Päättyneen marraskuun tappioitta selvittäneet Kotkan Peli-Karhut ja Forssan Alku jatkavat voittoputkiaan myös joulukuun puolella. PeKa puristi lauantaina vierasvoiton BC Nokiasta 82–89 (45–45) ja Alku sotki Äänekosken Huiman jalkoihinsa 68–79 (34–41). Lappeenrannan Catz vankisti sarjajohtoaan ryöpyttämällä TuRia ja HoNsU esitti kauden parasta hyökkäystään Keravalla.
Voitokkaan lokakuun jälkeen marraskuun otteluissaan kompastellut ToPo hyvitti kuun alussa Tapiolan Hongalle kärsimänsä suurieroisen kotitappion jyräämällä espoolaiset 76–66 (42–25). Emäntien tehokolmikon muodostivat Niina Laaksonen, Venlakaisa Hölttä ja Vilma Kesänen. Illan toisessa ottelussa HoNsU kumosi Keravan Energia Teamin 80–71 (45–41).
Vilma Kesäsen seitsemän pisteen putki loppuhetkillä kantoi Torpan Pojat 57–56 (27–30)-kotivoittoon jyväskyläläisestä HoNsUsta naisten SM-sarjan lauantaikierroksella. Keravan Energia Team haki kauden toisen voittonsa kaatamalla BC Nokian ja Forssan Alku ylsi voittoon Äänekoskella vain seitsemän pelaajan voimin.
Viime kaudella naisten I divisioonan mestaruuden voittaneen BC Nokian kauden 2012/13 ensimmäinen SM-sarjavoitto antaa vielä odottaa itseään. Torstaina nokialaiset taipuivat Jyväskylässä HoNsUlle lukemin 81–57 (42–29).
Forssan Alku ansaitsi kotiedun ensi viikolla alkaviin naisten puolivälieräotteluihin päihittämällä runkosarjan päätöskierroksella HoNsUn vieraissa 54–69 (23–31). Päätöskierroksen muihin voittoihin ylsivät Catz, Huima ja Espoo Team.
Keskiviikkona avaustappionsa naisten SM-sarjassa kärsinyt Lappeenrannan Catz palasi lauantaina raiteilleen runnomalla Forssan Alun kotonaan 94–69 (47–31). Voitot hakivat lauantain otteluista myös Peli-Karhut, Espoo Team ja Äänekosken Huima.
Jyväskylän HoNsU tarrasi kynsin hampain kiinni paikastaan naisten SM-sarjan pudotuspelitaistossa lyömällä sunnuntaina kotonaan ToPon pistein 67–64 (38–32). ToPo ja HoNsU jakavat SM-sarjan kuudennen sijan seitsemällä voitollaan, kun runkosarjaa on pelaamatta viisi kierrosta.
Naisten SM-sarjassa nähtiin tiistai-iltana paikalliskamppailu, kun jyväskyläläinen HoNsU matkusti sarjakakkonen Äänekosken Huiman vieraaksi. Toisella jaksolla vierailtaan karannut Huima voitti ottelun 82–60 (42–27).
Helsinkiläinen ToPo haki kauden ensimmäisen voittonsa pääkaupunkiseudun paikallisvastustajastaan Espoo Teamista. Kaihla Szunkon johtama ToPo haki Espoosta yllättävän helpon 59–76 (31–42)-voiton. Selkeänumeroisiin voittoihin ylsivät myös Peli-Karhut ja Forssan Alku.
Jyväskyläläinen HoNsU joutui lauantai-iltapäivänä tiukoille naisten SM-sarjan jumbojoukkue Keravan Energia Teamin kanssa, mutta onnistui pakenemaan Killan Koululta 76–79 (35–37, 71–71)-voitto mukanaan. Muut lauantain voitot hakivat Äänekosken Huima ja Forssan Alku.
Lappeenrannan Catzin eeppinen voittosarja kasvoi 17 ottelun mittaiseksi, kun Catz haki sunnuntaina Jyväskylästä 47–67 (25–35)-voiton paikallisen HoNsUn kustannuksella.
Jyväskyläläinen HoNsU kaatoi Keravan Energia Teamin naisten SM-sarjan sunnuntain ottelussa. HoNsU haki Keravalta 61–65 (34–38)-vieraspisteet jättäen Energia Teamin yhä sarjan ainoaksi voitottomaksi joukkueeksi. Voittajana sunnuntain ottelustaan selvisi myös Espoo Teamin peitonnut Äänekosken Huima.
Äänekosken Huiman vahva syysvire naisten SM-sarjassa jatkuu. Lauantaina äänekoskelaiset kukistivat kotonaan Espoo Teamin 81–76 (37–37). Jyväskyläläinen HoNsU puolestaan haki kauden avausvoittonsa myllyttämällä Keravan Energia Teamia 82–52 (50–33).
Naisten SM-sarja sai varaslähdön torstai-iltana, kun jyväskyläläinen HoNsU isännöi Äänekosken Huimaa Keski-Suomen paikalliskamppailun merkeissä. Tiiviisti puolustanut Huima päihitti kotijoukkueen vaivatta pistein 44–67 (18–35).
Väkivahva Venäjä pyyhkäisi tiehensä Suomen mitalipelihaaveet miesten universiadeissa tukahduttamalla suomalaishyökkäyksen ja jyräämällä 74–39 (41–18)-voittoon. Miehet pelaavat jatkossa universiadisijoituksista 5.-8. Suomen naiset puolestaan päättivät universiadit kahdeksanteen sijaan.
Suomen naisten joukkue taipui Kiinan Shenzhenissä pelattavien universiadien ylemmässä jatkosarjassa perjantaina Kanadalle niukasti pistein 66–71 (35–42). Tappio tarkoittaa, että Suomi pelaa kisojen päätösottelussaan universiadien seitsemännestä sijasta Brasiliaa vastaan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia