Sunnuntaina juhlii miesten Suomen Cupin mestaruutta uusi seura. Lauantain välierissä Joensuussa finaaliin tiensä selvittivät lopputurnausta isännöivä Kataja sekä Salon Vilpas. Kumpikaan joukkueista ei ole aiemmin voittanut Cup-kannua. Kataja lähtee klo 17 käynnistyvään finaaliin ennakkosuosikkina kaadettuaan Hongan huipputasoisessa välierässä 83-74.
SM-Koriksen vantaalaisjoukkue Pussihukat on hankkinut tulevan kauden sikermäänsä kaksi amerikkalaisvahvistusta. PuHu on solminut vuoden mittaiset sopimuspaperit sekä Erron Maxeyn että Johnnie Selvien kanssa. Lisäksi joukkueeseen on siirtynyt joukko uusia kotimaisia pelureita.
Kesän ajan julkisuudessa matalaa profiilia pitäneiden Pyrbasketin ja Pussihukkien miesten SM-joukkueista tarjoili lisätietoa keskiviikon Helsingin Sanomat. Lehden saamien tietojen mukaan tamperelaisen Pyrbasketin vastuuvalmentajan rooliin on astunut Miikka Sopanen.
SM-Koriksen pronssijuhliin hienon kautensa päättänyt Joensuun Katajan miehistö pysyy pääosin muuttumattomana. Clifton Jonesin ja Ilari Lahtisen jatkosopimusten myötä Katajalla on koossa kahdeksan sopimusta viime kauden runkomiehistön kanssa.
Vantaalaisjoukkue Pussihukat nappasi torstai-iltana odotetusti 22-vuotiaiden Suomen mestaruuden. PuHu lähti finaalin toiseen osaotteluun peräti 32 pisteen johtoasemassa, jonka se hankki ensimmäisestä finaalista BC Jyväskylää vastaan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia