HBA:n ja Susiladiesin huippulupaus Sara Bejedi, 18, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltojen yliopistoparketeille Arizona Staten yliopistoon.
Naisten NCAA-kentillä Ninni Salmen Northern Illinois kukisti Sara Rokkasen Toledon niukasti kahden pisteen erolla. Viikonloppuna tärkeitä voittoja pääsivät juhlimaan myös Elina Koskimies, Lotta-Maj Lahtinen, Venla Varis sekä Manhattanin suomalaiskaksikko Sini Mäkelä ja Tuuli Menna.
Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Tomas Murphy säkitti yhdeksän pistettä, kun Huskies nousi puoliajan 11 pisteen tappioasemasta voittoon.
Naisten NCAA-parketeilla Nina Augustinin Robert Morris ja Elina Koskimiehen American ylsivät konferensseissaan jo 11. peräkkäisiin voittoihin.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa Edon Maxhunin Long Beach State veti pidemmän korren jatkoajan jälkeen Tuukka Jaakkolan Cal Polysta.
Sandra Karsten laittoi NCAA:n piste-ennätyksensä uusiksi, mutta huippuilta ei riittänyt Hofstran voittoon. Nina Augustin johdatti joukkonsa jo kymmenenteen peräkkäiseen voittoon pussittamalla 12 pistettä.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa Andre Gustavson ja Richmond kaatoivat puolustuksellaan George Masonin. Alkuviikon suomalaisonnistujiin kuuluivat myös 10 pistettä mieheen heittäneet Edon Maxhuni ja Tomas Murphy.
Naisten NCAA:ssa suomalaisittain vaisun alkuviikon valopilkkuja olivat yhdeksän pistettä pussittaneet Sara Rokkanen ja Venla Varis.
NCAA:ssa Tomas Murphyn Northeastern katkaisi Yhdysvaltojen yliopistojen tämän kauden pisimmän voittoputken selättämällä Hofstran.
Kuusi suomalaisnaista ylsi voittoihin viikonlopun konferenssikohtaamisissa naisten NCAA-parketeilla. Nina Augustin ja Elina Koskimies joukkueineen venyttivät voittoputkensa jo yhdeksän ottelun mittaisiksi.
NCAA:ssa kolme suomalaisnaista ylsi kaksinumeroisille lukemille, kun Lotta-Maj Lahtinen merkkautti tulokaskauden ennätyksekseen 14 pistettä, Elina Koskimies viimeisteli voittoputken jatkuessa 16 pistettä ja Sandra Karsten oli joukkueensa tehokkain 10 pisteellä.
Richmondin yliopistossa NCAA-tulokaskauttaan pelaava Andre Gustavson, 19, on noussut rivakasti Spidersin aloitusviisikkoon. Alkukaudesta minuutit olivat vielä säästeliäät, mutta loukkaantumiset ja Wartti Basket -kasvatin rakkikoiramainen puolustus ovat nostaneet hänet yliopistonsa luottopelaajiin.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Andre Gustavsonin ja Tuukka Jaakkolan yliopistot ylsivät voittoihin viikolla katkaissen pitkiksi venyneet tappioputkensa.
American Universityä edustava Elina Koskimies on noussut neljässä vuodessa joukkueensa avainpelaajaksi. Tällä kaudella tähtäimessä on konferenssivoitto sekä NCAA-turnaus, sen jälkeen Euroopan ammattilaiskentät.
Viikonlopun suomalaisonnistujiin Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa kuului Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, joka säkitti 13 pistettä Long Beach Staten tappio-ottelussa.
Hofstran Marianne Kalin ylsi naisten NCAA-parketeilla kauden ensimmäiseen tupla-tuplaansa joukkueen napatessa konferenssissaan tärkeän avausvoiton. Nina Augustin tehoili Robert Morrisin paidassa 14 pistettä johdattaen joukkueensa seitsemänteen peräkkäiseen voittoon.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia