Rekolan Urheilijat on yli 90-vuotias poikien ja miesten koripalloon keskittyvä seura itä-Vantalla.
Leppävaaran Pyrintö eli LePy on Suomen kovimmassa kasvuvauhdissa oleva seura. Viimeisen viiden vuoden aikana seura on kolminkertaistanut jäsenmääränsä ja noussut lisenssipelaajilla mitattuna Suomen kolmanneksi suurimmaksi koripalloseuraksi. Pelaajamäärän kasvu on nopeampaa kuin valmentajien kouluttaminen omista junioreista. Siksi seura hakee joukkoonsa lisää osaajia.
Turkukoris ry Espanjaan luomien suhteiden ansiosta on suomalaisilla korisjunnuilla ollut ainutlaatuinen tilaisuus osallistua espanjalaisen huippuvalmentajan Chus Mateon kesäleirille Espanjan Toledossa 20-30.7.2014, Malagassa 6.-15.7.2015, Sotograndessa 4.-13.7.2016 sekä San Javierissa 15.-23.7.2017.
Tikkurila-Seura on Vantaan suurin vain tyttö- ja naiskoripalloon keskittyvä koripalloseura. TikS tarjoaa mahdollisuudet harrastaa koripalloa Pikkusudet-koripallokoulusta lähtien aina aikuisten luokkiin saakka. Harrastusmahdollisuus on sekä kilpa- että harrastepuolella. TikSin tytöt ovat pelanneet useita kertoja SM-mitaleista juniori-ikäluokissa ja myös kovissa eteläisen alueen sarjoissa seura on vahva haastaja eri divisioonissa.
Tampereen Pyrinnön juniorivalmennuksen suunnittelu kaudeksi 2018-19 on hyvässä vauhdissa.
Merkitse ajankohta jo kalenteriin!
Mikrotyttöjen, mikropoikien, minityttöjen ja minipoikien aluefinaalit järjestetään keväällä 2018 keskitetysti Läntisellä alueella. Järjestelyoikeutta haetaan vapaamuotoisella hakemuksella.
Nuorten valtakunnallisten sarjojen karsintoja muutettiin jo kuluvalle kaudelle. Nyt on päivitetty myös kaikkien uusien ikäluokkien pelaamistavat ja karsinnat pelikausille 2018-19 ja 2019-2020.
Nuorisovalmennuseminaariin on saatu lisää majoitustilaa. Lisämajoitustila on opistotasoisissa huoneissa ja huoneet ovat kahden hengen huoneita. Tällä hetkellä seminaariin on osallistumassa jo 150 valmentajaa.
Itä-Helsingin juniorikoripallo jatkaa huimaa nousuaan ja tarvitsemme lisää urheilullisia ja innostuneita valmentajia tai valmennuksesta kiinnostuneita nuoria mukaan toimintaan.
Hyvinkää Pontevan hakee valmentajia mini-/mikroikäisiin.
Koripalloliitto järjestää yhteistyössä Pakilan Visan kanssa Teemakoulutuksen, jonka aiheena on ”Miten rakennan hyvän lasten koripalloharjoituksen?”.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Lauantaina seminaarissa esittäytyy myös 3×3 – koriksen uusi olympialaji.
Ilmoittautuminen kaikkiin niihin alueiden sarjoihin, joihin otetaan uusia joukkueita kevääksi päättyy 1.12.2017 (sisältää tämän päivän). Vain uudet joukkueet ilmoittautuvat sarjanhallintajärjestelmä FIBA Organizerin kautta.
Oulussa järjestettiin 14.-15.11. jättimäinen koululaisten Pirkka Pikkusudet -koripalloturnaus. Tämä 1.-6.-luokkalaisille suunnattu katukoristurnaus keräsi mukaan upeasti 1200 lasta Oulun alueen ala-asteilta.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Ville Neva täydentää seminaarin kattauksen.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia