Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet sekä alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelaavat EM-kisoihin valmistavia maaotteluita perjantaina ja lauantaina Helsingissä.
Suomen juniorimaajoukkueet hemmottelevat helsinkiläistä koripalloyleisöä heinä- ja elokuussa yhteensä 13 nuorisomaaottelun verran. Lisäksi tamperelainen koripalloväki saa esimakua EM-kisatunnelmasta, kun Suomen ja Turkin alle 16-vuotiaat tytöt kohtaavat Delfin Basketin yhteydessä.
Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen kymmenpäiväinen Baltian leiri päättyi tiistaina kolmanteen perättäiseen tappioon Liettua vastaan. Kahden tiukan ottelun jälkeen Liettua oli kolmannessa tapaamisessa selkeästi Suomea parempi loppulukemin 81-65 (38-30).
Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selvitti kymmenpäiväisen Baltian turnauksensa puhtain paperin. Joukkue haki maanantain aamuottelussa 74-67 (61-61, 30-35) jatkoaikavoiton Liettuasta. Voitto oli ryhmälle Baltian turnauksen kuudes yhtä monesta ottelusta sekä yhteensä yhdeksäs perättäinen.
Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen sekä alle 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet hakivat täyspotin päihittämällä Viron kolmessa ottelussa tiistaina aamupäivällä. 18-vuotiaat tytöt murjoivat Viron 34 pisteellä, 16-vuotiaat tytöt 24 pistellä ja 16-vuotiaat pojat 13 pisteellä.
Suomen alle 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet aloittivat Baltian kiertueensa hakemalla vakuuttavat voitot isäntämaa Virosta Tallinnassa pelatuissa maaotteluissa. Alle 18-vuotiaat tytöt puolestaan taipuivat isäntäjoukkueelle.
Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen sekä alle 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet matkaavat maanantaina kymmenpäiväiselle Baltian leiritykselle. Maajoukkueet pelaavat leirityksen aikana kaikkiaan 15 maaottelua.
Maanantaina suurinumeroisesti Liettualle hävinnyt Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue haastoi kahden vuoden takaisen Euroopan mestarin tiukkaan kamppailuun tiistaina aamupäivällä. Suomalaisrynnistyksestä huolimatta Liettua piti pintansa ja voitti toisen ottelun lukemin 76-70 (34-27).
Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi maanantaina kahden vuoden takaisen Euroopan mestari Liettuan Klaipedassa pelatussa maaottelussa. Isännät riisuivat vieraansa aseista jo alkuminuuteilla ja jyräsivät 69-33 (30-10)-voittoon.
Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue haki Virosta toisen perättäisvoiton tiistaina Tallinnassa. Maaottelun loppulukemat olivat Suomelle suosiolliset 80-87 (49-45). Alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue haki puolestaan tiistaina ensimmäisen maaotteluvoittonsa päihittämällä Viron 73-57 (45-26).
Suomen alle 18-vuotiaat pojat avasivat Baltian kiertueensa kukistamalla Viron 77-72 (45-37) johdettuaan avausjaksolla parhaimmillaan 20 pisteellä. Alle 15-vuotiaat pojat ja tytöt puolestaan kärsivät niukat maaottelutappiot Virolle.
Suomen alle 18-vuotiaiden poikien sekä alle 15-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet matkaavat maanantaina vuotuiselle Baltian harjoitusleirille. Joukkueet pelaavat kymmenpäiväisen leirin aikana maa- ja harjoitusotteluita sekä Viron että Liettuan maaperällä.
Suomen alle 18-vuotiaat tytöt juhlivat koripallon Pohjoismaiden mestaruutta kukistettuaan sunnuntain finaaliottelussa Tanskan. Kolme muuta suomalaisjoukkuetta saivat puolestaan sunnuntaina kaulaansa pronssimitalit.
Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selvitti tiensä PM-kisojen finaaliin kukistettuaan PM-alkusarjan päätösottelussaan Islannin. Muut kolme suomalaisjoukkuetta pelaavat sunnuntaina pronssimitaleista.
Alle 18-vuotiaiden tyttöjen sekä alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkueet kasvattivat sinivalkoisten voittosaldoa Ruotsin Solnassa pelattavien nuorten koripallon PM-kisojen kolmantena päivänä. Alle 18-vuotiaat pojat puolestaan kärsivät niukan tappion Ruotsia vastaan.
Ruotsin Solnassa pelattavien nuorten koripallon PM-kisojen toinen pelipäivä jäi suomalaisittain vaatimattomaksi. Päivän aikana pelatusta viidestä ottelusta vain yksi päättyi suomalaisvoittoon: 18-vuotiaat pojat päihittivät aamuottelussaan Norjan 83-60.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia