Forssan Alku ja Jyväskylän HoNsU ottavat torstaina yhteen Forssan urheiluhalli Feenixisissä. Jyväskyläläiset ovat olleet runkosarjan kolmoselle FoA:lle hankala vastus: joukkue on voittanut kolmesta kamppailusta ainoastaan yhden.
Miesten I Divisioona A:n runkosarjavoittaja Porvoon Tarmo joutui tiukkaan paikkaan divarin välieräavauksessa BC Nokiaa vastaan. Nokialaiset hallitsivat ottelun ensimmäistä puoliaikaa, mutta Tarmon kolmannen jakson ryhtiliike takasi kotijoukkueelle 63–58 (26–32)-voiton.
Honka vei ensimmäisen puolivälieräottelun nimiinsä selvin lukemin 80-62 (26–33). ToPo oli lähes yksinomaa sisäpelaaja Niina Laaksosen varassa. Ottelu kääntyi Hongan hallinnaksi toisella puoliajalla.
Miesten I Divisioonan välierät käynnistyvät keskiviikkona Porvoossa, kun I Divisioona A:n selkeän runkosarjavoiton vienyt Porvoon Tarmo saa kimppuunsa BC Nokian. Tarmo lähtee välieräsarjaan ylivoimaisena ennakkosuosikkina, mutta ”jokerikorttinsa” Nic Pedersonin tahdittamat nokialaiset eivät aio antaa porvoolaisille mitään ilmaiseksi.
Runkosarjan kakkonen Peli-Karhut kohtaa torstaina kotonaan Huiman. Joukkueet ovat kohdanneet pudotuspeleissä tällä kaudella jo kertaalleen. Huima vei tuolloin Suomen Cupin välieräottelun nimiinsä niukalla pisteen erolla PeKaan. Kotkalaisilla on nyt revanssin paikka.
Putoamispeikkoa vastaan Korisliigassa taisteleva Namika Lahti jatkoi tärkeiden päänahkojen metsästystä tiistai-illan ottelussaan. Ilkka Palviaisen iskuryhmä haki jatkoajalla Lapuan Korikobrista 83–90 (76–76, 38–41)-vierasvoiton. Illan toisessa ottelussa sisuuntunut Joensuun Kataja löylytti Forssan Koripoikia 79–104 (30–51).
Joensuun Katajan takamiestaituri Petri Virtanen, 32, teki tänään historiaa upottamalla Forssan Koripoikia vastaan pelatussa ottelussa kolmen pisteen heiton jo 1000. kerran uransa runkosarjaotteluissa. Ennen Virtasta tuhannen kaukoheiton rajan on onnistunut rikkomaan vain ToPo-legenda Kari-Pekka Klinga.
Lapuan Korikobrien ja Namika Lahden tiistai-iltaisesta kohtaamisesta ei panosta puutu. Korisliigan runkosarjan lähestyessä kovaa vauhtia päätöstään kasvaa yksittäisten pelien merkitys entisestään. URHOtv:n suorassa lähetyksessä toinen joukkueista ottaa ison askeleen kohti tavoitettaan.
Maanantai-iltana pelattiin Korisliigassa vain yksi, mutta sitäkin kiihkeämpi ottelu. Vuoristoratana edenneessä kärkiottelussa hallitseva mestari Nilan Bisons päihitti viime kevään finaalivastustajansa Joensuun Katajan Loimaalla pistein 95–84 (41–44).
Euroliigan viikon pelaajaksi viime lauantaina nimetty Petteri Koponen iski jälleen. Koposen kylmänviileä kolmonen vain 17 sekuntia ennen peliajan umpeutumista toi Himkille 82–81 (51–39)-trillerivoiton Krasnie Krilija Samarasta sekä varmisti Himkille VTB-liigan A-lohkon kärkisijan. Koponen pussitti pelissä 16 pistettä.
Euroliigan viime viikon MVP Petteri Koponen ja BC Himki kohtaavat perjantaina espanjalaisen Caja Laboral Vitorian ottelussa, jossa panoksena on Euroliigan pudotuspelipaikka. URHOtv televisioi tuttuun tapaan suorana kaksi Korisliigan ottelua ja MTV3:n Junioriliiga-ohjelmassa on lauantaina vieraana Henrik Dettmann.
Lauantaina päättyneen naisten SM-runkosarjan pistetilaston kärkisijan vei Tapiolan Hongan Melissa Jeltema, joka kuittasi korikuningattaruuden 26,2 pisteen keskiarvollaan. Jeltema vei nimiinsä myös SM-sarjan tehotilaston kärkisijan. Suomalaispelaajat olivat Niina Laaksosen ja Minna Stenin johdolla vahvasti edustettuina tilastokategorioiden kärjessä.
Suomen Koripalloliiton järjestämälle huippukoripallovalmentajatutkinnolle (HKVT) päässeet 18 valmentajaa on julkaistu. Soveltuvuuskokeeseen osallistui ennätysmäärä hakijoita, ja myös sisäänpääsyraja nousi ennätyskorkeaksi.
Naisten SM-sarjan puolivälierät käynnistyvät ryminällä tällä viikolla. Ensimmäisen välieräparin muodostavat runkosarjan voittaja Lappeenrannan Catz ja kahdeksanneksi sijoittunut Turun Riento. Välieräpaikkaan vaaditaan kaksi voittoa.
Erik Murphyn Florida Gators ja Alex Murphyn Duke Blue Devils pelasivat tiensä USA:n NCAA-liigan valtakunnan 16 parhaan joukkoon. Erik Murphy pommitti 15 pistettä, kun Gators päihitti Minnesotan ja Duke esitti kauden parasta puolustustaan Creightonia vastaan. Naisten NCAA:ssa Krista Grossin North Carolina puolestaan selviytyi kuivin jaloin Albanyn piinasta.
Tuukka Kotti upotti 19 pistettä ja huudatti kotiyleisöään kolmella komealla donkilla, kun Vanoli Cremona löylytti Italian Serie A:n sarjakärki Sassaria sunnuntaina kotonaan 108–91 (58–40). Shawn Huff säkitti 16 pistettä uudelle joukkueelleen Capo D’Orlandolle voitossa Trentosta ja Roope Ahosen Solna Vikings tasoitti Ruotsin Basketliganin puolivälierävoitot Södertäljeä vastaan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia