Kaksi ja puoli jaksoa ilman tähtipelaajaansa pelannut Argentiina eteni jännittävien vaiheiden jälkeen MM-loppuotteluun kaatamalla Henrik Dettmannin luotsaaman Saksan pistein 86-80 myöhään lauantai-iltana Suomen aikaa. Argentiinan vastustaja sunnuntain finaalissa on Jugoslavia, joka pudotti kisojen todellisen yllättäjän Uuden-Seelannin pistein 89-78.
Suomalaisvalmentaja Henrik Dettmannin uskomaton menestystarina Saksan maajoukkueen peräsimessä sai jatkoa torstain ja perjantain välisenä yönä, kun Saksa venyi MM-kisojen puolivälierissä voittoon Espanjasta. Näin Saksa taistelee MM-mitaleista. Jälleen päähuomion Saksan menestykseltä vei kuitenkin toinen joukkue, sillä Jugoslavia järjesti kisayleisölle suurjärkytyksen pudottamalla kotijoukkue USA:n mitalipeleistä.
Suomalaisvalmentaja Henrik Dettmann teki joukkoineen historiaa Indianapoliksessa pelattavissa MM-kisoissa keskiviikon ja torstain välisenä yönä Suomen aikaa. Vakuuttavalla 103-85-voitollaan Venäjästä Dettmannin luotsaama Saksa varmisti jatkolohkon kolmossijan ja paikan puolivälierissä. Saavutus on Saksan historian paras. Päivän puheenaiheeksi nousi kuitenkin toinen historiallinen teko, kun Argentiina päätti vihdoin Yhdysvaltojen NBA-miehistöjen voittokulun.
Suomalaisvalmentaja Henrik Dettmannin käskyttämä Saksa koki Indianapoliksessa pelattavissa MM-kisoissa toisen tappionsa. Ilman häviöitä turnauksessa edennyt Argentiina oli vahvempi lukemin 86-77. Argentiina on kotijoukkue USA:n ohella kisojen ainoa tappioton joukkue.
Saksan avaus MM-kisojen jatkolohkossa F Indianapoliksessa ei ollut paras mahdollinen, mutta tarpeeksi tehokas kuitenkin. Henrik Dettmannin luotsaama Saksa käytti ottelun toisella puoliskolla hyväkseen fyysistä ylivoimaansa ja jyräsi tärkeän 84-64-voiton Uudesta-Seelannista.
Suomalaisvalmentaja Henrik Dettmannin, 44, luotsaama Saksan maajoukkue selviytyi jatkoon MM-kisojen kovasta C-lohkosta. Viikonvaihteen aikana Saksa hävisi kisojen suursuosikki Yhdysvalloille, mutta varmisti voitollaan Algeriasta lohkon kakkossijan.
Henrik Dettmannin valmentama Saksa aloitti torstain ja perjantain välisenä yönä taipaleensa koripallon MM-kisoissa Indianapoliksessa. Kiinasta ei ollut saksalaisille vastukseksi, vaan supertähti Dirk Nowitzkin johdolla germaanit veivät turnauksen avauspisteet lukemin 88-76. Samalla Dettmannista tuli historian ensimmäinen suomalainen päävalmentaja MM-areenoilla.
Koripallon MM-kisat käynnistyvät torstain ja perjantain välisenä yönä Yhdysvaltain Indianapoliksessa. Suomalaisittain mielenkiinto kohdistuu alkulohkoon C, jossa mukana on suomalaisvalmentaja Henrik Dettmannin Saksa. Vastus Saksalla on kivenkova, sillä samassa alkulohkossa pelaa kisojen suursuosikki ja isäntämaa USA sekä Kiina ja Algeria.
Suomalaisvalmentaja Henrik Dettmannin käskyttämä Saksa jatkoi keskiviikko-iltana upeita otteitaan Turkin EM-kisoissa. Joukkue kaatoi puolivälierissä Ranskan niukasti 81-77 ja eteni kisojen neljän parhaan joukkoon. Voitto tiesi Saksalle myös paikkaa vuonna 2002 Yhdysvaltain Indianapoliksessa järjestettäviin maailmanmestaruuskilpailuihin.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia