Suomen naisten koripallomaajoukkue pelaa kisalipuista myös vuoden 2011 EM-lopputurnaukseen. Suomen paikalle A-divisioonassa saatiin maanantaina varmistus, kun Romania voitti Iso-Britannian 71-66. Omassa päätösottelussaan Suomi otti karsintojen neljännen peräkkäisen voittonsa pöllyttämällä Bosnia-Hertsegovinaa tuloksella 95-57 (47-31).
Naisten koripallomaajoukkueella on unelma. Joukkue haluaa ottaa maanantaina Lahdessa pelattavassa EM-karsintojen päätöspelissään neljännen peräkkäisen voittonsa. Päävalmentaja Tommi Koskinen suojatteineen haluaa myös varmistuksen A-divisioonapaikalleen. Sen kohtaloa suomalaiset joutuivat kuitenkin jännittämään erikseen.
Suomen naisten koripallomaajoukkueen vieraskiertueelta löytämä itseluottamus poiki makean EM-karsintavoiton perjantaina Lahdessa. Suomi aiheutti lohkokärki Romanialle sen avaustappion ja teki tempun näytöstyyliin. Huikeaa heittopeliä esittänyt Suomi poistui parketilta 87-69-voiton kanssa.
Kaksi edellistä EM-karsintaotteluaan vieraskentällä voittanut Suomen naisten koripallomaajoukkue on kovan haasteen edessä perjantaina, kun Lahden Urheilutalon parketille astelee tappioitta tähän asti jyrännyt Romania. Suomen päävalmentaja Tommi Koskinen uskoo suojattiensa olevan valmiimpia voittotaistoon kuin joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa.
Suomen naisten koripallomaajoukkue tarrasi tiukasti kiinni Euroopan A-divisioonan paikkaansa myöhään tiistai-iltana. Toisen peräkkäisen pakkovoiton edessä ollut Suomi kukisti Wochesterissä huiman trillerin jälkeen Iso-Britannian tuloksella 55-60 (33-31).
Naisten koripallomaajoukkue avasi EM-karsintojen voittotilinsä kukistamalla Sarajevon illassa lauantaina Bosnia-Hertsegovinan 81-75 (43-39) –tuloksella. Kentän hahmona hääri kaikkien aikojen viidenneksi kovimman pistesaldon, 28, kirjauttanut Tiina Sten.
Suomen naisten koripallomaajoukkue kärsi toisen tappionsa EM-karsinnassa, kun vahvassa kunnossa oleva ja syksystä oleellisesti vahvistunut Romania otti toisen murskavoittonsa. Avauspelissään Bosnia-Hertsegovinan maan rakoon talloneen Romanian voittolukemat Suomesta kirjattiin 80-49.
Naisten koripallomaajoukkueen sentteri Taru Tuukkanen teki sunnuntain EM-karsinta-avauksessa Iso-Britanniaa vastaan 16 pistettä. Samalla hän ylitti 1500 maaottelupisteen rajan ja nousi kaikkien aikojen pistetilastossa kakkoseksi ohi Auli Nymanin.
Suomi aloitti koripalloilun naisten EM-jatkokarsinnan niukalla kotitappiolla, kun tuleva olympiaemäntä Iso-Britannia haki Forssasta voiton tuloksella 63-61 (36-43). Suomen esitys oli hämmästyttävän kaksijakoinen, kun kahdella ensimmäisellä jaksolla peli kulki hyvin, mutta kahdella viimeisellä neljänneksellä ei lainkaan.
Suomen naisten maajoukkueen valmistautuminen EM-jatkokarsintaan alkoi vakuuttavasti, kun Suomi riisui ärhäkällä puolustuksellaan Viron aseista 73-42 (34-16) Forssassa pelatussa maaottelussa.
Suomen naisten koripallomaajoukkue pelaa tammikuussa huipputärkeät EM-karsinnat Bosnia-Hertsegovinaa, Iso-Britanniaa ja Romaniaa vastaan. Karsintakuntoaan Suomi viimeistelee kokoontumalla 27. joulukuuta Forssaan, jossa se kohtaa kenraaliharjoituksessaan Viron 29.12.
Tappiolliseen EM-karsintaotteluun Puolaa vastaan naisten maajoukkueen päävalmentajan tehtävät jättänyt espanjalainen Domingo Diaz oli haikeana kahden Suomessa vietetyn kesän ajauduttua päätökseen. Vaikka naisten maajoukkue jäi oman EM-karsintalohkonsa viimeiseksi, Diaz uskoo, että Suomen naiskoripalloilulla on edessään valoisa tulevaisuus.
EM-karsintaurakkansa viikko sitten trillerivoitolla Bosnia-Hertsegovinasta aloittanut Suomen naisten maajoukkue palaa kotikentälleen Tapiolan Urheiluhalliin keskiviikkona. Suomen vieraaksi Tapiolaan saapuu Turkki, joka aloitti omat karsintansa kukistamalla Puolan helpohkosti 75-59. Suomi on tällä hetkellä karsintalohkonsa kolmannella sijalla yhden voiton ja yhden tappion saldollaan.
Naisten koripallomaajoukkueen kuukauden mittainen urakka Euroopan A-divisioonassa käynnistyy keskiviikkona (13.8.), kun Tapiolan Urheiluhallin parketille astelee Suomea vastaan Bosnia-Hertsegovina. Voitokas kotiavaus olisi Suomelle tervetullut.
Naisten koripallomaajoukkue päätti PM-turnauksen voitokkaasti. Suomi kaatoi viimeisessä ottelussaan helposti Islannin 57-46 (28-20). Käytännössä ilman ykköspelintekijäänsä Reetta Piiparia pelanneet suomalaiset johtivat parhaimmillaan peliä 18 pisteellä.
Suomen naisten maajoukkueelle tuli, juoksutermejä lainaten, seinä vastaan PM-kisojen ottelussa länsinaapuria Ruotsia vastaan. Ottelua hallinneet suomalaiset väsähtivät 25 minuutin kohdalla, menettivät johtonsa ja kärsivät lopulta 57-73 (37-33)-tappion.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia