Ensi kaudella miesten I Divisioona A:ta pelaava Forssan Koripojat on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 20-vuotiaan, 190-senttisen Sebastian Bookerin kanssa. Ikäluokkansa nuorisomaajoukkueisiin kuulunut Booker on edustanut viimeiset kaudet Namika Lahtea Korisliigassa ja miesten divarissa.
Miesten I Divisioona A:ssa alkavalla kaudella pelaava Keravan Energia Team on solminut kahdeksan pelaajasopimusta. Viime kevään nousun kulmakivet LaTrice Little ja Mike King jatkavat joukkueessa.
Viimeisen viiden vuoden aikana kahdesti Suomen mestaruutta ja kerran LiigaCupin mestaruutta Tampereen Pyrinnön kanssa juhlinut Olli Ahvenniemi, 30, edustaa tulevalla kaudella BC Nokiaa miesten I Divisioona A:ssa. 207-senttisen Vaasan Salaman kasvatin sopimus on 1+1-vuotinen.
Miesten I Divisioona B:ssa pelaava BC Jyväskylä on saanut vahvistusta korinsa alle, kun seura teki jatkosopimukset Miikka ja Lauri Markkasen kanssa kaudesta 2013/14. Myös Samir Itani jatkaa BC Jyväskylässä.
Mikko Asikainen on valittu Espoo Basket Teamin miesten edustusjoukkueen päävalmentajaksi kaudelle 2013/14. Asikaisella on kansallinen A-tason valmentajalisenssi ja useamman vuoden kokemus seuravalmennuksesta eri ympäristöissä, jonka lisäksi hän jatkaa Koripalloliiton nuorisomaajoukkuevalmennuksessa. EBT on solminut myös tukun jatkosopimuksia.
Miesten I Divisioona B:ssa tulevalla kaudella pelaava kaarinalainen Ura Basket on pestannut uudeksi päävalmentajakseen Jussi Räikän, 37. Räikän ja Ura Basketin välinen sopimus on 1+1-vuotinen. Lisäksi Ura Basket on solminut tukun pelaajasopimuksia; kaarinalaisrivistöissä jatkaa mm. hyvän kauden pelannut Santeri Latvala.
210-senttinen, 19-vuotias nuorten maajoukkuesentteri Mika Nuolivirta jatkaa JKS:ssa (Järvenpää) kauden mittaisella sopimuksella. Nuolivirta edusti viime kaudella JKS:aa A-juniorien SM-sarjassa sekä HBA-Märskyä miesten I Divisioona B:ssa.
Miesten I Divisioona B:ssa pelaava BC Jyväskylä on solminut useita pelaajasopimuksia kaudelle 2013/14. Jyväskyläläisjoukkueessa jatkaa kuusi viime kauden pelaajaa, jonka lisäksi joukkue vahvistuu espanjalaissentterillä sekä kahdella SäyRistä siirtyvällä pelaajalla.
Viime viikolla Suomen Koripalloliiton hallituksen kokouksessa ehdolliseksi jätetty ToPo Junioreiden paikka miesten Divisioona A:ssa on vahvistettu. Liittohallitus edellytti ennen vahvistamista seuran sopimusyhteisöltä ToPo Helsinki Oy:ltä puuttuvaa maksusuoritusta, joka suoritettiin annettuun määräaikaan mennessä.
Miesten I Divisioona A:han nostettu Järvenpään Koripalloseura (JKS) on solminut yhden kauden mittaisen sopimuksen Ville Puotilan, 20, kanssa. 181-senttinen Puotila viimeisteli viime divarikaudella 4,4 pistettä 19 minuutissa ottelua kohden.
Suomen Koripalloliitto tiukensi ja laajensi sarjalisenssikäsittelyään myöntäessään sarjapaikkoja pelikaudelle 2013-14. Torstai-iltana Helsingissä kokoontunut liittohallitus myönsi käsittelyn päätteeksi sarjalisenssit 12 seuralle Korisliigaan, kymmenelle seuralle naisten Korisliigaan, 15 seuralle miesten I divisioonaan ja kymmenelle seuralle naisten I divisioonaan. Yhden sarjalisenssin liittohallitus jätti miesten Divisioona A:han ehdolliseksi vaatien lisäselvityksiä.
Miesten I Divisioona A:ta pelaava Forssan Koripojat on tehnyt päävalmentajasopimuksen seuran oman kasvatin Juri Heinämäen kanssa. Heinämäki toimi viime kaudella joukkueen apuvalmentajana. Sopimus kattaa tulevan kauden ja sisältää option kahdesta seuraavasta kaudesta.
Pelikauteen 2013/14 miesten I Divisioona B:ssa valmistautuva järvenpääläinen JKS on solminut pelaajasopimukset 19-vuotiaiden Teemu Sulosen ja Otto Aallon kanssa. Jarkko Lanun valmentamalla JKS:lla on nyt seitsemän pelaajasopimusta.
I Divisioona A:ssa pelaavan Oulun NMKY:n tulevan kauden valmentajakaksikko on selvillä. Päävalmentajana jatkaa kolmannelle kaudelleen Juha Valkama, jonka apuvalmentajana toimii Ville Vihla.
Tapiolan Hongan paikka Korisliigassa kaudelle 2013/14 sai sinettinsä perjantaina, kun Honka kukisti Porvoon Tarmon miesten divarin neljännessä finaaliottelussa jatkoajalla pistein 66–65 (31–39, 59–59). Hongan sankarina juhlittiin amerikkalaistakamies Malik Moorea, jonka kahden pisteen heitto varmisti espoolaisille kaivatun liiganousun summerin soidessa.
Ronnie Clark onnistui peräti seitsemän kertaa kolmen pisteen kaaren takaa, kun Tapiolan Honka nitisti Porvoon Tarmon miesten divarin kolmannessa finaaliottelussa pistein 79–87 (44–46). Läpi ottelun uusia ratkaisijoita löytäneellä Hongalla on mahdollisuus pelata tiensä Korisliigaan perjantain neljännessä finaaliottelussa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia