Viimeiset kaksi kautta Utahin yliopistoa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa edustanut Mikael Jantunen, 20, palaa Atlantin takaa Eurooppaan. Wartti Basketissa ja Panttereissa juniorivuotensa pelanneen 205-senttisen Jantusen tähtäimessä on ammattilaissopimus Euroopassa.
HBA-Märskyssä kautensa päättänyt, Suomen nuorisomaajoukkueista tuttu Emerita Mashaire, 20, on sitoutunut Cincinnatin yliopistoon, jonne hän siirtyy tulevaksi kaudeksi. Leppävaaran Pyrinnön kasvatti pussitti HBA:lle naisten Korisliigassa 9,1 pistettä per ottelu.
Upean kauden Georgia Techin paidassa pelannut Lotta-Maj Lahtinen sai kunniamaininnan, kun naiten valmentajien liitto (WBCA) valitsi All-American-joukkueen NCAA:n naisten ykkösdivisioonasta.
NCAA:n naisten lopputurnauksen kuudentoista parhaan joukossa Lotta-Maj Lahtinen ja Georgia Tech putosivat leikistä ulos, kun South Carolina eteni puolivälieriin 65-76 (35-39). Lahtinen oli koko ottelun paras pistenainen 20 pisteellä.
Yliopistokauden huipennuksessa, NCAA:n lopputurnauksessa Lotta-Maj Lahtinen ja Georgia Tech ovat edenneet kuudentoista parhaan joukkoon. ”Sweet Sixteen” -ottelu alkaa sunnuntaina klo 20:00 Suomen aikaa.
Andre Gustavsonin edustama Richmondin yliopisto hävisi NIT:n puolivälierissä Mississippi Statelle, jonka viimeisten sekuntien kolmonen löi taululle loppulukemat 68-67 (34-34).
Lotta-Maj Lahtinen nousi yliopistonsa parhaaksi pistenaiseksi 22 pisteellä, kun Georgia Tech päihitti West Virginian naisten NCAA:n lopputurnauksen toisella kierroksella 73-56 (36-32). Voitolla Georgia Tech eteni kuudentoista parhaan joukkoon.
NCAA:n lopputurnauksessa Olivier Nkamhoua ja Tennessee putosivat pois leikistä ensimmäisellä kierroksella, kun Oregon State nappasi jatkopaikan. NIT:ssä Andre Gustavson ja Richmond etenivät puolivälieriin.
Naisten NCAA:n lopputurnaus pyörähti käyntiin viime viikolla. Lotta-Maj Lahtisen edustama Georgia Tech eteni ensimmäisen kierroksen ottelusta jatkoon, kun Georgia Tech päihitti jatkoajan jälkeen Stephen F. Austinin, Lahtisen säkittäessä 14 pistettä.
Viikonloppuna Olivier Nkamhouan edustama Tennessee ylsi aina Southeastern-konferenssin lopputurnauksen välierin asti, mutta tie katkesi Alabaman käsittelyssä. Tennessee nähdään miesten NCAA:n lopputurnauksessa.
Peräti kolme naispelaajaa NCAA:ssa etenivät konferenssiensa lopputurnauksien finaaleihin asti, mutta Venla Varis ja Grand Canyon, Anna Kahelin ja Maine sekä Nenna Lindström ja Liberty joutuivat tyytymään tappioihin.
Kuluvalla viikolla miesten NCAA:ssa Mikael Jantunen ja Utah etenivät Pac-12-konferenssin puolivälieriin asti, mutta hävisivät tuplajatkoajan jälkeen Southern Californialle. Jantunen viimeisteli kaksinumeroiset pistelukemat molemmissa Utahin lopputurnausottelussa.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa eletään konferenssien lopputurnauksien huumaa. Elina Arike ja UTEP, Venla Varis ja Grand Canyon sekä Nenna Lindström ja Liberty etenivät kuluvalla viikolla konferenssiensa välieriin.
Daytonin yliopistoa Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa edustava Mustapha Amzil valittiin kovatasoisen Atlantic 10 -konferenssin tulokasviisikkoon.
Pac-12-konferenssin runkosarja päättyi Utahin ja Mikael Jantusen kohdalta viikonloppuna, kun ”Utes” selätti Arizona Staten. Jantunen oli kovassa vedossa keräten nimiinsä 15 pistettä ja seitsemän levypalloa.
Lotta-Maj Lahtinen ja Georgia Tech ylsivät viikonloppuna Atlantic Coast -konferenssin lopputurnauksessa välieriin asti, mutta lopputurnausmatka katkesi valtakunnallisesti kolmanneksen rankatun NC Staten viedessä finaalipaikan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia