia.
Sofia Pelander lukeutui A3 Basket Uumajan ykkösnimiin joukkueen päättäessä EuroCupin ensimmäisen kierroksen. A3 on voitoitta kolmen ottelun jälkeen.
Espanjan Liga Femenina 2:ssa juhlittiin suomalaisvoittoja kolmin kappalein, kun Helmi Tulosen Celta Vigo, Elina Koskimiehen Ibaizabal ja Anniina Äijäsen Ferrol muodostavat sarjan kärkikolmikon. Voiton makuun pääsivät myös Sofia Pelander, Veera Pirttinen ja Anissa Pounds.
Espanjan Liga Femenina 2:ssa Elina Koskimies osoitti kovuutensa ollen Ibaizabalin tehopelaaja 17 pisteellä ja Belgian liigassa Roosa Lehtoranta tilastoi komean tupla-tuplan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia