Suomen Koripalloliiton aluekokoukset on pidetty. Liiton kuudelle alueorganisaatiolle on valittu aluehallitukset seuraavalle kaksivuotiskaudelle, jonka lisäksi aluekokoukset valitsivat ehdokkaansa liittovaltuustoon, jonka valitsee lokakuun lopussa kokoontuva, kaikille jäsenseuroille avoin liittokokous.
Koripalloliitto järjestää erotuomareiden alueelliset kausikoulutukset elo-syyskuussa. Koulutus on pakollinen kaikille alkavalle kaudelle aktiivisiksi erotuomareiksi aikoville.
Tapiolan Honka järjestää Syyslomaleirin 2006-2010 syntyneille junioreille 15.-16.10.2015.
Suomen Koripalloliiton liittokokous kokoontuu marraskuussa. Ennen sitä ohjelmassa ovat aluekokoukset, joissa valitaan Koripalloliiton alueorganisaatioille puheenjohtajat, aluehallituksen jäsenet sekä alueen edustajat liittovaltuustoon.
HNMKY järjestää syyslomalla 2015 korisleirejä Malmin palloiluhallilla 2002-2010 –syntyneille junioreille 12.-16.10. Leirit ovat avoimia kaikkien seurojen pelaajille.
Taitotreenejä järjestetään myös syyskaudella 2015 kaikille koriksesta koriksesta innostuneille ja motivoituneille 2002-2007 syntyneille junioreille seurasta riippumatta.
Viikonloppuna pelataan avoimista naisten ja miesten TUL:n mestaruuksista
TikS:in A-Tytöt pelaavat kaudella 2015-2016 eteläisen alueen II-divisioonaa ja hakevat lisää pelaajia joukkueeseen.
Tiistaina 1.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin tulevaan EM-kisaurakkaan. Numerossa mm. Sasu Salinin ja Erik Murphyn henkilökuvat, Suomen alkulohkovastustajien esittely, kisojen seurantaopas ja katsaus Susijunnujen superkesään.
Suomen Koripalloliitto järjesti pe 28.8. Helsingissä seuratoimintapäivän, johon otti osaa yli 50 seuratoimihenkilöä. Päivän aikana käytiin läpi liiton tekemä seurakysely koskien seuran toimintaympäristöä.
Helmi Basket tarjoaa maksuttomia Pikkusudet-koriskouluja 2005-2007- ja 2008-2010 syntyneille tytöille syyskuussa sunnuntaina 6.9. alkaen. Aikuisille myös tarjolla omat maksuttomat Korispiste koripallokurssit myös 6.9. alkaen. Pallo ilmaiseksi omaksi kaikille osallistujille. Nyt mainio tilaisuus löytää koripallosta hauska harrastus! Lisätiedot ja ilmoittautumiset: http://www.superhelmi.fi/?x118281=323126
Kansainvälistä tunnelmaa, kiihkeitä kamppailuita, onnistumisen iloa!
Pirkka Street Basket -tapahtuma täytti Uudenkaupungin torin alakoululaisista tänään tiistaina, 25. elokuuta, kun tapahtuma valtasi kaupungin sydämen. Koristapahtumaan osallistui noin 400 alakoululaista viideltä eri ala-asteelta Uudestakaupungista ja sen lähikunnista.
Koripalloliitto järjestää erotuomarin peruskurssin sunnuntaina 27.9.2015 Metsolan koululla Lohjalla.
Suna BC pitää harjoituksia noin 9 – 13 vuotiaille pojille ja tytöille alueen kouluissa ja tarpeen mukaan teini-ikäisille. Seura järjestää vuosittain alueen kouluissa Downtown Schoolbasket League:n. Miesten harjoitukset ovat myös alueen kouluissa ja seura rakentaa parhaillaan miesten joukkuetta sarjaa varten. Alle 18 vuotiaat voivat harrastaa koripalloa kauden 2015-2016 seuran jäsenmaksulla 50 € ja yli 18…
Pakilan Visan korisjoukkueisiin otetaan mukaan uusia pelaajia. Katso lapsellesi tai sinulle sopiva joukkue Visan nettisivuilta osoitteesta www.pakilanvisa.fi ja tule mukaan toimintaan. Ilmainen kokeilujakso, koulutetut valmentajat ja hyvät salit ympäri Helsinkiä. Uusia pelaajia toivotaan erityisesti mukaan 2005-2008 syntyneiden tyttöjen ja poikien joukkueisiin. Lisätietoja: www.pakilanvisa.fi Heikki Suomi, puh. 0400-607 595
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia