Korisliigan finaalisarja käynnistyy lauantaina 9.5. Joensuussa, jonka ylpeydellä Katajalla on kultamitalijahdissa kotietu. Katajan finaalivastus Namika Lahti vie omat finaalinsa Lahden Jäähalliin. Kaikki finaalit televisioidaan suorina lähetyksinä.
Vantaan Energia Areenan valtaa elokuussa ennennäkemätön koripalloshow, kun Suomen maajoukkue kohtaa EM-karsinnoissa huippumaat Italian ja Ranskan. NBA-tähtien lisäksi Energia Areenan yleisölle tarjotaan huimaa oheisohjelmaa. Italia- ja Ranska-otteluiden yksittäisliput ovat myynnissä!
Tason II valmentajakoulutuksen kurssi Koripallovalmennuksen tukitoimet siirretään järjestettäväksi Vierumäellä yhdellä kerralla elokuussa. Kesäkuun ensimmäinen osuus siis jää ohjelmasta pois.
Urheilukanava tarjoilee lauantaina 2.5. koripallon ystäville Tampereen Pyrinnön ja Joensuun Katajan välisen toisen välieräottelun. Pyrintö-Kataja käynnistyy Pyynikin Palloiluhallissa lauantaina klo 16. Urheilukanavalla peli nähdään suorana.
Ruotsin mestaruudesta parhaillaan finaaleja pelaava maajoukkuepelaaja Juha Sten on vahvistanut vierailevansa Loimaa Basket Schoolissa! Virtuoosimaisena pallonriistäjänä tunnettu Juppe valittiin juuri myös Ruotsin liigan parhaaksi puolustajaksi, lue lisää www.koris.net/1/artikkeliarkisto/?num=183449 Siskot Tiina ja Minna leirivalmentajina Veljensä lailla korikselle vihkiytyneet Tiina ja Minna Sten ovat puolestaan tulossa leirille täyden viikon mittaiselle valmentajapestille. Tiina pelaa korisammattilaisena Espanjan kovassa liigassa…
Tason II valmentajakoulutuksen Koripallovalmentajakurssi aloitetaan elokuussa Vierumäellä, jälkimmäinen kurssiosa koulutetaan marraskuussa.
Koripallon A- ja B-nuorten SM-sarjoissa on seuraavaksi ohjelmassa kauden huipentavat mitalipelit. Tulevan viikonlopun aikana (25.-26.4.) pelataan niin loppu- kuin pronssiottelutkin. Finaalisarjoja jatketaan tarvittaessa vielä tiistaina (28.4.) tai keskiviikkona (29.4.).
Korisliigan puolivälierien ottelusarjan 4. kohtaaminen UU-Korihaiden ja Namika Lahden välillä pelataan ennakkotiedoista poiketen lauantaina 25.4. klo 14.00 Pohitullin palloiluhallissa, Uudessakaupungissa. Ottelusiirron taustalla on televisiointi.
Kenelle Kurssi on tarkoitettu 15 vuotta täyttäneille erotuomarina toimimisesta kiinnostuneille. Sisältö Koulutuksessa perehdytään erotuomarina toimimisen alkeisiin luentotilassa ja harjoitellaan liikkumista ja viheltämistä salissa. Kurssin kesto Kurssin kesto alkeiskoulutusaineiston mukainen, yhteensä 6 h. Kurssille ei voi osallistua, ellei kykene olemaan koko aikaa läsnä. Aikataulu ja paikka ke 29.4. klo 17-20 Aktiva , Lappeenranta , teoriati 5.5.…
Korisliigan karsinnassa kohtaavat karkkilalainen Team Componenta ja Salon Vilpas. Paras kolmesta –menetelmällä pelattava karsinta käynnistyy tiistaina 21.4. Karkkilassa.
Kouvolassa kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto asetti ehdokkaakseen ensi syksyn liittokokouksessa järjestettävään liittohallituksen puheenjohtajan valintaan Koripalloliiton nykyisen puheenjohtajan Curt Lindbomin.
Ennustuksissa povataan tulevasta kesästä ennätyslämmintä. Siksi mekin uskallamme luvata, että Koripalloliiton kesäleireistä on tulossa kaikkien aikojen laadukkaimmat.
Korisliigan puolivälieräohjelma on valmistunut. Taistelu Pantteri-patsaasta käynnistyy torstaina (16.4.), kun Espoon Hongan ja KTP-Basketin muodostama ottelupari ottaa puolivälierissä varaslähdön. Parit Kataja-ToPo, Kouvot-Pyrintö ja Namika Lahti-Korihait aloittavat taistonsa lauantaina.
Suomen koripallomaajoukkueen elokuussa pelattavien kotimaaotteluiden lipunmyynti käynnistyy perjantaina 3.4. Ensimmäisenä myyntiin tulevat lippupaketit, jotka kattavat maaottelun Uutta-Seelantia (2.8.) sekä EM-karsintaottelut Italiaa (11.8.) ja Ranskaa (17.8.) vastaan.
Suomen Koripalloliitto saa täsmävahvistuksen riveihinsä 1. elokuuta, kun Antti Koskelainen aloittaa koulutuksen kehittäjän ja nuorten olympiavalmentajan tehtävissä.
Suomen Koripalloliitto tehostaa merkittävällä tavalla sarjakauden aikana järjestettävää Talent Camp –leiritystä, johon kutsutaan maan lahjakkaimmat 13-16-vuotiaat tulevaisuudenlupaukset. Kaudella 2009-10 järjestetään neljä 7-8-päiväistä leiriä, joille kutsutaan 16 tyttö- ja 16 poikapelaajaa vuosina 1994–96 syntyneiden ikäluokista. Opetusministeriö on lähtenyt tukemaan leiritystä.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia