Nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisat saatiin päätökseen sunnuntaina Ruotsin Solnassa. Suomen 18-vuotiaat tytöt saavuttivat kisoista hopeaa. Sekä 16-vuotiaiden poikien että tyttöjen tuliaisina oli puolestaan pronssiset PM-mitalit.
Nuorten PM-kilpailut huipentuvat sunnuntaina pelattaviin mitalipeleihin. Finaaleissa nähdään suomalaisväriä 18-vuotiaiden tyttöjen ikäluokassa. Suomen 18-vuotiaat pojat sekä 16-vuotiaat tytöt ja pojat päätyivät pronssiotteluihin.
Suomen 16-vuotiaat pojat avasivat voittotilinsä Ruotsin Solnassa pelattavissa PM-kisoissa, kun se kuritti Norjaa lukemin 91-65. Myös 16-vuotiaille tytöille kirjattiin murskavoitto (76-29) Norjasta. Muuten vilkas PM-kisapäivä ei ollut suomalaisten, sillä maajoukkueet kärsivät myös neljä tappiota.
Nuorten PM-kilpailut etenivät Ruotsin Solnassa torstaina Suomen 18-vuotiaiden osalta voitokkaasti. Pojat hankkivat takamiesten vahvan panoksen avulla 84-69-voiton Norjasta. Tytöt puolestaan kaatoivat niukasti Islannin 68-63. Sekä 16-vuotiaat pojat että tytöt joutuivat myöntämään Tanskan paremmakseen.
Sekä Suomen 18- että 16-vuotiaat tytöt avasivat urakkansa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa voitokkaasti Ruotsin Solnassa. 18-vuotiaat voittivat Tanskan 67-55, kun 16-vuotiaat puolestaan kurittivat Islantia 78-49. Suomen 16-vuotiaat pojat kärsivät 66-74-tappion isäntämaa Ruotsille.
Solnassa, Ruotsissa kamppaillaan keskiviikosta (16.5.) lähtien nuorten Pohjoismaiden mestaruuksista. Suomesta matkaan lähtevät 18- ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen joukkueet. Turnaus päättyy sunnuntaina (20.5.) pelattaviin finaaleihin.
Kesän nuorten maajoukkuetoiminta on käynnistynyt. Perjantaina käynnistyi neljän maajoukkueen yhteisleiri Suomen Urheiluopistolla, Vierumäellä. Leirityksessä ovat 16- ja 18-vuotiaat pojat ja tytöt, joiden ensimmäinen kilpailullinen etappi on 16.-20.5. Ruotsissa järjestettävät PM-kilpailut.
Suomen Koripalloliitto on kiinnittänyt Saksasta kesällä Suomeen palaavan Ari Tammivaaran nuorten maajoukkueiden päävalmentajaksi. Miesten maajoukkueen entisen päävalmentajan sopimus on tuorein Koripalloliiton viimeaikaisista panostuksista nuorten valmennukseen. Tammivaara aloittaa osa-aikaisessa tehtävässään 1. heinäkuuta.
Suomen Koripalloliitto on valinnut valmennusjohdot seitsemälle nuorten maajoukkueelleen. Valittujen nimekkäästä joukosta löytyy runsaasti aiempaa kokemusta maajoukkuevalmennuksesta, jonka lisäksi nimettyihin lukeutuu useita valmennuspuolelle siirtyneitä entisiä huippupelureita.
Nuorten koripallomaajoukkueiden uudistuneet valmennusjohdot on valittu. Koris.net kysyi kultakin valitulta valmentajalta muutamia taustatietoja ja ajatuksia tulevasta maajoukkuepestistä. Seuraavassa esitelty 18-vuotiaiden poikien valmennusjohto, johon tulivat valituiksi Juha Dahlström, Jyri Lohikoski ja Jukka Toijala.
Ensi kesänä pelattavien koripallonuorten A- ja B-divisioonien EM-kilpailuiden lohkoarvonnat on suoritettu. Suomi on mukana 16- ja 18-vuotiaiden poikien sekä tyttöjen kilpailuissa, joiden lisäksi ikäluokkansa kisoihin matkaavat 20-vuotiaat miehet. Kaikki Suomen maajoukkueet pyrkivät B-divisioonasta sarjaporrasta ylemmäs A-divisioonaan.
Uudistetussa ja tehostetussa nuorten maajoukkueiden toimintamallissa Koripalloliitto ottaa suurelta osalta vastattavakseen maajoukkuepelaajien harjoittelun maajoukkuekauden alusta lähtien aina EM-kisoihin saakka. Nuorten maajoukkueiden alustavat ohjelmarungot tulevalle kesälle ovat valmistuneet. Maajoukkuekausi käynnistyy toukokuussa.
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet osallistuvat Tallinnassa tammikuun 3.-5. päivinä pelattaviin Baltic Sea Cup –turnauksiin. Sitä ennen maajoukkueet leireilevät 27.-29.12. Pelaajat kyseisille leireille on valittu.
Suomen Koripalloliitto siirtyy vuonna 2007 kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) käyttämiin maajoukkueikäluokkiin. Tulevaisuudessa nuorten maajoukkuetoimintaa järjestetään 20-, 18- ja 16-vuotiaille. Uutuutena toimintaan tuodaan alle 15-vuotiaille lahjakkuuksille suunnattu ns. sisääntulomaajoukkue.
Suomen 18-vuotiaat pojat pelaavat kisojen päätöspäivänä tiistaina sijoista 11-12 B-divisioonan EM-kisoissa Romanian Sibiussa. Suomi kärsi myöhään maanantai-iltana sijoitusottelussaan Tshekille tappion lukemin 68-78.
Suomen 18-vuotiaiden poikien loppusijoitus oli 12:s Romanian Sibiussa pelatussa B-divisioonan EM-turnauksessa. Unkari kaatoi Anselmi Vanjoen tulikuumasta heittokädestä ja hänen 28 pisteestä huolimatta Suomen viimeisessä sijoitusottelussa lukemin 74-69.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia