Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-joukkueen uudeksi päävalmentajaksi on valittu pitkän pelaajauransa päättävä Tuomas Iisalo, 31. Edelliset kaksi kautta Hongan edustusjoukkueen kapteenina toiminut loviisalaislähtöinen Iisalo siirtyy espoolaisjoukkueen penkin päähän kahden vuoden mittaisella sopimuksella.
Korisliigan viimeiset pudotuspelipaikat menivät jakoon lauantaina runkosarjan toiseksi viimeisellä kierroksella. Kun jo aiemmin pudotuspelimahdollisuutensa menettänyt Lapuan Korikobrat voitti Salon Vilppaan kotonaan 95–90 (53–44), merkitsi se Namika Lahden ja Kouvolan Kouvojen etenemistä puolivälieriin Tapiolan Hongan seuraksi.
Tapiolan Honka kipusi entistäkin vahvempiin asemiin pudotuspelikamppailussa yllättämällä runkosarjan voittoa tavoittelevan ja kaksi viimeistä Suomen mestaruutta voittaneen Nilan Bisonsin Loimaalla 77–88 (36–52). Lappeenrannassa Katajan voitto Namikasta varmisti Namikan tipahtaneen pudotuspelikamppailusta.
Tapiolan Hongan veteraaniosastoon kuuluva Tuomas Iisalo, 31, pääsi lauantaina Top 10:een perättäin onnistuneiden vapaaheittojen listalla. 195-senttinen loviisalaisen Hokin kasvatti on nyt säkittänyt peräti 38 vapaaheittoa perättäin.
Korisliigassa nähtiin ensimmäinen 50 pisteen ylitys 11 vuoteen, kun Lapuan Korikobrien tehotykki Kyle Fogg otti joukkueensa hartioilleen johdattaen Kobrat 95–90 (46–46)-voittoon Kauhajoen Karhusta Pohjanmaan derbyssä. Illan muut voittajat olivat Pyrintö, Kouvot, Lahti, Vilpas ja Bisons.
Tampereen Pyrintö kasvatti voittoputkensa kahdeksan ottelun mittaan nujertamalla keskiviikon URHOtv-kamppailussa KTP-Basketin vieraskentällä pistein 75–84 (34–48). Illan muissa otteluissa merkittiin suuret pistemarginaalit Bisonsin, Katajan, Hongan ja Kouvojen hyväksi.
Makean vierasvoiton Kauhajoelta keskiviikon Korisliiga-kierrokselta hakenut Tapiolan Honka jatkaa kilpajuoksuaan kohti liigataulukon viidettä sijaa tänään perjantaina, kun hallitseva mestari Nilan Bisons saapuu Tapiolaan. Bisonsissa katseet siirtyvät joukkueen uuteen takamieheen Aubrey Colemaniin, joka latoi edellisessä pelissä 35 pistettä Kouvoja vastaan.
Nilan Bisonsin uusi takamies Aubrey Coleman rankaisi Honkaa 27 pisteellä ja Bisonsin tukahduttava joukkuepuolustus hoiti loput, kun loimaalaiset naarasivat Espoosta 69–76 (30–29)-vierasvoiton perjantaina. Pyrintö vahvisti asemiaan liigan kärjessä peittoamalla Karhun ja Salon Vilpas kipusi takaisin kahdeksannelle sijalle murjomalla Lahtea.
Kataja Basket venytti voittoputkensa seitsemän ottelun mittaan jatkamalla Namika Lahden tappioita 53–78 (34–41)-vierasvoitolla. Bisonsin uusi amerikkalaistakamies Aubrey Coleman hurmasi kotiyleisönsä säkittämällä 35 pisteellä hallitsevan mestarin 77–67 (36–40)-voittoon Kouvoista. Illan muut voittajat olivat Pyrintö, Honka ja kahdeksannen sijan saavuttanut Korikobrat.
Hallitseva mestari Nilan Bisons sai tuta perjantaina runkosarjakauden neljännen tappionsa ja toisen kotonaan, kun ensimmäisen vieraspelinsä pitkään aikaan pelannut Kataja Basket haki voiton 63–67 (28–33) URHOtv:n todistaessa. Katajan voiton takuumiehenä hääri Teemu Rannikko, joka omisti kentän 28 pisteellään.
Korisliigan kuntopuntarin kärkijoukkueiden joukkoon viime viikkoina kiilannut Lapuan Korikobrat sai keskiviikkona kurinpalautuksen, kun Nilan Bisons jyräsi Pohjanmaalla vajaamiehisenäkin voiton kotiin luvuin 63–93 (32–42). Voittojen makuun pääsivät myös Pyrintö, Honka, Kataja, Korihait sekä KTP.
Joulukuun lopussa EuroChallengen 16 parhaan joukkoon edenneen KTP-Basketin kotikentällään Lapualla kaatanut Korikobrat nappasi taas komean sulan hattuunsa löylyttämällä Kataja Basketia pistein 91–79 (40–31). Myös Salon Vilpas ja KTP kasvattivat voittotiliään Korisliigan lauantaiotteluissa.
URHOtv palaa takaisin joulutauoltaan tänään keskiviikkona ja televisioi suoraan kotikatsomoihin tappiottomana Korisliigaa johtavan Nilan Bisonsin sekä vuodenvaihteen peleissä pirteästi esiintyneen Tapiolan Hongan kohtaamisen.
Nilan Bisonsin uskomaton voittosuora taipui jo toisessa perättäisessä runkosarjaottelussa mutta ei katkennut, kun Salon Vilpas haastoi hallitsevan mestarin maanantai-iltana Loimaalla. Parhaimmillaan 19 pisteen takaa-ajoasemassa ollut Bisons kaivautui lopulta pinnalle ja upotti Vilppaan viikinkipurren pistein 63–60 (26–42) kirjauttaen 16. perättäisen voittonsa.
Kaksi Korisliigan kotimaista profiilipelaajaa paukutteli tuhatlukuja maanantain liigakierroksella. Hongan Tuomas Iisalo upotti itsensä yli 4,000 runkosarjapisteen rajan Pyrintöä vastaan ja Vesa Mäkäläinen nosti 2,000. runkosarjapisteensä Kotkassa.
Suomen poikien ja tyttöjen maajoukkueiden päävalmentajat ja valmennusjohto on valittu vuodelle 2014. Nimettyjen valmentajien keskuudesta löytyy taas kerran huippuammattilaisia, kuten Korisliiga-valmentajat Ari Tammivaara ja Sami Toiviainen. Uusina kasvoina Sudenpennuille antavat oppia myös kaikkien aikojen suomalaispelaaja Hanno Möttölä sekä Tapiolan Hongan Tuomas Iisalo.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia