Suomen Sudenpennut saalistaa EM-kisoissa seuraavan kerran perjantaina Pasilan Urheiluhallilla klo 16:15. Sudenpentujen vastustajaksi saapuu Slovenia, joka taipui omassa neljännesvälierässään Tshekille. Edessä on tuhannen taalan ottelu, sillä voittamalla Slovenian Sudenpennut varmistaisi suoraan paikkansa Euroopan A-divisioonassa kesäksi 2017.
Suomen 20-vuotiaat miehet voittivat kaksi Euroopan suurmaata Helsingin EM-kisoissa, mutta kolmas eli Liettua oli Sudenpennuille liian iso vuori ylitettäväksi. Liettua piti koripalloklinikan toisen ja kolmannen neljänneksen aikana, eikä Suomen päätösneljänneksen hurmiolle liennyt enää pelikellossa aikaa. Fyysisempi ja tarkasti heittänyt Liettua voitti Sudenpennut 62-81 (26-42).
Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisojen alkulohkonsa kahteen voittoon, kun Sudenpennut haukkasi liki 7000 katsojan edessä Ranskan iltapalakseen. Ottelu ratkesi vasta viimeisillä minuuteilla, kun Joonas Tahvanaisen uroteot puolustuksessa pitivät Ranskan hyökkäyksen kurissa ja Suomi pääsi viimeistelemään loppulukemiksi 70-65 (27-31) vapaaheittoviivalta.
EM-alkulohkonsa Espanja- ja Ranska-voittoihin päättänyt Suomen Sudenpennut kohtaa keskiviikon neljännesvälieräottelussa Helsingin Jäähallilla Liettuan. Keskiviikon ottelun voittaja jatkaa turnaustaan Helsingin Jäähallilla kisojen kahdeksan parhaan joukossa.
20-vuotiaiden miesten EM-kisojen alkulohkot taputeltiin päätökseen tiistaina. Tasaiseksi osoittautuneen alkulohkovaiheen ainoa puhtaan pelin joukkue oli Turkki, joka päihitti Pasilassa Unkarin. Muiden alkulohkojen voittajiksi kirivät Tshekki, Ukraina ja Espanja.
20-vuotiaiden miesten EM-kisojen kolmantena kisapäivänä pelattiin jännittävissä ja hiostavisa tunnelmissa. Helsingin Jäähallissa Sudenpentujen voittojuhlaa Ranskasta seurasi lähes 7,000 silmäparia. Paikalle kerääntyi myös Suomen eri alojen kermaa muusikoista poliitikoihin ja eri aikakausien koripallosuuruuksiin.
Espanja- ja Ranska-voittoihin EM-alkulohkourakkansa päättänyt Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue saa tänään keskiviikkona Helsingin Jäähallilla vastaansa Liettuan. Lohkon päätösottelussaan Liettua taipui Saksalle yhdellä pisteellä. Suomen apuvalmentaja Petri Virtanen näkee, että vastassa on jälleen suuri haaste.
Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-alkulohkon päätösottelu Ranskaa vastaan kiinnostaa. ”Sudenpentujen” tiistain ottelupäivälle on myyty ennakkoon jo yli 5,000 lippua. Varmistaaksemme kaikille mahdollisimman sujuvan sisäänpääsyn kehotamme saapumaan Helsingin Jäähallille hyvissä ajoin ja suosittelemme julkisten kulkuvälineiden käyttöä.
20-vuotiaiden EM-kisojen alkulohkourakka huipentuu tiistaina. Edellisessä ottelussaan Espanjan kukistanut Suomi hakee voitoilleen jatkoa Ranskaa vastaan Helsingin Jäähallissa klo 18:30. Päivän muut herkkupalat ovat Saksa-Liettua Pasilassa klo 14:00 sekä Helsingin Jäähallin iltaottelu Espanja-Israel klo 20:45.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue pääsi viettämään välipäivää hyvällä itseluottamuksella. Jatkoaikavoitto Espanjasta tuli juuri oikeaan aikaan jatkoa ajatellen. Suomen apuvalmentaja Juha Sten uskoo, että yleisöltä Espanja-ottelussa saatu itseluottamusbuusti kantaa joukkuetta myös Ranskaa vastaan.
Toisena EM-kisapäivänä Espanjan jatkoajalla kaatanut Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue on näkyvästi mukana myös sosiaalisessa mediassa. Oheisen listan avulla voit seurata Tuomas Hirvosen, Lauri Markkasen ja kumppaneiden kuulumisia näppärästi Instagramissa ja Twitterissä!
Suomen 20-vuotiaiden miesten ensimmäinen EM-kotikisavoitto ei olisi voinut saada mielettömämpää loppua. Sudenpentujen ja Euroopan ehdottomaan eliittiin kuuluvan Espanjan välinen ottelu eteni trillerimäisesti jatkoajalle, jolla 33 pistettä pussittanut Lauri Markkanen tippasi Suomen 91-90 (45-45)- voittoon kaksi sekuntia ennen loppua Helsingin Jäähallin 4922-päisen yleisön räjähtäessä huutomyrskyyn.
20-vuotiaiden miesten EM-kisoissa on jäljellä enää kolme lyömätöntä joukkuetta. Lauantaina Liettuan jyrännyt Turkki kampesi Jäähallissa Saksan nurin 63-67 (39-34), Suomen avauspäivänä kukistanut Israel jatkoi vahvaa virettään peittoamalla Ranskan 66-86 (32-44) ja Tshekki toipui Ruotsin hurmosalusta 67-61 (23-33) -voittoon.
20-vuotiaiden miesten toinen EM-kisapäivä toi kiivaiden korinalustaisteluiden lisäksi kisojen uuden yleisöennätyksen Helsingin Jäähalliin. Liki 5,000-päinen kotiyleisö sai täyttä vastinetta rahoilleen, kun Suomi peittosi FIBA:n maailmanrankingin kakkosen Espanjan jatkoaikatrillerissä – ja mahtuipa päivään paljon muutakin.
20-vuotiaiden EM-kisojen toinen pelipäivä pyörähtää tänään sunnuntaina käyntiin klo 14:00 Saksa-Turkki- (Helsingin Jäähalli) ja Ranska-Israel- (Pasilan urheiluhalli) -otteluilla. Suomi juoksee Helsingin Jäähallin parketille klo 18:30 Espanjaa vastaan. Ohessa sunnuntain otteluaikataulu.
Suomen 20-vuotiaiden miesten toinen EM-kisavastustaja Espanja on laadukas ryhmä täynnä kokoa ja taitoa. Eilen viime sekunnin haamuheitolla Ranskan kaataneen ”La Rojan” miehistöstä löytyy roppakaupalla maajoukkuekokemusta ja oppia kovista peleistä. Sudenpentujen apuvalmentaja Juha Sten kuvailee punapaitoja tasapainoisen näköiseksi ryhmäksi.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia