Catz ja TuRi aloittavat SM-puolivälieräsarjansa torstaina

25.3.2013 Naisten SM-sarjan puolivälierät käynnistyvät ryminällä tällä viikolla. Ensimmäisen välieräparin muodostavat runkosarjan voittaja Lappeenrannan Catz ja kahdeksanneksi sijoittunut Turun Riento. Välieräpaikkaan vaaditaan kaksi voittoa.

188-senttinen Sofia Pelander on Turun Riennon avainhahmoja.

Catz on Rientoa pienikokoisempi joukkue. Kuvassa Catzin takamies Katja Summala. Kuvat: Francois Perthuis.

Ensimmäistä SM-sarjakauttaan pelaava Turun Riento lähtee haastamaan Catzia altavastaajan asemasta. Riento on voittanut kuluvalla kaudella ainoastaan kymmenen ottelua. Hallitseva Suomen mestari Catz on puolestaan hävinnyt kolmestakymmenestä ottelustaan ainoastaan kaksi.

Hurjassa pelivireessä olevalla Catzilla on takanaan kuudentoista ottelun voittoputki. Riennon osalta runkosarjan loppu sujui nousujohteisesti: turkulaiset taistelivat muun muassa pisteen voiton sarjakolmosesta Forssan Alusta.

 

Joukkueiden keskinäiset kamppailut menivät runkosarjassa puhtaasti lappeenrantalaisten nimiin. Viimeisimmän ottelun Catz hoiteli näytöstyyliin kaatamalla Riennon murskalukemin 60 – 96. Riennon päävalmentaja Juha Ruohonen lähtee ottelusarjaan hyvillä mielin ennakkoasetelmista huolimatta.

 

– Olemme parantaneet peliämme jatkuvasti kauden edetessä, ja siitä on hyvä jatkaa puolivälieriin. Meillä ei ole ainakaan mitään hävittävää, joten lähdemme tappelemaan voitoista, Ruohonen sanoo.

 

Catz on Ruohosen mukaan turkulaisille äärimmäisen kova vastus.

– Saamme vastaamme yhden sarjan parhaista joukkueista. Catz pelaa organisoidusti ja tasapainoisesti, ja meidän tehtävämme on nyt keksiä, millä keinoilla voimme päihittää heidät, Ruohonen summaa.

 

Catz aikoo laittaa Riennon sisäpelaajat kuriin

Mika Haakanan valmentama Catz lähtee pelaamaan nöyrästi, vaikka joukkue onkin ennakkosuosikki. Haakana antaa tunnustusta nousujohteisesti pelanneen Riennon sisäpelaajille, jotka ovat nousseet kauden edetessä yhä suurempaan rooliin.

– Olemme Rientoa pienikokoisempi joukkue, joten sisäpuolustus on avainasemassa tulevassa ottelusarjassa. Meidän on laitettava Sofia Pelander ja Callan Taylor kuriin korin alla, Haakana sanoo.

 

Catzin alkukausi on ollut erinomainen. Tärkeimmät pelit ovat kuitenkin vasta edessä, ja Catz lähtee Haakanan mukaan taistelemaan voitoista henkeen ja vereen. Catzin etu on valmentajan mukaan tasaisesti jakautunut vastuu: kaikki pelaajat voivat tarvittaessa nousta otteluissa ratkaisuhahmoiksi.

 

Tilastojen valossa lappeenrantalaisten kovin nimi on Jelena Reshetko, joka pelaa huimaa kautta 17 pisteen ja 9,9 levypallon ottelukeskiarvolla. Suomalaispelaajista Anni Mäkitalo ja Hanna Vapamaa ovat esittäneet vakuuttavia otteita läpi kauden. Turun Riennon ratkaisuhahmoja ovat puolestaan olleet Brittany Hedderson ja Callan Taylor sekä Sofia Pelander.

 

Catzin Alexandria Anderson huilasi edellisen PeKa-pelin nilkkavaivan takia. Torstain välieräotteluun joukkue lähtee kuitenkin täydellä miehityksellä. Myös Riento on säästynyt loukkaantumisilta ja pääsee pelaamaan koko joukkueen voimin. Ottelusarja pelataan paras kolmesta -periaatteella, eli välieräpaikkaan vaaditaan kaksi voittoa.

 

Lappeenrannan Catz – Turun Riento -puolivälieräsarjan ottelu pelataan Lappeenrannan Urheilutalolla torstaina 28.3. klo 18:30. Välieriin etenee ensimmäiseksi kahteen voittoon yltänyt joukkue.

 

Asiat

 
10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

10.6.2026 08:45 Susiladies

Naisten EM-kotikisoihin 2027 haetaan tapahtumalähettiläitä

Kesäkuussa 2027 Espoossa pelattaviin naisten koripallon EM-kotikisoihin haetaan nyt tapahtumalähettiläitä eri puolilta maata.

9.6.2026 15:46 Lastenvalmennusverkosto

Haku avoinna Lastenvalmennusverkostoon 2026-2027

Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston järjestämä täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.

9.6.2026 13:00 Susijengi

Susijengin Open Gym pyörähtänyt käyntiin 42 pelaajan kutsulistalla

Kolmanteen MM-karsintaikkunaan valmistautuvan Susijengin kesä on täydessä käynnissä. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on lähettänyt 42 pelaajalle kutsun alkukesän perinteiseen Open Gym -leiritykseen, jossa eturivin pelaajat niin kotimaasta, Euroopan ammattilaiskentiltä kuin Atlantin takaakin kerääntyvät yhteen.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

8.6.2026 10:27 Pyörätuolikoripallo

Sini Paukkeri valloittaa Italian kenttiä – Pyörätuolikoripalloilijan arki on täynnä työtä ja tavoitteita

Firenzen historiallinen kaupunki on tullut tutuksi suomalaiselle pyörätuolikoripalloilija Sini Paukkerille. Italiassa, jossa lajin taso on maailman huippua, päivät rytmittyvät kovan treenin, opintojen ja kulttuuristen sopeutumisten ympärille.

5.6.2026 19:11 3x3

3x3-maajoukkuetoiminta käyntiin – EM-karsinnat Košicessa jo ensi viikolla

Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.

Näytä lisää vastaavia