Maksutelevisioyhtiö Viasat on sopinut Euroopan kovatasoisimman koripallosarjan televisioinnista yksinoikeudella aina kauteen 2009-2010 asti. Viasat Sport 3 kanavalla esitetään jokaisella peliviikolla yksi ottelu suorana lähetyksenä ja tämän lisäksi toinen viikoittainen ottelu esitetään Viasat Sport 1 -kanavalla jälkilähetyksenä.
Miesten Korisliigasta on reilu neljännes takana. Sarja voi lähteä hyvillä mielin Suomen cupin välieräviikonlopun viettoon, sillä katsojatilastot jatkavat kasvuaan. Kolmella viime kaudella katsojaennätystään parantaneen Korisliigan otteluissa on käynyt pari prosenttia enemmän yleisöä kuin viime kaudella.
Koripalloliiton liittovaltuusto teki vuonna 2005 merkittävän päätöksen uusiessaan lajin parissa käytettävän kasvattajarahasäännöstön. Päätöksen mukaisesti Koripalloliitto maksaa kasvattajaseuralle palkkion aina, kun pelaaja pelaa ensimmäisen kerran aikuisten divisioona-, SM-sarja- tai maajoukkuetasolla. Pelikautta 2005-06 koskevia kasvattajapalkkioita seurat ansaitsivat koulutusseteleinä 51 200 euron arvosta.
Suomen Koripalloliiton tekemä päätös ulkomaalaiskiintiöiden poistamisesta on viime viikkojen aikana synnyttänyt laajasti julkista keskustelua. Osin keskustelua on käyty omien ennakkoluulojen vankeina kokonaisuutta näkemättä. Koripalloliitto haluaa omalta osaltaan vielä taustoittaa päätöksen syntyä ja näkemyksiään vaikutuksista antamalla seuraavan julkilausuman.
Suomen Koripalloliitto on päättänyt ottaa tilastojen live-seurannan lopullisesti käyttöön Korisliigan ja naisten SM-sarjan otteluissa. Seuraavat live-seurannassa olevat ottelut ovat perjantaina (3.11.) pelattavat Korisliigan kamppailut, jotka käynnistyvät klo 18:30.
Suomen Koripalloliitto on mukana kattavassa yhteistyösopimuksessa, joka julkistettiin torstaina Helsingissä. Kuuden palloilulajin, YLEn, Urheilukanavan ja Veikkauksen muodostama yhteistyörintama takaa mukana oleville lajeille kattavan TV-näkyvyyden maksuttomilla kanavilla vuoteen 2009 saakka.
Urheiluseurojen Lumilyhty-arpajaiset ovat Suomen suurimmat tavara-arpajaiset. Vuonna 2005 Lumilyhty arvat toivat seuroille 800 000 euroa. Myymästään viiden euron arvasta seurat saavat heti puolet omaan käyttöönsä eli 500 arpaa tietää 1 250 euron tienestiä.
Korisihmisen vuosittainen tietopankki, Koripallokirja 2006-07, on jälleen saatavilla. Pentti Salmi on koonnut jo 37. kerran kaiken oleellisen ja vähän muutakin kansien väliin. Uutuutena kirjaan koottu mm. kolme sivullista Korisliigan tilastoennätyksiä.
Suomen Koripalloliitto on avannut uuden tilastopalvelunsa. Pelikaudella 2006-07 tilastopalvelu kattaa miesten ja naisten kaksi ylimmäistä sarjatasoa eli mestaruussarjat ja I divisioonat. Laajan tilastovalikoiman lisäksi palvelu tarjoaa live-seurannan Korisliigan ja naisten SM-sarjan otteluista.
Suomen Koripalloliitto ja Urheilukanava jatkavat yhteistyötään. Urheilukanava näyttää pelikaudella 2006-07 kaikkiaan 14 Korisliigan ottelua suorana lähetyksenä. TV-otteluiden pelipäivä on aiemmilta vuosilta tuttu maanantai.
Suomen koripalloliiton liittohallitus on lakkauttanut tutkimusjohtajan tehtävän. Samassa yhteydessä Elina Piispasen työsuhde Koripalloliittoon on päättynyt.
Suomen Koripalloliitto järjestää Nuorten valmennusseminaarin Malmin Palloiluhallissa, Helsingissä syyskuun alussa. Luennoitsijoina toimivat alansa ammattilaiset. Ilmoittautumisaika päättyy 28.8.2006.
Suomen Koripalloliiton puheenjohtajisto on valinnut Tiina Karvosen liiton uudeksi toimistosihteeriksi. Karvonen on 26-vuotias liiketalouden tradenomi Espoosta.
Suomen koripalloliitto on päättänyt pidentää A- ja B-nuorten SM-sarjojen rankkausaikaa. Samalla Koripalloliitto on päättänyt, että 22-vuotiaiden miesten SM-sarjaa ei järjestetä pelikaudella 2006-07.
Tämän vuoden KEK-klinikka pidetään Espoossa EHBT-turnauksen yhteydessä 25.-27.8.2006. Pääpaino klinikalla tulee olemaan tarkkailuotteluissa, joita tulevat seuraamaan liittotarkkailijat ja -kouluttajat. Otteluja videoidaan ja klinikkalaiset saavat tuoreet palautteet omista otteluistaan.
Suomen miesten ja naisten maajoukkueet pelaavat syyskuussa yhteensä neljä kotiottelua EM-karsinnoissa. Seuraavassa otteluiden pelipaikat ja alkamisajat sekä tietoa lipunmyynnistä, joka on käynnistynyt.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia