Loimaan Bisons onnistui keskiviikkona Korisliigassa karhujahdissa, kun se sai Kauhajoen Karhun kiinni sekä pelissä että sarjataulukossa. Bisonsin 98-94 (39-43) -kotivoitto nosti sen jakamaan sarjataulukon kakkossijaa tasapistein Karhun kanssa.
Kauhajoen Karhu kärsi vasta toisen tappionsa kotisalissaan, kun Tapiolan Honka yllätti pohjanmaalaiset keskiviikkona loppunumeroin 72-79 (36-38). Kierroksen toisessa ottelussa Bisons Loimaa haki sarjapisteet Salon Vilppaalta.
Bisons Loimaa palaa kotimaahan VTB-liigan vieraskiertueeltaan suupielet hymyssä, kun perjantaisen Astana-voiton jatkeeksi loimaalaisten voittolistalle päätyi sunnuntaina volgogradilainen ”Punainen Lokakuu”. Ottelu eteni tasaisesti kolme neljännestä, mutta Bisons viimeisteli voiton päätösneljänneksellä numeroiksi 83-75 (31-31).
Bisons Loimaan yhdeksän kolmosta ensimmäisellä puoliajalla johdatti loimaalaiset vierasvoittoon kazakstanilaisesta Astanasta 90-80 (35-51). Bisons on voittanut nyt kaksi ottelua peräkkäin ja on vain kolmen voiton päässä viimeisestä pudotuspelipaikasta.
Bisons kärsi tappion Vantaan Energia Areenalla, kun viimeiset kaksitoista Venäjän mestaruutta voittanut Moskovan TsSKA vei VTB-liigaottelun 78-63 (26-45). Venäjän jättiläinen hallitsi ottelua ensimmäisen kolme neljännestä, mutta loimaalaiset veivät päätösneljänneksen nimiinsä 23-7.
Kovaa nousua Korisliigassa tekevä Loimaan Bisons katkaisi sarjaa johtavan KTP:n seitsemän pelin voittoputken perjantaina Kotkassa tylysti 88-70 (42-36). Kierroksen muissa otteluissa voitot nappasivat Salon Vilpas, Kouvot ja Kataja Basket.
Bisons Loimaa voitti kauden neljännen ottelunsa VTB-liigassa kaatamalla Kazakstanin hallitsevan mestarin BC Astanan Loimaan liikuntahallissa 85-76 (36-32). Bisons pelasi ehkä tasapainoisimman pelinsä VTB-liigassa tällä kaudella eikä astanalaisille jäänyt kahta sanottavaa loimaalaisten paremmuudesta.
Bisons Loimaa kävi lähellä neljättä voittoaan VTB-liigassa, kun biisonilauma hävisi kotisalissaan niukasti sarjassa seitsemäntenä majailevalle Avtodor Saratoville 83-89 (39-35). Venäläiset ratkaisivat pelin Courtney Fortsoin johdolla päätösneljänneksellä.
Syyskauden kaikki kymmenen otteluaan Eurocupissa voittanut venäläisjätti Lokomotiv Kuban joutui poistumaan Vantaan Energia Areenalta haavojaan nuollen lauantaina. Loimaa Bisonsin joukkuepuolustus loksahti kohdalleen 13 pisteen takaa-ajoasemassa, jonka jälkeen Bisons jyräsi krasnodarilaiset VTB-liigan ottelussa jatkoajalla pistein 82–77 (29–42, 77–77).
Tapiolan Honka hävisi keskiviikkoiltana jo kuudennen ottelunsa putkeen Korisliigassa. Nyt espoolaisia kuritti Salon Vilpas, joka haki Tapiolasta vierasvoiton lukemin 85–71 (36–40) ja nousi samalla sarjataulukossa kahdeksanneksi juuri Hongan ohi.
Kouvolan Kouvot pelasi keskiviikkona Korisliigassa 50-vuotisjuhlaottelunsa voitokkaasti, kun se otti seuralle harvinaisen voiton Loimaan Bisonsista lukemin 85-82 (48-37). Kun Kauhajoen Karhu haki Espoosta reilun 103-85 (60-38) -vierasvoiton Hongasta, nousivat sekä Kouvot että Karhu sarjataulukon kärkeen tasapisteisiin KTP:n kanssa.
VTB-liigaa puhtaalla pelillä johtava Nižni Novgorod osoittautui liian kovaksi palaksi purtavaksi Bisons Loimaalle Venäjällä. Bisons oli erinomaisesti pelissä mukana päätösneljännekselle asti, mutta isännät veivät hyökkäyksensä turvin sarjapisteet nimiinsä numeroin 79-65 (38-38).
Namika Lahti jatkoi perjantaina Korisliigassa viime kauden mitalijoukkueiden niputtamista. Namika kaatoi kotipelissään puolustavan mestarin Tampereen Pyrinnön 77-63 (34-30). Kahdessa edellisessä pelissään Namika voitti pronssijoukkue Bisonsin ja hopeajoukkue Joensuun Katajan.
Korisliigaa johtava KTP otti torstaina Kotkassa trillerivoiton 77-76 (39-39) Loimaan Bisonsista. KTP:n sankariksi nousi Samuli Vanttaja, joka heitti voittoheiton kaksi sekuntia ennen peliajan päättymistä.
Korisliigassa pelattiin keskiviikkona kolme tasaista ottelua, joissa voitot menivät yllättäjille eli sarjataulukossa alempana oleville joukkueille. Suurimmasta yllätyksestä vastasi Namika Lahti, joka haki Loimaalta voiton Bisonsista tuloksella 82-75 (37-37).
Helsinki Seagullsin ensimmäinen Korisliigan ottelu päättyi kotitappioon, kun Kauhajoen Karhu haki pisteet lukemin 72-67 (25-33). Avauskierroksen muut voitot veivät mestaruutta puolustava Pyrintö, Bisons, KTP ja Lapua. Kierroksen katsojakeskiarvo nousi 980:aan. Helsingissä, Tampereella ja Kotkassa oli yli tuhat katsojaa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia