Suomen naisten koripallomaajoukkue ottaa maanantai-iltana suunnan kohti Kööpenhaminaa, jossa pelataan Pohjoismaiden mestaruuskilpailut 5.-9.8. Turnaus on Suomelle viimeinen valmistautumisrupeama ennen 13. elokuuta käynnistyviä Euroopan A-divisioonan otteluita.
Suomen naisten maajoukkue lähti lauantain maaotteluun Liettuaa vastaan entistä vajaalukuisempana, kun joukkueen kokoonpanosta puuttui polvivamman takia kokenut Susanna Rinta ja vatsatautinen Piia Harkko. Näin ollen maajoukkueen espanjalaisluotsilla Domingo Diazilla oli käytettävissään ainoastaan seitsemän pelaajaa. Suomi taisteli ja teki kaiken minkä pystyi, mutta Liettuan laajempi materiaali ja tiheämpi pelaajarotaatio olivat yksinkertaisesti liikaa. Ottelun loppuluvut kirjattiin Liettualle…
Elokuun 13. päivänä käynnistyviin Euroopan A-divisioonan otteluihinsa valmistautuva Suomen naisten koripallomaajoukkue saa vieraakseen viime kesän EM-kisojen kuutosen Liettuan kolmeen maaotteluun, jotka pelataan Tapiolan Urheilutalon parketilla 1.-3.8.
Naisten koripallomaajoukkue pelaa kesän ensimmäisen kotimaaottelunsa tiistaina, kun Pekingin olympialaisiin lentävä Latvia saapuu Suomeen olympiakenraaliinsa. Suomi ja Latvia kohtasivat viime viikolla Riiassa, jossa Latvia vei maaottelun nimiinsä 72-56 (36-28).
Loukkaantumisten runtelema Suomen naisten koripallomaajoukkue kieltäytyi antautumasta Pekingin olympialaisiin valmistautuvalle Latvialle. Suomi piinasi isäntäjoukkuetta Riian illassa aina ottelun päätösneljännekselle asti. Käytännössä kuutta pelaajaa peluuttanut Suomi joutui kuitenkin myöntämään Latvian paremmakseen numeroin 56-72 (28-36).
Suomen naisten koripallomaajoukkue sai voitokkaan alun maajoukkuekesäänsä päihittämällä Ukrainan 78-69 (33-46) Latvian Riiassa pelattavassa turnauksessa. Ilman Taru Tuukkasta pelannut ja vain kahdeksan pelaajaa pöytäkirjaa merkkauttanut Suomi kuroi Ukrainan 13 pisteen taukojohdon umpeen tiivistyneellä joukkuepuolustuksella, jonka myötä Ukraina sai toisella puoliajalla aikaan vain 23 pistettä.
Suomen maajoukkuepeluri Tiina Sten ahertaa parhaillaan WNBA-joukkue Los Angeles Sparksin harjoitusleirillä. NBA-legenda Michael Cooperin vetämissä harjoituksissa meno on Stenin mukaan ”rankkaa”.
Yliopistopelinsä äskettäin St. John’sissa päättänyt Tiina Sten on saanut kutsun WNBA-joukkue Los Angeles Sparksin kautta edeltävälle harjoitusleirille. Turun Riennosta maailmalle lähteneellä Stenillä on meneillään viimeinen yliopistovuosi.
Suomalaislaituri Michaela Mouan italialaisjoukkueen voittoputkelle ei löydy tällä hetkellä katkaisijaa. Viime viikonlopun Italian kakkosliigakierroksella Mouan edustama Castellani Pontedera kukisti Caffè Mokambo Chietin lukemin 60-51. Seuraavassa myös muita sähkeitä Euroopan kentiltä.
”Suomalaisjoukkue” Gran Canarian edesottamuksiin Espanjan liigakierroksella ei juuri auringonpaistetta mahtunut. Joukkue kärsi kotonaan kirvelevän tappion Santa Eulalialle lukemin 60-69. Tappion myötä pudotuspeliviiva karkasi Gran Canarialta jälleen kaksi pistettä kauemmas. Seuraavassa myös muita sähkeitä Euroopan kentiltä.
Suomen naisten koripallomaajoukkue heitettiin lauantaina samaan lohkoon Bosnia-Hertsegovinan, Italian, Puolan ja Turkin kanssa, kun Italian Venetsiassa arvottiin Euroopan A-divisioonan lohkot. Joukkueet kilvoittelevat pääsystä Latviassa 2009 järjestettävään EM-lopputurnaukseen.
Maajoukkueen ykköspelintekijä Reetta Piipari oli edustamansa Gran Canarian tehokkain pelaaja Espanjan liigan viikonlopun kierroksella. Piiparin hyvä heittoralli ei kuitenkaan auttanut joukkuetta tarpeeksi Gran Canarian kärsiessä vierastappion Burgosille lukemin 57-66.
Naisten maajoukkueen tehokaksikko Taru Tuukkanen-Reetta Piipari taisteli Espanjan liigassa Gran Canarialle kotivoiton Real Club Celta Vigourbanista luvuin 73-69. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Maajoukkueen pelintekijä Reetta Piipari oli vireessä Espanjan liigan kierroksella. Viisi kolmosta upottanut suomalainen tehtaili yhteensä 21 pistettä. Tehoista huolimatta Gran Canarian vaikeudet jatkuivat joukkueen kärsiessä vierastappion Perfumerias Avenidalle luvuin 69-84.
Suomalaislaituri Michaela Mouan vuosi 2008 alkoi hänen edustamansa italialaisjoukkue Castellani Pontederan tappiolla vieraskentällä Trony Cagliarille lukemin 58-53 (35-35). Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopan kentiltä.
Suomen maajoukkuesentteri Taru Tuukkanen teki Espanjan liigakierroksella tarkkaa jälkeä vapaaheittoviivalta, jolta hän upotti yli puolet 27 pisteestään. Tuukkasen edustama Gran Canaria joutui kuitenkin taipumaan sarjajohtaja Valencialle 60-79-tuloksella.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia