Suomen Koripalloliiton valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen kalenteri vuodelle 2010 on julkaistu. Liiton koulutuksessa sisällöt pysyvät entisellään, mutta koulutusjärjestelmää on selkiytetty siirtymällä kokonaisiin tasotutkintoihin aiempien erillisten kurssien sijaan. Samalla liitto haluaa tarjota valmentajille ja ohjaajille selkeän koulutuksenpolun. Uutta ovat myös tasotutkintojen näyttökokeet.
Tämä kurssi on peruttu! TASO I – Koripallon peruskoulutustaso 1.1 Perustietoa koripallosta ja harjoittelusta Fiskars, Urheiluopisto Kisakeskus, Kullaanniemi 220 karttalauantai 23.1.2010 11:00-20:30sunnuntai 24.1.2010 9:30-16:45Kukin kurssi toteutetaan kahden viikonloppupäivän aikana, kesto 15 h. Työskentelyä luentotilassa ja salissa (kurssilaiset osallistuvat itse). Kurssille ei voi osallistua, ellei kykene olemaan koko aikaa läsnä. Kohderyhmä Aloittelevat ohjaajat tai ohjaavaksi aikovat,…
Koripalloliitto järjestää Suomen lahjakkaimmille 13-16-vuotiaille tulevaisuudenlupauksille vuosittain neljä yksilön kehittymiseen tähtäävää Talent Campia. Näiden leirien lisäksi Talent –ohjelmaan kuuluu paikallisia Talent -päiviä, joille kutsutaan 13-16-vuotiaita paikallisia haastajia. Helsinki aloittaa päivät 14.-15.12. ja paikalle on kutsuttu noin 20 tyttöä ja poikaa.
Eteläisen alueen sarjoihin otetaan uusia joukkueita joulutauolla. Lisäksi joukkueilla on mahdollisuus vaihtaa divisioonaa/sarjaa tarvittaessa. Syksyn kokemusten myötä on varsinkin ottelusiirtojen ohjeistusta täsmennetty,jotta erotuomarinimeäminen pystytään tekemään mahdollisimman luotettavasti ja huolellisesti.
Miesten ja naisten Suomen cup –mestaruuksien kohtalot ratkeavat lauantaina (12.12.). Miesten cup-finaalia isännöi Tampereen Pyrintö, joka saa vieraakseen Espoon Hongan. Naisten cupissa finaaliemännän rooli on Espoo Teamillä, joka kohtaa kotkalaisseura Peli-Karhut.
TASO I – Koripallon peruskoulutustaso 1.2. Opettaminen ja taidon oppimisen perusteet koripallossa KURSSI ON TÄYNNÄ! Helsinki, Malmin palloiluhalli, karttalauantai 22.5.2010 9:00-18:00sunnuntai 23.5.2010 9:00-17:00Kukin kurssi toteutetaan kahden viikonloppupäivän aikana, kesto 15 h. Työskentelyä luentotilassa ja salissa (kurssilaiset osallistuvat itse). Kurssille ei voi osallistua, ellei kykene olemaan koko aikaa läsnä. Kohderyhmä Valmentajat ja ohjaajat, joilla on jo…
TASO I – Koripallon peruskoulutustaso 1.3. Fyysisen harjoittelun perusteet Helsinki, Malmin palloiluhalli, karttalauantai 29.5.2010 9:00-18:00sunnuntai 30.5.2010 9:00-17:00Kukin kurssi toteutetaan kahden viikonloppupäivän aikana, kesto 15 h. Työskentelyä luentotilassa ja salissa (kurssilaiset osallistuvat itse). Kurssille ei voi osallistua, ellei kykene olemaan koko aikaa läsnä. Kohderyhmä Valmentajat ja ohjaajat, joilla on jo jonkin verran käytännön valmennuskokemusta. Vaatimukset Taso…
Koripalloliitto järjestää yhteistyössä Suomen lahjakkaimmille 13-16-vuotiaille tulevaisuudenlupauksille vuosittain neljä 7-8-päiväistä, yksilön kehittymiseen tähtäävää Talent Campia. Lahjakkuudet kokoontuvat seuraavan kerran Suomen Urheiluopistolle Vierumäelle 15.-22. joulukuuta. Leireille on kutsuttuna 14 tyttö- ja 14 poikapelaajaa.
NBA- ja Euroliiga-ympyröistä Suomeen palannut Gordon Herbert vierailee tiistaina 8.12.2009 YLE:n FST5-kanavalla nähtävässä Sportmagasinetissa.
Itä-Suomen avoin harrasteturnaus la-su 23.-14.1.2010 Kuopio Sarjat: miehet yleinen ja miehet +40Lisätietoja turnauksesta
Pohjois-Savon avoin naisten harrasteturnaus la-su 23.-14.1.2010 Kuopio Sarja: Naisten harrasteporukat Lisätietoja turnauksesta !
TASO I – Koripallon perukoulutustaso 1.3. Fyysisen harjoittelun perusteet Tampere, Varalan Urheiluopisto, karttalauantai 10.4.2010 9:30-20:30sunnuntai 11.4.2010 9:00-17:00Kukin kurssi toteutetaan kahden viikonloppupäivän aikana, kesto 15 h. Työskentelyä luentotilassa ja salissa (kurssilaiset osallistuvat itse). Kurssille ei voi osallistua, ellei kykene olemaan koko aikaa läsnä. Kohderyhmä Valmentajat ja ohjaajat, joilla on jo jonkin verran käytännön valmennuskokemusta. Vaatimukset Tason…
TASO I – Koripallon peruskoulutustaso 1.3. Fyysisen harjoittelun perusteet Rovaniemi, Katajarannan koulu, Poropolku 8 karttalauantai 17.4.2010 8:30-18:00sunnuntai 18.4.2010 9:30-17:15Kukin kurssi toteutetaan kahden viikonloppupäivän aikana, kesto 15 h. Työskentelyä luentotilassa ja salissa (kurssilaiset osallistuvat itse). Kurssille ei voi osallistua, ellei kykene olemaan koko aikaa läsnä. Kohderyhmä Valmentajat ja ohjaajat, joilla on jo jonkin verran käytännön valmennuskokemusta.…
Syksyllä aloittanut, laadukkaaseen huippu-urheiluun erikoistunut maksu-tv-kanava URHOtv on ylittänyt sille asetetut odotukset kaikilla mittareilla mitattuna. URHOtv:n lähetyksiä seuraavia kotitalouksia on jo pitkälti yli 100 000 kappaletta. Korisliigan tv-pelit käynnistyvät keskiviikkona 2.12. ottelulla Namika Lahti – KTP-Basket.
Espoolainen Tapiolan Honka on Suomen laadukkain seura jo yhdeksännen kerran peräkkäin. Hongan voittoputki jatkui Suomen Koripalloliiton Kultainen kori -seurakilpailussa. Toinen sija meni Tampereen Pyrinnölle.
Suomen Koripalloliiton valtuusto kokoontui lauantaina Hyvinkäällä. Liittovaltuusto valitsi Koripalloliiton hallitukseen kaksi uutta jäsentä sekä hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2010.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia