Elina Koskimies ja Helmi Tulonen olivat hyvässä vireessä, kun Ibaizabal pelasi viikon aikana peräti kolmasti. Anniina Äijäsen Ferrol jatkaa murskatahtiaan ja Saksassa Sofia Pelanderin Herner koki avaustappionsa.
Susiladies voitti viime viikonloppuna ensimmäisen EM-karsintaottelunsa kuuteen vuoteen. Päävalmentaja Pekka Salminen nostaa hattua koko suomalaiselle koripalloyhteisölle ja sanoo, että suomalainen nais- ja tyttökoripallo on oikealla tiellä.
Susiladiesin EM-karsintalohkon toisessa lauantaisessa ottelussa Belgia jatkoi voittamattomana, kun belgialaiset voittivat Ukrainan 65-87 (37-45).
Susiladies taisteli ensimmäisen EM-karsintavoittonsa kuuteen vuoteen, kun Suomi kellisti EM-karsintakuplan emäntämaa Portugalin 70-62 (30-30). Lotta-Maj Lahtinen ja Elina Koskimies pelasivat loisto-ottelut, kun taas 17-vuotias Henna Sandvik upotti uransa ensimmäiset maajoukkuepisteet oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan.
Susiladiesin toiseen otteluun EM-karsintaikkunassa nähdään yksi muutos, kun Roosa Lehtoranta on nostettu kokoonpanoon loukkaantuneen Janette Aarnion tilalle. Suomi saa vastaansa Portugalin tänään lauantaina klo 23:00 Suomen aikaa.
Susiladies saa lauantai-iltana klo 23:00 EM-karsinnoissa vastaansa Portugalin, joka hävisi torstaina kymmenellä pisteellä Belgialle. EM-karsintakuplan emäntämaa on Susiladiesin valmentaja Niko Hellmanin mukaan kovan puolustuspään joukkue.
Susiladiesin EM-karsintalohkon toisessa ottelussa Belgia voitto karsintakuplaa emännöivän Portugalin rutiininomaisesti 49-59 (17-33).
Susiladies hävisi urhoollisen taistelun jälkeen Ukrainalle 84-66 (50-39) Portugalin EM-karsintakuplassa. EM-karsintaottelun kuningatar oli Ukrainan Alina Iagupova, joka tehtaili Suomea vastaan tripla-tuplan.
Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt kokoonpanonsa tänään klo 17:00 Portugalin EM-karsintakuplassa pelattavaan EM-karsintaotteluun Ukrainaa vastaan. 17-vuotias Henna Sandvik on nimetty pelaavaan kokoonpanoon, minkä lisäksi myös debyyttiään kärkkyy Saga Ukkonen.
Suomen naisten koripallomaajoukkueen pelaajalla Awak Kuierilla on todettu COVID-19-tartunta Portugalissa järjestettävässä naisten EM-karsintakuplassa.
Susiladiesin torstain EM-karsintavastustaja Ukrainan hyökkäyspelaaminen henkilöityy vahvasti Alina Iagupovan, 28, henkikohtaisiin taitoihin. Susiladiesin valmentaja Niko Hellman painottaa, että Susiladiesin pitää saada Ukrainan muut pelaajat tekemään valintoja.
Susiladies on matkustanut Portugaliin tähtäimessään ensimmäinen voitto vuosien 2020–21 EM-karsinnoissa. Aikuisten maaotteludebyyttiään kärkkyvä Tapiolan Hongan nuori komeetta Henna Sandvik, 17, uskoo vahvistavansa Susiladiesin pelitapaa omilla luontaisilla vahvuuksillaan.
Susiladiesin torstain vastustajana EM-karsinnoissa on Ukraina, jonka tähtipelaaja on 28-vuotias Euroliigan hallitseva MVP, Alina Iagupova. Päävalmentaja Pekka Salminen ja takakentän taituri Lotta-Maj Lahtinen nostavat yhdeksi pelin ratkaisevaksi tekijäksi Iagupovan pysäyttämisen.
Eilen Portugalin EM-karsintakuplaan saapunut Sofia Pelander, 28, kertoo kuplan tunnelmapaloista yhden päivän kokemuksella, Susiladiesin vastustajista Ukrainasta ja Portugalista sekä omasta paluustaan joukkueeseen vuoden mittaisen tauon jälkeen.
Susiladies pelaa ensi viikon torstaina Ukrainaa ja lauantaina Portugalia vastaan Portugalissa järjestettävässä EM-karsintakuplassa. Joukkueesta suuri osa on saapunut jo tänään Lissabonin suurkaupunkialueella sijaitsevaan Odivelasiin. Koko joukkue on kasassa paikan päällä viimeistään maanantaina.
Anniina Äijänen oli jälleen tehokkaalla pelipäällä, kun Ferrol jatkaa Espanjan Liga Femenina 2:ssa puhtaalla pelillä. Sofia Pelanderin Herner jatkaa niin ikään voittojen tiellä Saksan Bundesliigassa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia