Koripallovalmennuksen II-tasotutkintoja järjestetään vuonna 2011 kaksi kurssitusta. Kursseille otetaan 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta kurssikelpoista osallistujaa.
Erotuomarin peruskurssi järjestetään perjantaina 5.11.2010 Porvoossa
Gran Canarian koripalloakatemiassa koripallokaudella 2010/11 uurastava Ella Rantanen (s. 13.5.1994) jatkaa blogiaan neljännellä kirjoituksellaan.
Eteläisellä alueella käynnistetään Mammasarja tammikuussa. Sarjan alaikäraja on n. 30 v. ja sarjan rajoituksena on, että pelaaja ei voi pelata muissa sarjoissa kuluvalla kaudella. ”Taidot eivät tarvitse olla välttämättä kohdallaan kunhan asenne on.Sarjan tavoitteena on saada seuroissa toimivat naisten todelliset harrasteporukat mukaan”, toteaa Mammasarjan sarjavastaava Katriina Nummela Hongasta. Sarja pelataan kuntosarjana ja ilmoittautuminen sarjaan on…
Tuhkapilven takia huhtikuussa peruttu 1.2. kurssi järjestetään nyt uudella yrityksellä marraskuussa. Kaikki huhtikuun kurssille ilmoittautuneet ovat automaattisesti ilmoitettu tälle kurssille.
Helsinkiläinen koripallolegenda Seppo Kuusela on Suomen Koripallomuseossa, Kotkassa 3.11. klo 16.30-17.15 kertomassa urastaan ja juuri ilmestyneestä elämänkertakirjastaan ”Hyppyheitto”. Paikalla myös kotkalainen Veijo Nielsen, jonka kanssa Kuusela muistelee tiukkoja kohtaamisia sekä yhteisiä maajoukkuekokemuksia. Tilaisuus on avoin kaikille suomalaisesta koripallohistoriasta ja -kulttuurista kiinnostuneille.
Pyörätuolikoripallon PT-Keskus League käynnistyy Invalidiliiton Synapsian kuntoutuskeskuksessa tulevana viikonloppuna (30.-31.10.2010) pelattavilla ottelulla.
Suomen Koripalloliitto on julkaissut Basket.fi-verkkopalvelussaan Hae Harrastus –hakupalvelun. Nimensä mukaisesti palvelussa voi hakea harrastusmahdollisuuksia, joita Koripalloliiton jäsenseurat tarjoavat.
TASO I – Koripallon peruskoulutustaso 1.2. Opettaminen ja taidon oppimisen perusteet koripallossa Naantali, Karvetin koulu, karttalauantai 13.11.2010 9:00-18:00sunnuntai 14.11.2010 9:00-17:00Kukin kurssi toteutetaan kahden viikonloppupäivän aikana, kesto 15 h. Työskentelyä luentotilassa ja salissa (kurssilaiset osallistuvat itse). Kurssille ei voi osallistua, ellei kykene olemaan koko aikaa läsnä. Kohderyhmä Valmentajat ja ohjaajat, joilla on jo jonkin verran käytännön…
Suomen Koripalloliitto on nimennyt nuorten koripallomaajoukkueiden valmennusjohdot vuodelle 2011. Nimettyjen valmentajien joukossa on jälleen alansa huippuammattilaisia, kuten paluun 20-vuotiaiden miesten peräsimeen tekevä Pekka Salminen sekä Bundesliigassa valmentavat Gordon Herbert ja Anton Mirolybov, jotka ottavat luotsattavakseen Suomen 18-vuotiaiden maajoukkueet.
Viikonloppuna Vierumäellä järjestettiin seurakehitysohjelma Seuraava askeleen seitsemän jakso. Nyt keskityttiin valmennustoiminnan kehittämiseen. Paikalla oli 29 osallistujaa.
TASO I – Koripallon peruskoulutustaso 1.3. Fyysisen harjoittelun perusteet Äänekoski, Hiskinmäen palloiluhalli, karttalauantai 6.11.2010 10:00-18:00sunnuntai 7.11.2010 9:00-17:00Kukin kurssi toteutetaan kahden viikonloppupäivän aikana, kesto 15 h. Työskentelyä luentotilassa ja salissa (kurssilaiset osallistuvat itse). Kurssille ei voi osallistua, ellei kykene olemaan koko aikaa läsnä. Kohderyhmä Valmentajat ja ohjaajat, joilla on jo jonkin verran käytännön valmennuskokemusta. Vaatimukset Taso…
TASO I – Koripallon peruskoulutustaso 1.1. Perustietoa koripallosta ja harjoittelusta Joensuu, Rantakylän liikuntahalli, karttalauantai 6.11.2010 9:30-18:00sunnuntai 7.11.2010 9:30-17:15Kukin kurssi toteutetaan kahden viikonloppupäivän aikana, kesto 15 h. Työskentelyä luentotilassa ja salissa (kurssilaiset osallistuvat itse). Kurssille ei voi osallistua, ellei kykene olemaan koko aikaa läsnä. Kohderyhmä Valmentajat ja ohjaajat, joilla on jo jonkin verran käytännön valmennuskokemusta. Vaatimukset…
Toimintansa Helsingin Kampissa aloittanut hammaslääkäriasema Megaklinikka ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet mittavan yhteistyösopimuksen. Kunnallista hammashoitoa edullisempana ja nopeampana vaihtoehtoehtona itseään markkinoivan Megaklinikan taloudellinen tuki Koripalloliiton nuorisotyöhön kasvaa jokaisesta hoitokäynnistä, jonka koripalloperhe tekee.
Koripallovalmennuksen peruskoulutustaso (Taso I) on mahdollista suorittaa erillisen näyttökokeen kautta. Syksyllä järjestetään 21.11. näyttökoe Hotelli Arthurissa Helsingissä.
Kaikkien sinettiseurojen yhteinen seminaari järjestettiin tänä vuonna 16.-17.10.2010 Helsingin Katajanokalla sijaitsevassa Marina Congress Centerissä. Paikalle saapui ennätykselliset 480 sinettiseuralaista 31 lajista ja 268 seurasta. Koripalloseuroja edustivat Espoo Basket Teamin Anssi Iivonen, Oulun NMKY:n Jorma Kytökangas sekä Tampereen Pyrinnön Saila Asumaniemi.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia