Torstaina katukorispelejä pelattiin Uudenkaupungin torilla aurinkoisissa tunnelmissa. Tapahtuma oli tähän mennessä syksyn suurin 500 osallistujallaan. Torilla riitti myös paljon kannustajia, kun ohikulkijat pysähtyivät katsomaan pelejä ja lisäksi Korihaiden pelaajia vieraili paikalla.
Pirkka Street Basket -kiertueen rekka pysähtyi keskiviikkona Laitilan K-Supermarketin pihaan. 200 koululaista vietti vuoden hauskinta koulupäivää katukoriksen parissa intoa täynnä. Pelinohjaajina tapahtumassa toimivat ansioituneesti Korihaiden edustusjoukkueen pelaajia.
Tiistaina Raumalla vuoden hauskinta koulupäivää oli viettämässä 150 oppilasta. K-Citymarket Rauman pihalla katukorista pelasi myös erityisryhmien oppilaita. Tapahtuma tarjosi järjestäjä Rauma Basketille mahdollisuuden rekrytoida uusia korispelaajia seuran toimintaan.
Katukoriskiertue sai maanantaina jatkoa Tampereella, kun Tesoman palloiluhallin parkkipaikalle pystytettiin kahdeksan katukoristelinettä. 300 alokoululaista vietti vuoden hauskinta koulupäivää hymyssä suin. Tapahtumaa oli toista kertaa mukana järjestämässä paikallinen seura Raholan Pyrkivä.
Perjantaina 150 alakoululaista nautti liikunnan ilosta aurinkoisessa säässä Lappeenrannan kauppatorilla katukoriksen parissa. Pirkka Street Basket -tapahtuma järjestettiin paikkakunnalla jo vahvalla kokemuksella Lappeenrannan NMKY:n ja Catzin yhteistyöllä.
Pirkka Street Basket -kiertue kurvasi torstaina Loviisaan Harjurinteen koulun parkkipaikalle, jossa 3.-6.-luokkalaiset pelasivat innoissaan katukoripalloa. Vuoden hauskinta koulupäivää oli järjestämässä Loviisan Koripallohokki sekä K-Supermarket Loviisa.
Pirkka Street Basket -tapahtuma järjestettiin tiistaina ensimmäisen kerran Äänekoskella yhteistyössä Äänekosken Huiman kanssa. K-Citymarket Äänekosken parkkipaikalla katukorista pelattiin aurinkoisesta säästä nauttien. Yhteensä vuoden hauskinta koulupäivää oli viettämässä 300 alakoululaista.
Loistavia tuloksia tuottanut Pirkka Street Basket -kiertue saa jatkoa syksyn lähestyessä. Elokuun puolella ennen koripallon EM-kilpailuiden käynnistymistä ehditään vuoden hauskinta koulupäivää viettää yhdeksällä eri paikkakunnalla.
Koripalloliiton, Helmi Basketin ja Masu Basketin yhteistyössä järjestämä avoin koristapahtuma innosti keskiviikkona sekä harrastajia että täysin uusia pelureita mukaan palloilemaan. Sateinen sää sopi erittäin hyvin kesän ainoalle avoimelle sisätapahtumalle.
Keskon Pirkka-tuotemerkin ja Suomen Koripalloliiton käynnistämän Pikkusudet-yhteistyöhanke on koonnut jo huikeat 35 000 lasta nauttimaan liikunnan ilosta. Lähes sadan koripalloseuran sekä K-kauppiaiden voimin Pikkusudet-toiminta on levinnyt laajasti ympäri Suomen.
Kaikille avoin katukoristapahtuma keräsi lukuisia osallistujia Helsingin Aurinkolahteen tiistai-iltapäivänä. Menevässä ja liikunnallisessa tapahtumassa nähtiin innokasta pelaamista, auringonpaistetta ja myös maajoukkuepelaajavahvistusta niin lasten kuin vähän vanhempienkin höntsäilijöiden iloksi. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Yökoriksen ja Helsingin kaupungin Nuorisoasiankeskuksen kanssa.
Helsingin Kannelmäessä nautittiin liikunnallisesta illasta katukoriksen muodossa. Kaikille avoin tapahtuma keräsi kymmeniä innokkaita heittelijöitä liikuntapuistoon maanantaina.
Sasu Salin, Carl Lindbom, Lauri Toivonen ja Alex Vaenerberg voittivat Panda Team -nimisellä joukkueellaan mestaruuden Espoossa järjestetyssä Get In The Game 3×3 -katukoristurnauksessa.
Kevään 2017 Pirkka Street Basket -kiertue vieraili yhteensä 19 eri paikkakunnalla. Kaikkiaan 6150 lasta pääsi viettämään huikeaa katukorispäivää. Koripalloliiton ja Keskon Pirkka-tuotemerkin yhteistyö jatkuu energisenä.
Kajaanin PuistoSportissa pelataan kolme vastaan kolme katukorista.
Helsingin Narinkkatorilla järjestettiin sunnuntaina kesän ensimmäinen kaikille avoin katukoristapahtuma Helsinki Street Festival 2017 -tapahtuman yhteydessä. Tapahtuma järjestettiin yhdessä Yökoriksen, Helsingin kaupungin ja yhteistyöseurojen kanssa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia