A-nuorten valtakunnallisten sarjojen II karsintakierrokselle on selviytynyt 25 tyttö- ja poikajoukkuetta. Karsinnat pelataan viidessä viiden joukkueen lohkossa 29.-30.9.2012. Lohkon 1. joukkue on turnausjärjestäjä.
Suomi-koripallon Hall of Famen uusiksi jäseniksi on valittu Pentti Salmi, Hilkka Hakola sekä Esko Karhunen. Suomi-koriksen Hall of Famen rakentaminen alkoi vuosina 2009–10 Legendat-hankkeella, joka muodosti nykyisen Hall of Famen kivijalan. Suomi-koriksen Hall of Fameen kuuluu nyt 12 jäsentä.
Koripalloliitto järjestää erotuomareiden kausikoulutukset Kotkassa 19.9.2012 ja Kouvolassa 17.9.2012
Koripalloliitto järjestää erotuomareiden kausikoulutuksen maanantaina 24.9.2012 Lappeenrannassa.
Koripalloliitto järjestää erotuomareiden kausikoulutuksen tiistaina 25.9.2012 Lahdessa.
Helsinki Basketball Academyn alaisuuteen kuuluva HBA-Märskyn poikajoukkue suunnistaa kauden ensimmäiseen yhteiseen koitokseensa Viron Jõhviin tällä viikolla, kun perjantaista sunnuntaihin pelataan ensimmäinen alkavan kauden kolmesta kansainvälisestä EYBL-turnauksesta.
Koripalliliitto järjestää erotuomareiden kausikoulutuksen Jyväskylässä perjantaina 28.9.2012.
Koripalliliitto järjestää kaksi erotuomareiden kausikoulutuksen Helsingissä torstaina 20.9.2012 ja 27.9.2012.
Viimeistä viedään koripallon EM-karsinnoissa tiistai-iltana. EM-kisapaikkansa jo varmistaneen Susijengin päätösotteluun Sveitsiä vastaan oli pelipäivän aamuun mennessä lunastettu 3300 pääsylippua. Lehtereille saapuu Suomea kannustamaan mm. Suomen miesten lentopallomaajoukkue sekä tv-kasvo, intohimoisena korisfanina tunnetun Aleksi Valavuoren kokoama 195 hengen ”kiitos-ryhmä”.
Eteläinen alue järjestää toimitsijakoulutuksen, jossa käydään ottelupöytäkirjan täyttö sekä pelikellon käyttö läpi.
B-poikien ja B-tyttöjen valtakunnallisten sarjojen II karsintojen lohkot ja turnausjärjestäjät on arvottu.
Ensi vuoden EM-kisoihin tiensä raivannut Suomen koripallomaajoukkue päättää EM-karsintasavottansa tiistaina (11.9.) kotiottelulla Sveitsiä vastaan. Päätöspelin aattona Susijengi tapaa faneja ja mediaa maanantaina 10.9. klo 11 alkaen Mikonkadun Intersportissa, Helsingissä.
Eteläinen alue toivoo parantavansa entisestään arvostusta pelaajien, valmentajien, tuomareiden ja seuratyöntekijöiden välillä järjestämällä tapaamisen alueella aktiivisesti viheltäville erotuomareille sekä joukkueiden valmentajille. Illan aikana keskustellaan sekä erotuomarin että valmentajan näkökulmista pelikentällä ja sen ulkopuolella, mutta ennen kaikkea kohdataan toisia toimijoita ennen kuin sarjaottelut käynnistyvät.
Koripalloliitto järjestää erotuomarin peruskurssin lauantaina 22.9.2012 Laajasalossa, Helsingissä.
Koripalloliitto järjestää erotuomarin kausikoulutuksia, jotka ovat avoimia kaikille erotuomareille.
Susijengin keskiviikkoiseen (5.9.) EM-karsintaotteluun Puolaa vastaan Helsingin Jäähalliin on myyty jo yli 5000 pääsylippua. Ottelu on – tappioitta tähän mennessä porskuttaneelle – Suomen koripallomaajoukkueelle ensimmäinen mahdollisuus varmistaa EM-kisapaikka. Puola-ottelun ennakkolipunmyynti jatkuu Lippupalvelun pisteissä keskiviikkona klo 17 saakka.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia