Koripallokausi 2022-23 käynnistyy virallisesti 1.7.2022 ja samalla käynnistyy uuden kauden lisenssien myynti. Seurasiirrot ovat uusien kilpailusääntöjen mukaan edustusoikeuden siirtoja ja myös edustusoikeuksien siirtojen palvelu on jälleen avattu. Lisenssikauppa, rinnakkaisedustusoikeuden ostopalvelu sekä edustusoikeuden siirron palvelu ovat tarjolla sekä suomeksi että englanniksi.
Kaudella 2022–23 Koripalloliiton sarjanhallinnan käyttöliittymiä on olemassa kaksi. Tilastointia vaativat sarjat hallinnoidaan edelleen tutussa FIBA Organizer -sarjanhallintaympäristössä. Kaikki muut sarjat siirtyvät uuteen sarjanhallintajärjestelmään, jonka käyttöliittymä seura-, joukkue- ja erotuomarikäyttäjille näkyy eLSA-nimisenä palveluna.
Kaakkoisen, Itäisen ja Pohjoisen alueiden palkitsemiset kaudelta 21-22
Aluehallitukset aloittavat toimintakautensa 1.7.2022 ja toimivat seuraavat kolme vuotta. Hallitukset valittiin kevään aluekokouksissa.
Seurapäivät Jyväskylässä hotelli Scandic Stationissa. Ilmoittautuminen 27.5.2022 mennessä.
Kuopion Linkki on perinteinen koripallon erikoisseura. Suvantovaiheen jälkeen toimintaa on kehitetty määrätietoisesti ja harrastajamäärä seurassa on viime vuosina kasvanut runsaasti. Seuran tavoitteena on kehittää toimintaa ja valmennuksen tasoa edelleen ja saada lyhyemmällä tähtäimellä lisää joukkueita alueiden sarjoihin. Kaudella 2021-2022 seurassa oli yhteensä 178 lisenssin haltijaa, joista 135 junioreita. Erityisesti mini- ja mikro-ikäluokissa harrastajamäärät ovat kasvaneet…
Junioripelaajien jäsenmäärän lisääntyessä tarvitsemme lisää koripallovalmennuksesta kiinnostuneita ihmisiä toimintaamme. Seuran tavoitteena on taata mielekäs ja merkityksellinen harrastus kaikille koriksesta innostuneille pojille ja tytöille. Samalla haluamme myös olla edistämässä ja kasvattamassa valmentajiamme vastuullisiksi ja menestyviksi seuravalmentajiksi.
Alueelliset viranomiset ovat tehneet tai ovat tekemässä rajoituspäätöksiä, jotka vaikuttavat Suomen Koripalloliiton alaisten sarjojen otteluiden järjestämiseen. Näitä päätöksiä ovat tartuntatautilain 58 g mukaisesti joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävien sisätilojen sekä kuntosalien ja muiden vastaavien sisäliikuntatilojen sulkeminen viranomaisen määräämäksi ajaksi. Suljettavaksi määrättyjä tiloja voi kuitenkin käyttää vuonna 2004 syntyneiden ja…
Koripalloliiton alueiden sarjoihin on ilmoittautunut yhteensä 154 uutta joukkuetta kaikkiaan kuudella alueella.
Koripalloliiton alueiden kevään sarjoihin ilmoittautumiset on nyt avattu FIBA Organizer -sarjanhallinnassa. Kevään sarjailmoittautuminen on mahdollista 1.12.2021 asti. Läntisellä alueella pilotoidaan mikro- ja mini-ikäisten sekasarjoilla sekä nuorten aikuisten U22-harrastesarjoilla.
Digitaalinen ottelupöytäkirja eSCO tuli täksi kaudeksi korvaamaan paperiset pöytäkirjat kaikissa korissarjoissa. Huolimatta täysin vapaaehtoisesta käytöstä siirtymävaiheen aikana, peräti 97 prosentissa kauden otteluista on ollut jo käytössä uusi ottelupöytäkirja.
Koripalloliiton toteuttama digitaalinen pöytäkirja, eSCO, korvaa tulevalla kaudella paperiset ottelupöytäkirjat. Helppokäyttöinen eSCO sai innostuneen vastaanoton ensimmäisessä koulutuksessa. Koulutukset jatkuvat tämän viikon torstaina 9.9.
Koripalloliitto järjestää eSCO digitaalisen pöytäkirjan käyttökoulutusta kaikille joukkueille ja seuroille syksyn 2021 aikana. Varaa aika koulutukseen ja tule tutustumaan helppokäyttöiseen eSCO:on.
Koripalloliiton kaikkien alueiden nuorten ja aikuisten sarjat sekä nuorten valtakunnallisten sarjojen SM-karsinnat on avattu ilmoittautumiseen pelikaudelle 2021-22. Nuorten valtakunnallisten sarjojen ilmoittautumisten eräpäivä on 1.8.2021, alueelliset ilmoittautumispäivät vaihtelevat alueen mukaan.
Toinen peräkkäinen koronatilanteen aiheuttama poikkeuskevät on asettanut haasteita koko liikuntakentälle, mukaan lukien Koripalloliiton alueelliset sarjat. Monin paikoin sarjat on jouduttu keskeyttämään, mutta Keskisellä alueella pelatut 11 eri sarjan aluefinaalit näyttävät valoa tunnelin päähän myös muualle Suomeen. Myös Itäisellä ja Pohjoisella alueella jaetaan mitaleita kahdessa sarjassa.
Koripalloliiton liittohallitus on vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta ja sen aiheuttamista rajoituksista johtuen tehnyt päätöksen päättää pelikaudet Koripalloliiton nuorten valtakunnallisissa sarjoissa sekä eteläisen ja läntisen alueen nuorten sarjoissa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia